#Mediapaivat

professori Tom Moring:

Olemme tutkineet poliitikkojen ja toimittajien suhdetta 90-luvun alusta. Havaintoja: äänestäjät eivät liiku, puolueiden valtasuhteet pysyvät ennallaan, oikeastaan journalistiikankaan alalla ei ole hirveästi tapahtunut. Viime vuosien aikana on ollut muutamia tapahtumia, joissa poliitikot ovat alkaneet jopa erota.
Ensimmäisenä Arja Alhon tapaus, sen jälkeen muita.

Tutkittu haastattelemalla toimittajia, poliitikkoja ja tiedottajia. Miten suomalainen poliittinen journalismi on liikkumassa?

Keskittyvätkö toimittajat yhä enemmän poliitikkojen yksityiselämään? Poliitikkojen mielestä näin on, toimittajien mielestä ei.

Käsitteleekö media poliitikkoja yhä enemmän negatiiviseen sävyyn? Poliitikkojen enemmän samaa mieltä, toimittajat eivät tähän usko.

Yleisesti suomalaista poliittista journalismia pidetään varsin vakaana ja vähemmän "medialisoituneena" kuin jossain muualla Euroopassa.

Poliittiset toimittajat: nyt Suomessa päästy terveeseen poliittisen journalismin tilaan. Myös poliitikot pitkälti samaa mieltä.

tutkija Mari K. Niemi, tutkimuksen väliraporttivaihe:

Politiikan journalismin perusuutisointi on pysynyt varsin samanlaisena, lainsäädäntöhankkeet jne. Tiettyjä puolia, jotka ovat nyt vahvassa murroksessa. Kansanedustajuus sinänsä ei tee vielä kenestäkään kiinnostavaa: harvojen poliitikkojen yksityiselämä kiinnostaa, mutta sitten, kun se kiinnostaa, niin se kiinnostaa paljon.

Poliitikot voivat olla ihailtuja, mutta heidät voidaan myös nopeasti tiputtaa sieltä.

"Puheenaihejournalismi": myös perinteiset laatumediat tarttuvat hanakasti skandaaliaiheisiin.

Kysymys Ilkka Kanervalle: unohtuivatko journalisteilta hyvät tavat tekstiviestikohussa?

Vastaus Kanervalta:
Media ei käynyt mitään itsekritiikkiä jälkikäteen, se ihmetyttää eniten. En ole kuullut yhtään puheenvuoroa tästä, ainoastaan Journalisti-lehdessä oli. Oliko tässä mitään sellaista, että median olisi pitänyt mennä peilin eteen?

Olen kuullut muilta ihmisiltä, että median olisi pitänyt miettiä toimintaansa.

Kysymys HS:n Jaakko Hautamäelle tästä:

Vastaus: Erikoinen case. Ei voi vaieta asioista, joista koko maa puhuu. En tiedä, onko mitään suurempaa syytä itsekritiikkiin. En olisi uskonut, että olisin seuraamassa tällaista.

Mari K. NIemi:
osittain media meni yli. Jos HS:n arkistoon laittaa hakusanat "niinistö tekstiviestit", niin saa 111 osumaa. Median kiire näkyy: hyvinkin puutteellisilla tiedoilla voidaan nostaa esiin. Mielikuvituksella ei tuntunut olevan rajoja, kun toimittajat esittivät syytöksiään tyyliin "käyttikö ministeri työaikaansa viestien lähettämiseen" tai "kuinka kalliiksi viestit tulivat". Vallan vahtikoiran roolia hoidettiin vaillinnaisesti. Myös Tukiaiselle pyrittiin luomaan seksuaalisesti ahdistellun roolia, vaikka Tukiainen tämän kielsi.

Kanervalle: Koitko, että annoit väärää tietoa?

Vastaus: Tässä Hesaria haukutaan, mutta ei nyt panna sitä ensisijassa jalkapuuhun. Ihmettelin vielä enemmän HBL:a. Siellä kannanotot olivat uskomattomia. Hyvästä kielikurssista kävi tietysti niiden lukeminen. Täällä on varmaan aika monta sellaista, jotka tietää, monta tekstiviestiä lähetin.
Media väittää, että niitä oli 200, mutta ei niin ollut. Ei tällaista voinut lähteä oikaisemaan. Tai sitä, että mitä maksoivat ja maksoinko ne itse. Te kaikki ns. tiedätte, montako viestiä oli.

Kys: No montako niitä oli?

Vas: En tiedä, mutta ei kahtasataa todellakaan.

