#TekesOPPY

@annerongas No niinpä...uhh. Yks ongelma on varmaan just tuo "joku hoitaa" -retoriikka, "virkamiesten (yleisesti) pitää mennä verkkoon" vs. esim. "jokaisen viraston tulee tehdä a, b c." -tyyppinen ajattelun

Päälimmäisenä tulee mieleen Obaman hallinnon edustajan David McCluren eilistä luennointia. Korosti mm. "fail fast" -ajattelun leviämisen tarpeellisuutta - kokeillaan asioita, ja jos vaikuttaa ettei toimi, voidaan myös laittaa henkselit yli ja myöntää epäonnistunen. Ts. enemmän riskinottoja, muttei väkisin runnota huonoja asioita läpi.

Toisinaan jopa todella henk. koht. vastuuttaaminen. USA:n hallinnossa on kehitteillä koko hallinnon kattava sosiaalinen intranet - ja se on ollut paljon vaikeampi hanke kuin ounasteltiin. McClure kuitenkin paistattelee webbisivulla jossa tämä asia luvataan, ja siten kova tsemppi meneillään nyt. En ole varma, mutta kysyn voiskoi olla niin, että meillä (hallinnossa) vähän pelätään ottaa henkilökohtaista vastuuta (ja toisaalta myös antaa kunniaa)...? Okei, toi jenkkimalli kuulosti vähän yritysmeiningiltä, muttei se välttämättä ole täysin pahasta!

ping @ubiq @pe3 @apoikola jne.

@annerongas Vähemmän selvittelyä ja enemmän laajakaistaa punainen tupa ja perunamaa nurkillekin. Tarpeita määritellään väliporrastetuissa työryhmissä, joiden tuloksena on viinereiden ja kahvin kulutuksen lisääminen. Toinen huomio arjen päätelaitteiden kehittämiseen. Eihän sähköyhtiöt ja vesilaitokset päivä toisensa jälkeen pohdi, miten jääkaappia pitäisi käyttää. Teknisten esteiden poistaminen riittää, huomio vermeiden käytettävyyteen ja tietoyhteiskunta kehittyy meidän arjen sankareiden toimesta.

Minusta oli mielenkiintoista tuo, että oli myös puututtu siihen, ettei verkkosivuja oltu päivitetty.

Yhtenä ongelmana on, ettei kokonaisketjua ole mietitty. On perustettu rahan jakamisen systeemi, mutta siinä ei ole huomioitu arkea. Esimerkiksi nyt ne kunnat, jotka liisaavat konekantansa, eivät voi saada ollenkaan laitehankintoihin tukea. Sitä vastoin kukaan ei piittaa yhtään, menevät tukirahoin hankitut laitteet todelliseen käyttöön vai pölyttyvätkö jossain nurkissa, kun kukaan ei ehdi opetella käyttöä tai asentaa niitä. Siis ihan totta, myös laitteiden asentaminen voi olla taivaallisen hidasta.

Onko yritysmaailmassa asia toisella tolalla? Ainakin olen kuullut, että hallinnon, IT-osaston ja työntekijöiden välillä käyttöönottoprosessit eivät aina ole niin sujuvia.

@annerongas Kysyit ”Onko yritysmaailmassa asia toisella tolalla?” Eipä juuri. Toimin vuosina 2003-2009 aktiivisesti itSMF Finland ry:ssä (non-profit-yhdistys, joka edistää it-palveluidenhallinnan (IT Service Management) asiaa Suomessa, osana kansainvälistä liikettä) ja näin matkan varrella hyvin erilaisia tietohallintoja. Huippuja löytyy sekä julkiselta että yksityiseltä puolelta, yleistäen voisi sanoa, suurin osa on keskikastissa kansainvälisesti verraten.

Haasteita löytyy sekä työkaluihin, prosesseihin että ihmisiin/kulttuuriin liittyen. Tietohallinnoissa on usein oma kulttuurinsa, joka ei kovin luontevasti yhdy liiketoiminnan tavoitteisiin – ja julkishallinnon osalta sille asettuihin palvelutavoitteisiin. Itse olen taipuvainen ajattelemaan, että haaste koskien organisaatiokulttuuria ja ihmisiä on vaikein.

