eduskunta Vaalit lähestyy olisko avoimuuden manifesti paikallaan?
posted to #Suomi2 26.01.2010 (fi)
@apoikola hyvällä asialla on monta etherpadia ;-), hyvä juttu niin
Nyt olisi hyvä aika virittää kansallista keskustelua, ehkä saadaan puolueet kilpailee kuka eniten avaa dataa puolueohjelmassaan, niistä sitten saadaankin jo hyvä avoimuus teema hallitusohjelmaan,
Data oppaan julkistuksen yhteydessä kenties voisi tämän julkistaa ?
oppaan tämän hetken yhdestä luonnoksesta:
Elämme julkishallinnon ylläpitämien IT-järjestelmien ja niiden ympärille kehittyvän toiminnan kannalta poikkeuksellisen kiinnostavaa ja innostavaa aikaa. Internetin kehitys sekä yhteisöllisesti, että teknologisesti avaa aivan uusia mahdollisuuksia hallinnon IT-järjestelmien kehittämiseen. Suomalaista tietoyhteiskutakehitystä on viime aikoina kritisoitu jämähtämisestä vanhojen teränsä menettäneiden toimintatapojen toistamiseen. Olemme sitä mieltä, että tietovarantojen avaaminen yhdistettynä sitä tukevaan toimintakulttuurin muutokseen on yksi merkittävimmistä asioista joita suomalaisen yhteiskunnan kehittämiseksi voidaan tällä hetkellä tehdä. Sen lisäksi, että julkisten tietovarantojen avaaminen luo uusia toimintamahdollisuuksia ajankohtaisiin haasteisiin vastaamiseksi, on se mahdollisuus suomalaisille instituutioille uusiutua ja oppia verkostoaikauden yhteistoimintataitoja ja vetää perässään koko suomalainen yhteiskunta uudenlaiseen yhdessätekemisen kulttuuriin.
Tietovarantojen avaamisen saralla on viime vuoden aikana nähty rohkeita kansainvälisiä avauksia. Tähän oppaaseen on puristettu tärkeimmät kansainväliset opit suomalaiseen toimintaympäristöön ja kulttuuriin suhteutettuna - toimeenpanovalmiissa muodossa. Suomella on juuri nyt ainutlaatuinen mahdollisuus kohdentaa voimavaroja avoimen datan aiheeseen. Maassa valmistellaan uutta tietoyhteiskuntastrategiaa ja pian myös uutta hallitusohjelmaa. Rajoituksissa ja aikatauluissa piilee aina myös luovuuden siemen. Meillä on juuri sopivasti kiire päivittää eduskuntatalo maailman avoimimmaksi parlamentiksi vuoden 2011 eduskuntavaaleja varten ja näyttää maailmalle vuonna 2012 minkälaista elämää ihmiset muovaavat itse itselleen Suomessa Maailman design pääkaupunki -vuoden avoimuus-teeman mukaisesti. Isot julkiset tapahtumat ovat ennenkin inspiroineet suomalaisia huippusuorituksiin.
Julistuksen nykyversio Etherpadissa
Avoin julistus Euroopan julkisista palveluista
Nykypäivän yhteiskunnan tarpeet ovat liian monimutkaisia jätettäväksi yksinomaan hallinnon ratkaistaviksi. Kun perinteiset hallintomallit ovat pyrkineet automatisoimaan julkisia palveluja ja rohkaisemaan itsepalveluihin, niin netin suurin vaikutus julkishallintoon tulee olemaan palvelujen parantamisessa yhteistyön, läpinäkyvyyden ja tiedon jakamisen kautta.
Euroopan tulisi tarttua tähän mahdollisuuteen ja rakentaa kansalaisten ja valtion suhde uudelle pohjalle avaamalla julkisia instituutioita ja voimaannuttamalla kansalaisia ottamaan aktiivisempi rooli julkisten palveluiden tuottamisessa.
Kansalaisina haluamme täyden näkemyksen kaikista niistä toimista, joita on puolestamme tehty. Haluamme, että voimme osallistua julkiseen päätöksentekoon ja käytäntöjen kehitykseen olemalla mukana niiden valmistelussa, toimeenpanossa ja arvioinnissa. Haluamme olla aktiivisessa roolissa julkisten palveluiden suunnittelussa ja tuotannossa, tuomalla esiin näkemyksemme laajasti ja pitämällä enemmän päätäntämahdollisuuksia käsissämme. Haluamme koko julkisen informaation kirjon lakiehdotuksista budjetti-informaatioon olevan helposti kansalaisten ulottuvilla, ymmärrettävissä, uudelleenkäytettävissä ja jalostettavissa. Tämä ei johdu siitä, että haluaisimme pienentää valtion roolia, vaan siitä että avoin yhteistyö parantaa julkisia palveluja ja päätöksenteon laatua.
