#Mediapaivat

Esittelyssä Matti Pitkon Aamulehden animoitu nettipakina, esim. http://www.aamulehti.fi/teema/pitko/7...

Pitko kertoo taustoista: Toimituksessa näytti olevan osaavia graafikkoja ja nettiin tekeviä tyyppeä. Päätettiin kokeilla. Alussa tein pari kuukaudessa, liuskan verran tekstiä. Nuoret graafikot ovat sitten kuvittaneet.

Kys: Millaista palautetta on tullut?

Vas: Eniten on tullut kommentteja laulusta.

Kys: Kun katsotaan teidän joukkoa, niin ette ihan nuoria kundeja ole. Seppo Ahti, onko pakina tyylilajina kuolemassa sukupuuttoon?

Ahti: Se on yksi kirjoittamisen laji, ei kai se ole kuolemassa sen enempää kuin naislyriikkakaan.

Kys: Mutta pakinoita näkee lehdissä vähän, eikä sitä sanaa käytetä. Onhan pakinalla ja kolumnilla eronsa. Miten Ukkola tiivistäisit eron?

Ukkola: Varmaan se vakavuuden asteessa menee. Kolumnissa on vähän asiaakin, pakinassa ei välttämättä tarvitse olla.
Aiemmin tein lehteen pääkirjoituksen, kolumnin ja pakinan, mutta aina en ollut varma, menikö ne oikeisiin paikkoihin, heh.
Pääkirjoituksissa ollaan monipuolisia ja katsellaan kaikilta kanteilta.
Kolumnissa voidaan kertoa vain, että toisaalta.
Pakinassa taas "mitä väliä".

Pitko:
Kolumnia tehdessäni pukeudun tummaan pukuun ja solmioon ja ripustan seinälle Koiviston kuvan.

Luoma-aho:
Ettekö nyt vähän vähättele pakinaa? Kolumnistiksi pääsee, kun on jossain lehdessä, ja sisällöksi riittää cappuccinon juominen.

Kuikka:
Haluaisin nähdä, millaiset Bisquitin aivot ovat. Hänen jutuissaan on aihetta laidasta laitaan.

Ahti:
Kuikkahan on moraalinen kirjoittaja. Niissä on aina moraalinen ja demokraattinen eetos, vaikka sen yrittää piilottaa.

Kys: Pidetäänkö pakinaa niin vaikeana lajityyppinä, verbaalisen iloitteluna, ettei siihen uskalla ryhtyä?

Kuikka: Polvihousuporukka on niin leuhkoja. Ensin kirjoittaa omaan lehteen kuivaa paskaa, sitten blogia, jossa vuoden lopettaa Irakin sotaa.

Kys: Eikö niitä pakinoita osata tehdä vai eikö niille ole tilausta?

Ukkola: VArmasi jonkinlainen rimakauhu on olemassa. Mihin se rima pitäisi asettaa? Mullekin lähetetään joskus pakinoita nähtäväksi ja kysytään, mitä mieltä olet tästä. En mä osaa olla oikein mieltä. Ei kehtaa sanoa, että harkitse jotain muuta ammattia, mutta jos on tosi hyvä, niin ei pätevyys riitä sitäkän sanomaan.

Kys: Millaisia nämä kirjoitelmat ovat?

Ukkola: Useimmat tuntuvat yrittävän matkia joko minua tai muita. Mutta en oikein osaa sanoa. En pysty arvioimaan edes omia juttujani. Joskus tekee jonkun "välityön", josta sitten riemu repeää, ja joskus kuvittelee, että nyt sanoi fiksusti, mutta on hiljaisuus.

Pitko: Viimeinen rohkeus ehkä puuttuu toimituksissa. Joku näkijä, joka osaisi rohkaista nuorempaa kirjoittamaan.

Ahti: Pakinat kai miellettiina aiemmin vapaamman ilmaisun palstoiksi. Lehtikirjoittelu on mennyt "riettaammaksi". Ei aikanaan pömppömahaa olisi laitettu Iltalehdessä pääjutuksi.

Kys: Onko mysitfioivaa ajatella, että pakina vaatii jonkun tietyn kirjallisen lahjan?

Kuikka: Nolo juttu omalla urallani oli se, että isä puhui mut toimittajaksi. Jouduin ulkomaanosastolle, mut ei siitä tullut mitään. Mut kaikki nauroi, kun kirjoitin, joten mä aattelin, että tää pakinahan on mun hommaa.

Ukkola: On pakko luottaa itseensä, sillä kukaan muu ei luota. Itsetunto saattaa nousta, jos näyttää siltä, että se menee läpi. Pakinoitsijan muuttuminen brändiksi kestää vuosia.

Ahti: Bisquit on ihan sattuman tuote.

Kys: Miten hyväksi pakinoitsijaksi tullaan? Kai sulla oli jotain lahjoja tai tietoja?

Ahti: Tarjoutui mahdollisuus, pääsi harjoittelemaan. Ja sen jälkeen on saanut harjoitella lisää. En voi kuvitella, että enää mihinkään lehteen otettaisiin tällä systeemillä.