Olisiko tässä tietoyhteiskuntatouhussa unohtunut henkinen ja sosiaalinen pääoma, rautaa ja infraa toki tarvitaan, mutta jos ei ole toimijoita ja toimijaverkostoja, ei tapahdu asioita. Väkirikkaammissa maissa ja suuremmissa organisaatioissa kriittinen massa saavutetaan nopeammin.

Meillä on myös vahva perinne puuhata oman organisaation seinien sisällä. Maanviljelijäaikoina olin aktiivisesti mukana MTK:n toiminnassa, josta niihin aikoihin puuttui kuluttajatoiminta, asiaanamme olivat keskusliikkeet kuorma-autoineen. Kun sitten perustimme toimintaryhmä Alkuvoiman mm. luomaan suhteita yli organisaatiorajojen, meitä pidettiin rikkureina ja sain itse mm. puhelun, jossa povattiin nopeaa kuolemaa teinityttöryhmällemme, koska he (soittaman edustama MTK) ei anna meille rahaa. Saimme kuitenkin vähillä varoilla ja kekseliäisyydellä kaikenlaista aikaan, montaa ministeriäkin tavattiin, käytiin Ahtisaarelle viemässä lämpimäiskirja, oltiin lehdissä, radioissa, televisiossa, jopa Italian RAI:ssa.

Pitkä tarina, mutta opin itse, että monet rajat ovat kuvitteellisia ja jopa haitallisia. Sosiaalinen media, Vaparetki, Sometu, Innovaatiojuna ja monet muut ovat osoitteneet, että verkkovoima toimii. Silläkin on rajoituksensa, toki.

VTV:n pyyhkeissä olin todella tyytyväinen siihen moitteeseen, jossa mainittiin, että tietoyhteiskuntarahoilla on seilattu Ruotsin ja Viron lautoilla. Organisaatiokulttuuriimme on historiallisena jäänteenä pesiytynyt kokous-palaveri-neukkari-komitea-kulttuuri. Joskus tarvitaan kokouksia, mutta niitäkin voidaan a) valmistella hyvin yhteisissä verkkotyötiloissa ja b) toeuttaa ilman matkustamisia. On eri asia, jos ihmiset haluavat pitää keskenään hauskaa eri tavoin. Epävirallinen tutustuminen voi olla hyödyllistä, mutta koen, että Qaiku + Twitter + Facebook yms. toimittavat hyvin virkaa.

Tämä keskustelu linkittyy yhtenä säikeenä Tekesin avonettiin tuomaan ohjelmavalmisteluun. Ja tässä ohjelmavalmistelussa ei matkusteta ollenkaan kokouksiin, kokoukset pidetään netitse, dokumentteja työstetään kollektiivisilla nettivälineillä. Lopputapahtumakin 15.9. toteutetaan niin, että osallistua voi omassa maakunnassaan ELY-keskuksen videoneuvottelutilassa tai verkossa, suoraa streamausta seuraten.

Kuinkahan monessa tietoyhteiskuntahankkeessa ei ole käytetty omaan toimintaan niitä työtapoja ja välineitä, joita ollaan oltu edistämässä? Muistan itse eräänkin etäopetuksen vakiinnuttamishankkeen, jossa oli toistuvasti kerjättävä mahdollisuutta osallistua palavereihin etänä. Se on niin vaikeeta. Se tietoyhteiskunta.

Heee, tulipa vuodatusta ;-)

Tietoyhteiskuntamme jumittuu yhä yksittäisten "tietäjien yhteiskunnaksi", jossa määritelmien tuottaminen elättää satoja ja tuhansia. Some pitää sisällään ajatuksen vuorovaikutusyhteiskunnasta, mutta sekin kärsii osallistujien puutteesta. Suomalainen keskusteleva some-kulttuuri on yhä alkutekijöissään. Seuraavana uhkakuvana on siirtyminen thing-linksien kautta tavaroiden väliseen automaattivuoropuheluun. Meidän pitää löytää teemoja, jotka kiinnostavat suurempia joukkoja. Qaiku-keskustelut ovat luksusta harvalukuisille osallistujille. Miten saisimme joukot mukaan? Muuten tästä kehittyy symbioottinen liike, joka on yhtä mieltä omassa telttakokouksessaan, mutta elämä on teltan ulkopuolella.