Tältä pohjalta ehdotamme kolmea perusperiaatetta Euroopan julkisille palveluille:
1. Läpinäkyvyys: kaikkien julkisen sektorin organisaatioiden tulisi olla "oletusarvoisesti läpinäkyviä" ja niiden tulisi tarjota yleisölle selkeää ja säännöllisesti päivitettyä informaatiota kaikista toimista ja päätöksentekoprosesseista. Tarjolla tulisi myös olla kestäviä mekanismeja, joilla kansalaiset voivat osoittaa alueita, joissa läpinäkyvyyttä tulisi lisätä. Informaatiota tarjotessaan julkisen sektorin organisaatioiden tulisi tehdä se käyttäen avoimia, standardinmukaisia ja uudelleenkäytettäviä tiedostomuotoja (luonnollisesti yksilöiden tietosuoja huomioonottaen).
2. Osallistuminen: julkishallinnon tulisi proaktiivisesti hakea kansalaisten panosta kaikissa aktiviteeteissaan, kuten esimerkiksi käyttäjien osallistuminen palveluiden suunnitteluun tai avoin osallistuminen lainsäädäntöön. Panoksen tulisi olla julkisesti muiden kansalaisten nähtävillä ja julkishallinnon tulisi julkisesti reagoida siihen. Kyky yhteistyöhön kansalaisten kanssa tulisi olla hallinnon keskeinen osaamisalue.
3. Voimaannuttaminen: julkisten instituutioiden tulisi pyrkiä olemaan alustoja julkisen/yhteisen arvon luomiselle. Erityisesti hallinnollinen tieto ja hallinon palvelut tulisi asettaa saataville siten, että niiden avulla voidaan helposti rakentaa uutta. Julkisten organisaatioiden tulisi mahdollistaa kansalaisten itsenäinen ongelmanratkaisu tarjoamalla työkaluja, taitoja ja resursseja. Niiden tulisi myös ymmärtää kansalaiset henkilökohtaisen tietonsa omistajina ja mahdollistaa heille tämän tiedon jakamisen seuraaminen ja hallinta.
Ymmärrämme, että näiden periaatteiden toimeenpano vie aikaa ja resursseja hallinnon mekanismien muuttamisesta johtuen, mutta uskomme, että näiden periaatteiden tulisi olla hallinnon muutoksen keskiössä. Kansalaiset ovat jo nyt toimimassa näiden ideoiden pohjalta ja muuttamassa julkisia palveluja "ulkopuolelta käsin", mutta hallinnon tulisi tukea ja vauhdittaa tätä prosessia.
Vetoamme Euroopan valtioihin ja Euroopan komissioon, jotta nämä periaatteet otettaisiin mukaan sähköisen hallinnon toimeenpanosuunnitelmiin ja varmistettaisiin, että Euroopan kansalaiset nauttivat läpinäkyvästä, osallistuvasta ja voimaannuttavasta hallinnosta niin pian kuin mahdollista.
@hyvaelama @apoikola Mikä tämän avoimuuden manifestin alkuperä/kotipesä on? Millaista tukea ja voimaa se on saanut taakseen?
Ja jo ennen tämän lähettämistä editointi: täällähän se kerrotaan.
Edit2: tai ainakin se tausta.
@jal Dataoppaan draftiin johdannoksi julistukselle laitoin nyt:
Kahden vuoden välein EU ministerit kokoontuvat sopimaan ministeritason sähköisen hallinnon julistuksesta (Ministerial Declaration on e-government), joka on keskeinen Eurooppalainen strateginen dokumentti. Yleensä tätä julistusta seuraa myös teollisuuden julistus. Vuoden 2009 marraskuussa EU ministerien e-government kokouksessa Malmössa esiteltiin myös kansalaisten avoimesti sosiaalisen median välineillä koostama julistus. Tämä julistus oli syntynyt aktiivisten kansalaisten aloitteesta joukkovoimalla netin yhteisöllisellä kirjoitusalustalla. Julistuksen sisältö kiteyttää loistavasti sen, mitä aktiiviset kansalaiset haluavat, mahdollisuuden osallistua julkisten palveluiden tuottamiseen. Tällaisessa osallistumisessa voin data on oivallinen mahdollistaja.
mutta @hyvaelama n ehdotuksen mukaan voi olla, ettei julistus tule kirjaan, vaan poiumimme siitä olennaisen ja teemme Suomiversion
Copyright Rohea Oy 2010 | Mobile version | Feedback | API | Terms of Service | Applications and tools