Pekka Hyvärinen: Median huomionkohteena oleminen on hirvittävän raskasta. Näissä ajotilanteissa on jotain kovasti epämiellyttävää. Näitä on tietysti ollut paljon.

Toimittajat ovat varmasti heikkoja itsekritiikissään, mutta niin ovat poliitikotkin.
Jos poliitikko joutuu tilanteeseen, jossa kukaan ei tue, niin se on kovaa.

Kys Hautamäelle: Oliko yhtään Kanervaa tukenutta juttua?

Vas: Casessa alkoi olla kyse poliittisesta luottamuksesta, ei siitä, kuinka monta viestiä oli. Äskettäin Vanhanen hoiti homman järjestämällä heti tiedotustilaisuuden. Ehkä tästäkin olisi päästy samalla tavalla.

Kys Kanervalle: Olisiko kannattanut tehdä heti näin?

Kanerva: Toimittaja kysyi kommenttia erään toisen tiedotustilaisuuden jälkeen. Sanoin, että en kommentoi. Hän huusi perään (ruotsiksi), että kiellätkö asian. En vastannut mitään, ja se tulkittiin mediassa niin, että kielsin viestien olemassaolon. En kai niin tyhmä ollut, että olisin kieltänyt viestejä.
Mitä tulee tiedotustilaisuuteen, niin näyttäisi olevan täälläkin toimittajia, jotka olivat Brysselissä. Siellä oli tilaisuus asian merkeissä. Pyysin anteeksi, selitin tilantee ja vastasin kysymyksiin. Paikalla olleet tiedottajat sanoivat, että hemmetin hyvin meni.

Hyvärinen: Olisiko niin, että keskustelu ja tapaus kertovat syvällisestä muutoksesta asennoitumisessa poliitikkoihin? Ennen riitti, että poliitikko hoiti työnsä. Nykyisin äänestäjien näkemys näyttää olevan, että henkilökohtaiset ominaisuudet merkitsevät. Nythän tehdään päätelmiä henkilöstä kaiken toiminnan mukaan jenkkityyliin.
Haluan lisätä vielä nettikeskustelun: siellä syntyy vaikutelma, että olisi kuin Linnanmäen peilisalissa, jossa peilit vääristävät kuvat. Epämiellyttävä, inhottava tunne, jää peilisalin vangiksi. Varmasti monella poliitikolla on tämä tunne.

Tom Moring: Kun oikein tirkistelee, näkee sen, mistä Hyvärinen puhuu. Henkilökohtainen moraali, piirteet ja elämä on tullut mukaan poliitikkojen arviointiin. Olisiko Suomi mennyt jo pidemmälle kuin Ruotsi? Ruotsissa ajojahdit ovat täysin armottomia, mutta ne liittyvät selkeisiin väärinkäytöksiin. Suomessa mennään henkilökohtaisuuksiin.

Tämä ilmiö ei kuitenkaan koske pelkästään politiikkaa. Sama toimii myös muualla, esim. Anna Lindhin murhaepäiltyä käsiteltiin Suomessa ja Norjassa rankasti. Suomen koulusurmien lähiomaiset jne.
Niinistön ensimmäinen "ei ei ei" olisi todellakin pitänyt pyyhkiä pois: se oli väärinymmärrys ja se sellaiseksi osoitettiin. Nämä selkeät ankat pitäisi saada pois.

Mari K. Niemi:
Toimittajat kuin greyhoundeja, jotka juoksevat niin kauan, kuin kohde pakenee.
Jos poliitikko näyttää olevan jotain muuta, kuin mitä antaa ymmärtää, niin toki se olisi raskauttavampaa. Niinistöllä on kuitenkin ollut naistenmiehen maine, joten kovin yllättävän ei voinut tätä pitää.

Kys: Ulkoministerin uskotaan ylläpitävän tiettyä mainetta ja toimivan asemansa mukaan. Politiikan uskottavuuskysymys.

Hautamäki: Politiikan toimittamisen arkinen puurtaminen on muuttunut sikäli, että ei tyydytä yhteen uutiseen, vaan kaivetaan enemmän esiin. Päättäjiä ei enää päästetä niin helpolla. Siihen samaan kuuluu myös Kanervan tapaus, eli pyritään tekemään perusteellisempaa työtä jatkojuttujen kautta.

Hyvärinen: Tom viittasi ruotsalaiseen journalismiin. Tapasin Yrsa Steniuksen, joka kertoi, että Ruotsissa on yksi asia ylitse muiden, jota kansa ei hyväksy: se on seksismi. Kalapuikkoviiksikohu liittyy tähän.