@visualradio oma kieli ja kulttuuri ovat kaksipiippuinen juttu. Toisaalta ideointi ja kehittely sujuu valtaosalla ihmisistä parhaiten omalla äidinkielellä, mutta toisaalta tarvitsisimme virikkeitä oman kielirajan ulkopuolelta. Periaatteessa se olisi helppoa, mutta mikä estää?

@annerongas Kieli- ja kulttuurirajojen ylittämiseen tarvitaan vain "tahtoa". Suomalaiset ovat kielitaitoisia ja pystymme, jos tahdomme. On päätettävä teemoista, joista haluamme keskutella. On valittava, kenen kanssa haluamme lähteä liikkeelle. Elämme Euroopan laidalla, tänne ei tulla ekana kumppaneita hakemaan, jos emme lähde itse profiloimaan osaamistamme. Hiljaista tietoa on, jos vain päättäväisesti ryhdymme rakentamaan suhteita ulospäin. Aloitetaan lähialueista: Baltia, Pohjoismaat, Venäjä ja Eurooppa. Siinä riittää työmaata kymmeneksi vuodeksi.

Avautumisen sivussa (Open Data voi myös olla avointa keskustelua muiden kanssa) syntyy suhteita joka puolelle, koska verkot ovat avoimia ja läpinäkyviä. Meidän on vain tehtävä "juttuja", jotka herättävät kiinnostusta muissa. Twitterissä puhuttiin tänään digitaalisesta karismasta. Sitä lisää peliin ja jakeluun. Meillä on tuhansia valmiita kumppaneita odottamassa yhteydenottoa. Eikä siihen tarvita edes Tallinnanlaivaa.

Joukkoja kiinnostavia aiheita ovat:

• matkailu ja elämystalous
• opetus ja jatkuva oppiminen
• hyvinvointi ja hoiva

• digitaalisesta karismasta meillä ei puhuta ollenkaan
• verkkoviehätysvoiman kehityskeskus tarvitaan

@visualradio tuossa eräs päivä pohdittiin @ubiq kanssa markkinointia ja sosiaalista mediaa ja yksi päähineestä heittoni oli, että some mielletään markkinointiosastoilla tiedotusareenana, jonne ei mennä omana itsenä. Sosiaalinen media ei ole tukku välineitä, kuten Facebook (mitä määritelmää YLE käytti vielä viime vuonna).

Nyt kysellä kovasti sääntöjä, että miten siellä somessa ollaan. Ja organisaatioissa mietitään ohjeita. Ihan kuin oltaisiin menossa vaaralliseen ulkomaailmaan, jossa aikuiset muuten fiksut ihmiset eivät yhtäkkiä osaakkaan olla ihmisiksi.

Nettiavoimuutta pelätään ja ilmaisesti sitä pelätään sitä enemmän, mitä vaikutusvaltaisemmassa asemassa henkilö on. Osa ihmisistä on myös hyvin tarkkoja henkilöbrändistä, ettei sellaista pitäisi olla tai jos on, se pitäisi olla vaatimaton ja sellainen, että ei ainakaan itseään liikaa tee tykö. Toiset taas ottavat reippaammin uudenlaisen asennon ja miettivät hyvinkin tarkkaan nettinäkyvyyttään. Ja osa kokeilee vähän kaikenlaista ilman oman brändinsä miettimistä.

Digitaalista karismaa ja verkkoviehätysvoimaa ei voi olla anonyymisti tai sivusta seuraillen, äänettömästi ja varovaisesti. Ei tuo näkyvillä olo ole pelkästään kivaa ja helppoa. Ihmiset sanovat kaikenlaista. Mutta ei siellä poterossa kyykkimälläkään oikein mitään saa aikaan.

Ehkä meillä pitäisi olla enemmän keskinäistä rohkaisua ja tsempaamista, avarin mielin, aina uusia ihmisiä kannustaen, ettei syntyisi symbioottista telttakokousta. Pitäisi enemmän vain sietää erilaisuutta ja reittivaihtoehtoja. Voi sillä matalalla nettikarismallakin päästä perille. Kaikkea ei tarvitse tehdä itse ja yksin.