Pitko: Aloitin 1965 uran. 80-luvun puolessa välissä olin Helsingin poliitikan toimittajana, ja oli aika vauhdikasta, ja otettiin Tampereelle silmänpidon alle. Se oli vain oikku, rupesin tekemään, ja sitten se oli mennyt niin pitkälle, etten enää pystynyt lopettamaan.
Pitää vaan luottaa itseensä. Usein se on ihan sattumaa. Jos ei muut naura, niin pitää itse edes nauraa.
Oleellista on yrittää olla oma tyylinsä.

Kuikka: Tästä tulis hyvä pakina. Neljä vanhaa jäärää istuu täällä ja yleisö istuu hartaana. jos pakina jotain vaatii, niin yleistietoa.
Kirjoittaahan saa vaikka kalsareissaan eikä tarvii käydä ulkonakaan.

Kys: Yleensä Ylioppilaslehteen tarjotut pakinat ovat luokattomia. Hirveä määrä toimittajia tarjoaa myös kolumneja, eli haluavat olla kolumnisteja. Ehkä ne parhaat pakinoiden tekijät löytyvät niin, että on hyvä kirjoittaja ja toimittaja, joka ei vain ole osannut ajatella, että olisi hyvä pakinoissa. Sitä kautta voi tullakin tosi hyvää kamaa.

Ahti: Niin, ajastahan niitä pitää poimia.

Kys: Pitko, onko pakinoitsijan uralla paineita siitä, mitä lukijat haluavat ja miten pitäisi kirjoittaa, vai oletko saanut olla sellainen kuin olet?

Pitko: Kyllä olen saanut olla. Sisäänrakennettuna on ollut itsesensuuri.

Ahti: Viime aikoina on puhuttu siitä, mistä saa kirjoittaa. Viime aikoina pohtinut sitä, saako sitä enää suomeksi kirjoittaa, kun firman nimi on Sanoma News ja virallinen kieli on englanti.

Kys: Vaatiiko pakina nykylukijalta liikaa? Kun on tottunut lukemaan Facebook-statuksia ja blogitekstejä? Ymmärtääkö nuoret?

Ahti: No ei varmaan. jos Aleksis Kivikin on tuntematon, niin onhan se viitekehys vähän väärä meidän kannalta.

Ukkola: Mulla on semmoinen tunne, että nuoret on jakautumassa entistä jyrkemmin kahtia. Se on jotenkin sidoksissa tähän helvetin tosi-tv-aikaan: BB-jengi, joka ei ymmärrä juuri mitään, ja toisessa päässä on erittäin fiksua porukkaa.
Eilen olin juttumatkalla yhdessä koulussa, ja kiinnitin huomiota siihen tekstiilityöluokassa siihen, että kaikki tytöt näytti siltä, että ovat menossa diskoon, sen verran oli pakkelia ja vaatetta. Aattelin, että kun tiesivät, että SUomen Kuvalehti on tulossa, niin siksi ovat laittautuneet. Mutta ei se opettajan mukaan ollut siitä kiinni, vaan kuulemma meikkaavat itsensä täyteen sotamaalaukseen joka päivä. On jollain tavalla ajan merkki ja näkyy lukijakunnassa.

Näitten juttuihin on kiva peilata. Kirjoitan paljon, en kuitenkaan ole ammattikirjoittaja. Joskus koen löytäneeni jonkun tyylin, toisinaan linjan, mutta muutaman päivän kuluttua hukkaan sen. Ihailen monia kirjoittajia ja blogaajia, jotka ovat löytäneet oikean tavan ilmaista itseään. Koen usein olevani hukassa. Kirjoittavan ihmisen itsetunto on vaikea laji. Paljastuksia, paljastuksia, kohta on lähdettävä Porvooseen.

Kys: Missä kenties on 2000-luvun pakinaa?

Ukkola: Lähinnä netistä on pistänyt silmään esimerkiksi tämä uuden aallon Matti Pitko. Ihan vakavastikin puhuen sinne nettiin se menee. Jostakin blogista voi kehittyä, en tiedä, mistä, mutta varmaan jostain siitä. Esimerkiksi HS:n kirjoittava Virpi Salmi.

Kys: Voisitteko kertoa jotain muitakin esimerkkejä? On paljon hyviä sanankäyttäjiä, sarkastisia jne. Tuleeko mieleen muita uuden polven kirjoittajia, jotka ovat potentiaalisia hauskoja kirjoittajia?

Kuikka: On parikin sellaista, mutta nimiä en osaa tai halua sanoa.

Ahti: Se jyväskyläläisten nettijulkaisu, joka tekee ikään kuin uutisia

Siis Lehti

Pitko: No eihän tässä tarvitse kuin kattoa televisiota! Eilenkin siellä oli se Lilius, ei olis puuttunut, kuin että olis laulanut Love Me Tenderin.

Kys: No haluatko laulaa sen?

Pitko: laulaa