Kys: Hesari sai neljä langettavaa päätöstä, ja asian selvittely on kesken. Oletko Hautamäki ylpeä tästä jutusta, jossa käytettiin nimettömiä lähteitä?

Vas. Hautamäeltä: Oli olemassa eduskunnan oma tutkimus, että häirintää on. Juttu ei ollut keksitty. Meillä oli lähdesuoja ja siitä pidettiin kiinni. Tuli rangaistukset. Kysyit, olenko ylpeä...

Kys: Olisitko itse tehnyt kyseistä juttua?

Vas: En olisi. Olisin soittanut kolmisenkymmentä lisäpuhelua. Oltiin oikeilla jäljillä, mutta ehkä se olisi tarvinnut lisätyötä.

Kys: Hyvärinen, miten näet tämän?

Vas: Onko lähdesuoja rikkomaton? Tässäkin tapauksessa törmäsin siihen, ettei HS ollut lainkaan valmis tätä avaamaan. Syntyi epäilys, onko näitä lähteitä edes olemassa. Toimitus olisi voinut sen verran kertoa mainitsematta nimiä, että olisi tullut vakuuttavuutta juttuun. Odotan mielenkiinnolla, että juttu tulee oikeudesta.
Lähdesuoja ei ole koskematon asia. Täytyy perustella juttu, lähteitä paljastamatta. Tässä tapauksessa olisi olltu syytä kertoa, mistä on kysymys.

Kys: Onko eduskunta muuttunut juttujen ansiosta moraalisesti?

Niinistö: On, Hyvärinen aika hyvin maalasi vertailua Ruotsiin. Mutta on pakko tuottaa pettymys teille, että olen saanut ystäviksenikin kokemilta ihmisiltä tekstiviestejä, jotka eivät kaikki ole olkapäiden yläpuolella. Minullakin lienee oikeus yksityiselämään, jossa saa olla huumoria. Korkeilla paikoilla tiedotusvälineissä olevat ihmiset "jeesustelevat" toiminnallaan. Ulkoministerin ei toki tarvitse olla suojattu, mutta ihminen se ulkoministerikin on.
En ole koskaan pitänyt pahana huumoria, hauskoja juttuja. Ne ovat elämän suola. Arvostan naisellisuutta ja eleganttiutta, enkä sovinistisesta leimasta itseäni löydä.
On halpamaista perustella juttuja sillä, että kaikissa kuppiloissa puhutaan. Totta kai puhutaan, jos lehdissä on kissankokoisilla kirjaimilla.

Kys: Onko huumori ja adistelu ja menneet sekaisin? Mieskansanedustaja ei enää uskalla sanoa naiselle mitään?

Vas Mari K. Niemeltä: Keskustelu menee helposti väärille raiteille. Seksiaiheeseen liittyy puberteettista meininkiä, moralisointia ja kikattelua. Työyhteisö itse päättää, millaisia juttuja saa puhua. Seksuaalisessa ahdistelussa kohde ahdistuu. Ei sitä voi verrata tekstiviesteihin, joita kaksi ihmistä lähettelee ja molemmat ovat siinä mukana.
Uutisoinnissa mentiin metsään siinä, että tutkimuksessa oli moni nainen kokenut tilanteet eduskunnassa vaikeiksi. Se vedettiin julkisuudessa siihen, että kohteet olivat itse jotenkin lietsoneet tätä.

Moring: Oli tärkeää, että asia nostettiin esiin. Suomalaisen poliittisen journalismin merkkiteko oli se, kun sairas Kekkonen kuvattiin avustajiensa tukemana kävelemässä. Siinä mentiin kuitenkin sinällään laittomuuksien rajalle, että kuva oli otettu yksityistilasta, pihalta, mutta tätä ei kyseenalaistettu.
Toimittajien on otettava riskejä. On vaikeasti kerrottavia asioita, kuten kalapuikkoviikset-juttu, ja näihinkin on tartuttava.

Kys: Mutta jutussa leimattiin muitakin, kun julkaistiin kuvia haastatelluista jutun yhteydessä, vaikka he eivät varmasti olleet syyllistyneet ahdisteluihin?

Vas Moringilta: On oltava näkemys siitä, että esitetty asia on oikea.

Hyvärinen: Palaisin tuohon vitsailuun. NÄyttää siltä, että vitsailu ei pue ainakaan nykyistä hallitusta.