Lyhyesti: Komiteatulevaisuus ei ole toiminut tällä vuosituhannella enää Suomessakaan. Vielä sitä kuitenkin yritetään sitkeästi kuten SADe. Voisi ihan aloittaa tarkastelemalla Arjen tietoyhteiskunnan neuvottelukunnan koostumusta (jos jaksaa enää)

Kyse ei ole siitä, etteikö Suomessa osattaisi - esm ircissä, jaikussa ja qaikussa on keskusteltu uusista toimintatavoista vuosi. SLUSH ymps toteuttaa niitä isohkossa mittakaavassa, #Innovaatiojuna t pienemmästi.

En olisi niin huolissani. Sitten kun kukaan ei ehdi enää osallistua komiteatulevaisuus -kokouksiin, kun osallistujat kokevat webinaarit etc. kiintoisimmiksi, niin ehkä asiaan aletaan kiinnittää huomiota muuallakin kuin VTV:ssa. VTV huomautti jo 2008 eikä mikään muuttunut.

@troppone +1 "fail fast", mutta asian voisi ilmaista toisinkin: yhtä hyvin tuo on iteratiivista tai rapid proto -ajattelua.

Tosiaan, Qaikussakin näitä on mähkitty: nyt vaan proaktiivisesti näyttämään vaihtoehtojen mahdollisuudet vrt. ping #ELMA-raportti #somus #Tutkimusparvi #Innovaatiojuna #Suomi2 - ajattelin kutsua vaihteeksi kannuja paikalle.

@annerongas On tosiaan hupaisaa, että aikuisille ihmiselle kirjoitetaan oppaita siitä miten käyttäytyä verkossa. Ollaan ihmisiksi, kohteliaita ja huomaavaisia, voimme olla kriittisiä ja eri mieltä. Muistan, kun asuimme Ranskassa ja täällä julkaistiin opas, miten ranskalaisten kanssa pitää toimia. Hupaisaa nippelitietoa, joka ei toimi sosiaalisissa tilanteissa. Riittää, kun on oma itsensä. Kyllä verkko korjaa, jos kamalasti menee käytös pieleen tai överiksi. Sama tilanne kaikkialla. Yritysjohtajien pitäisi olla rohekita ihmisiä. Millaisia pelkureita firmojemme johtoon on päässyt? Tai onko tämä pelkuruus ns. verkkoasiantuntijoiden syytä?

@visualradio mitä olen opettajien kanssa viimeiset 9 vuotta jutellut verkon käytöstä, niin kyllä siellä on paljon pelkoja siitä, että tekee jotain väärin. Homma lähti koulupuolella liikkeelle ATK-opettajien yksinoikeudesta tietokoneisiin, humanistithan eivät osaa niitä käyttää. Sitten jossain vaiheessa, kun oli hötömölökielellä saatu humanistit hölmistelemään, huomattiin, että kyllähän niillä olisi sitä sisältöä.

Sitten taidettiin puhua 10 vuotta sisällöntuotannosta. Nyt ollaan pääsemässä siihen, että voitaisiin ihan normaalisti toimia yhdessä netitse. Eikä siihenkään päästy kummallista web 2.0 -välinepölinää ja toista kummallista sosiaalinen media -erottelua (ja rinnalla mobiilin erottaminen muusta nettitouhusta).

Ajattel @arongas , jos liitutauluosasto (vrt. Atk) määrittelisi opetuksen sisältöä. Asiantuntijavalta on vaarallista. Tietokonepelkoja on lietsottu lisäohjelmien myynin edistämiseksi. Jokainen vakuutusmyyjä tietää, että pelko myy. Meidän on vain opittava elämään pelkojemme kanssa, etteivät ne pääse hallitsemaan elämäämme.

Tuo Valtiontalouden tarkastusvirasto on muuten itsessäänkin aika huvittava putiikki, tai sen asema siis. Ne lakimiehet siellä ovat fiksuja kavereita ja argumentit hyviä.

Vaan kun tämä VTV tehtailee näitä lausuntoja, että lakia on rikottu siellä sun täällä, ne kuitataan vastaanotetuiksi ja unohdetaan mappiin Ö. Yksikään virkamies ei ota vastuuta, poliitikot eivät yleensä edes vaivaudu reagoimaan ja viikossa koko asia unohtuu.