Hautamäki: Politiikan uutisointiin on tullut tärkeäksi kihlautumiset, tekstiviestit, naimisiinmenot. Ainakaan meidän politiikan toimituksessa ei ole yhtään ihmistä, joka etsisi täysipäiväisesti tällaisia. Jos uutinen olisi käsiin tullut, niin toki se olisi iso uutinen. Vaikka poliitikot sanovat, että yksityisasioita etsitään, niin se ei pidä paikkaansa. Poliitikot tarjoavat itse elämäänsa tiedotusvälineille.

Kys: Seiskaa haukutaan aina. Silti poliitikot säntäävät lehden syntymäpäiville. Kaksinaismoralismia?

Niinistö: No varmasti tätä on. Mutta onko oikeasti sellaisia kansanedustajia, jotka tulevat tarjoamaan Hesarille juttuja yksityiselämästään?

Hautamäki: Puhuin yleisesti välineistä.

Niinistö: Hesari tuntuis aika omituiselle. Seiskasta tässä mun kohdalla puhutaan liikaa, rummunlyöjänä omalla kohdallani oli Hymy-lehti. En tiedä, jaksanko joskus puhua siitä, mitä siellä oli takana.

Kys: Noin vuoi sitten saatiin hra Kanerva erotetuksi. Sitten saatiin vaalirahoituskohu päälle, mutta miten media toimi tässä?

Moring: Oli se tärkeä ulostulo tutkivat journalismin puolelta. Yllätti se, että uutisointi alkoi vasta sitten, kun yksi kansanedustaja oli julkisesti tullut myllättyä. Asia oli tiedossa jo edelliseltä syksyltä raportin vuoksi. Miksi näin kauan odotettiin?

Kys: Samaa mieltä. Ilman Timo Kallin sammakkoa tästä ei ehkä puhuttaisi tänäkään päivänä. Vai onko meillä aihetta pörhistelyyn?

Hautamäki: Ei ole. Keskustapuolue saa kunnian.

Niinistö: Saanko kysyä? Aina vähän nappaa tämä yksi asia, joka häiritsee. Pitääkö uutisissa sanoa aina, että jutun kertoi ensimmäisenä Uudenkaupungin Sanomat tai Hymy?

Vas: Kyllä se kuuluu journalismiin.

Niinistö: Se on yleistynyt hirveästi.

Vas: Se on skuupin merkki.

Niinistö: Tehkää itsekin jotain juttuja, heh. Mut kyl mä tämän kestän, pitäkää tapanne.

Kys: Mikä on nykyisessä pol. journalismissa sellaista, jota saa hävetä 20 vuoden kuluttua?

Moring: Nopea journalismi tekee sen, että vihapuheeseen ei pystytyä puuuttumaan tarpeeksi. Se tulee kiehumaan yli äyräiden, kunnes sääntely tulee mukaan.
Tiedon saamisen ja julkaisemisen välinen aika pienenee ja pienenee. Olisi tärkeää se, että journalistit oppisivat korjaamaan oman ankkansa. Pitää ottaa vastuu siitä, että jos tuli virhe, niin huono juttu, se myönnetään ja korjataan.

Hyvärinen: Euroopassa puhutaan internetistä ja sen sananvapaudesta. Olen vanhakantainen, mutta kyllä sananvapauteen liittyy aina vastuu. Sitä äärimmäistä sananvapautta, jota nettiin tuntuvat jotkut vaativan, niin sitä ei pidä sallia. Sensuurin puolelle ei tietysti pidä mennä.
Suomettumisen ajasta: Toimittajillakin on syytä katsoa tässä suhteessa peiliin. Ei se suomettumisen aika ollut kovin kummoista journalismille.

Viimeinen puheenvuoro Mari K. Niemelle:

On nähtävissä se, että mittatikku on välillä kadoksissa. Vähän punastuttava asia voisi toimittajille olla toimittajien oma näkyminen jutuissa, tietty narsistinen fiilis.

Kivaa politiikan ja journalismin arkea. Suomessa ei ole tapahtunut mitään suurta poliittisesti pitkään aikaan, joten muut asiat ovat nousseet pintaan. Poliitikot ovat EU:n takia "puolivallattomia", lainsäätäjiä ilman todellista valtaa. Isot jutut tapahtuvat taloudessa ja poliitikot juoksevat niiden perässä lehdistön kanssa tasajalkaa (siis hirveesti jäljessä) ja huomio kiinnittyy silloin lenkkipukuun tai kenen kaa. Journalistit eivät sentään onneksi kirjoita journalisteista.