@annerongas Tupsahti aamutorkkujen aikana alla oleva näkökulma mieleen. Verkon turvattomuuden tunteen aiheuttajana eivät ole tekniikka tai atk-osaston pöllöt ohjeet, vaan perustavaa laatua oleva muutos, joka poistaa seinät ja katot opetustiloista ja neuvotteluhuoneista. Perinteiset rakenteet sortuvat, kun toimintaympäristö muuttuu. Onko missään edes aloitettu pois-oppimista nykyisistä opetuksen käytännöistä ja rituaaleista.

Verkko on oppimis- ja opetusympäristönä huimasti erilainen. Sama pätee yrityksen johtamiseen: firman seinät katoavat alta pois. Yritysjohtajat eivät ole surrealisteja tai dadaisteja. Emme ole psyykkisesti valmiita sosiaaliseen meidaan. Itseoppineet sosiaalinörtit eivät tule ajatelleeksi, että pätevöitymiseen on ehkä tarvittu kymmenien vuosien rock-and-roll & punk-asenteella tapahtunut verkkolorvailu. Kunnolliset ihmiset eivät toimi niin.

Luokkahuone Internet ja Avoin Oppiminen

Luokkahuone ja neukkari ovat selvästi rajattuja oppimisympäristöjä, joissa toimitaan tunnettuja rituaaleja noudattaen. Verkko-opetus tai avoin vuorovaikutus muuttaa ympäristöä olennaisesti.

Tutut ja turvalliset kasvot eivät enää tuo vuorovaikutukseen tiedostamatonta turvallisuuden tunnetta.

Luokka- tai kokoushuoneen seinät eivät ole suojana. Vuoropuhelun hallinta on entistä vaikeampaa tai lähes mahdotonta. Ajattelen opettajia, joiden koulutus on tähdännyt noin kolmenkymmenen oppilaan ohjaamiseen, opettamiseen ja valvontaan.

Kun seinät kaadetaan ja ulkona linjoilla on kymmenkertainen määrä ihmisiä. Aikaisemmin turvaa antaneet rituaalit ja fyysiset puitteet eivät enää ole minän suojana. Joukkotilanteissa oma asiantuntemus voi joutua uhanalaiseksi.

Luokassa ei enää ole tarkasti segmentoitua ikäluokkaa. Linjoilla oppijina voi olla vaareja ja mummoja, muita aikuisia ja kulttuurirajojen yli pomppineita tirkistelijöitä.

Perinteiset pedagogiikan keinot eivät enää toimi

Verkko-opetuksen nykyiset “ammattilaiset” ovat itseoppineita nomadeja, jotka ovat liikkuneet verkoissa vuosia tai pari vuosikymmentä. Suurin osa meistä on oppinut kantapään kautta, kokeilemalla, päätään seinään hakaten. Muodollisesti päteviä sosiaalisen median käyttäjiä ei taida vielä olla.

Jokainen voi nimittää itsensä minä-aikakauden asiantuntijaksi. Kaveriporukat antavat asiantuntijuudelle subjektiivisen tukensa tai vaikenevat viisaasti virnuillen.

Yritysjohtajille vapaa ja avoin verkko on yhtälailla turvaton ja pelottava. Kilpailivat pääsevät iholle. Oma hento asiantuntevuus – olemme maailman johtava alallamme – joutuu globaalisessa tarkastelussa painetestiin, jossa osaaminen ja johtajuus kuitataan hilpeillä hymiöillä.

@visualradio sieltä tulee taas jälleen kerran tikkana kymppiin osuvaa anlyysiä! Muistan tuneen, kun ensimmäisellä opettamallani uskonnon kurssilla opiskelija ryhtyi kyselemään kabbalasta ja olin hoo-mpoilasena, että en nyt ole kuullutkaan. Sellainen avaa tienhaaran. Voi joko vetäytyä aukrotiteettinsa suojiin ja määritellä omalla vallallaan sen, mitä käsitellään ja kuka saa käsitellä.

Olen kuullut mainittavan sosiaalisesta mediasta ja yrityksen toiminnasta pelkona, että mitäs me sitten tehdään, jos ne (ulkopuoliset) tulevat sanomaan mitä tahansa.

Määrittelyvalta kuuluu vanhaan toimintakulttuuriin. Olemme orastavasti pähkäilleet @lvainio:n kanssa sisäryhmän laidalta tulevia välittäjiä (broker), jotka saattavat sanoa ja ajatella "väärin", heillä voi olla sisäryhmän mielestä väärä lähestyminen, vaikka he voivat edustaa suurten joukkojen ajatuksia tai laajempaa tietoa. Tämä tulee erittäin kiinnostavasti näkyväksi kalamalja-seminaarikeskustelussa, jossa asiantuntijoitten aloittama keskustelu voi ajautua aivan uusille urille tai pomppia asiaa ennakkoon jäsenteneitten mielestä sopimattomasti väärille urille. Onhan se pelottavaa, jos minä en saa määritellä, mikä on oikein ja väärin. Kulttuurit perustuvat hyvin pitkälle juuri näihin määrittelyrajoihin. Ja jos tämä tukirakennelma murenee, se on pelottavaa ja johtaa erilaisiin defensseihin.

Voutilainen on tiukka ja asiallinen sanoissaan, kysymys tosiaankin vain on, että mitä sitten kun on kritisoitu, muuttuuko joku tai jos ei muutu, niin miksi ei?

Kiitos pingistä @troppone

Pitäisikö meidän romuttaa koko hankeajattelua ja keskittyä vietävien tuotteiden ja palvelujen kehittämiseen. Tietoyhteiskunnan kehitys tulee siinä sivussa, kun parannamme nykyisten vempainten käytettävyyttä ja ubiqiuutta. EU toi meille satojen tuhansien maakuntaprojektien viidakon, josta harva hanke selviää projektin päättymisen jälkeen viittä päivää pidempään hengissä. Annetaan rahat start-upeille, jotka tekee myytäviä tuotteita ja ratkaisuja. Meillä olisi ehkä nyt jo satatuhatta uutta yritystä nykisten 250 000 lisäksi. Nyt vain tehdään "sustainable" ja muita "tasa-arvoistavia" kromosomihankkeita, jotka tuottavat sanahelinää ja mappeja arkistoihin ja eu-tarkastajille töitä. Selväpiirteisempää tekemistä kannattaisin. Voimme ottaa oppia myös muualta. Amerikkalaisten arkipäiväinen suhtautuminen kaupallisuuteen tekisi mannaa meidän SHOKEILLE.

@visualradio joku puolitie voisi olla hyvä. Nykytilanne on huono siinä mielessä, että hankerahoituksella saadaan tehdä asioita, joista ei ole järin hyötyä taloudellisen hyvinvoinnin edistymisessä, mutta hankkeilla on kumminkin omat hyvät puolensa syrjäseutujen ja syrjäryhmien toimeliaisuudessa. Jos kaikki menisi vain kasvubisnekseen, ei sekään äärilaita oikein kivaa olisi. Nyt joka tapauksessa on suuri pula siitä, että saataisiin prototuotantoa.

Ja hankehelvetissä on kuljettu nyt siihen ikävään vaiheeseen, että niitä pyörittävät ammattilaiset, joilla on sanahelistimet kunnossa mutta hengen palo säästöliekillä.

@annerongas Hyvä Anne, dramatisoin tarkoituksellisesti, että saamme aikaan keskustelua. Tunnen hankemaailmaa ja ymmärrän sen hyvät puolet, mutta nostaisin rimaa tuotteistuksen ja kaupallistamisen suhteen. Meillä on Suomessa riittävää osaamista, mutta tavoitteenasettelu saattaa olla pielessä ja vakiintuneista toimintamalleista syntyy helposti "hyviä käytäntöjä", joista ei päästä eroon kirveelläkään.

Yritän puolustaa paikallisuutta monella tavalla, mutta EVVK on joukkohurmaajien (joukkoälyn) kannanotto. Kirjoitin aiheesta viimeksi tänään "itelleni". http://www.qaiku.com/go/7j8k/

@annerongas Tässä toine esimerkki hyperpaikallisuudesta, joka liippaa haja-asutusalueiden kehitystä sekin. Keskustelua ei synny. Maaseutu ja paikallisuus ei myy. Mitä tehtäis että mainittais? http://www.qaiku.com/go/7i2i/

@visualradio sitten niitä hyviä käytäntöjä vielä ahkerasti levitetään :)

Mutta laitetaan nyt vaan lisää pökköä pesään, että näihin kuvioihin tarvitaan muutosta!

@annerongas Olemme samassa tilanteessa kuin "alkukristityt". Jossain vaiheessa järjestetään sometulaistenkin ristillä riippumisen kilpailu, että saamme potkua uusien käytäntöjen läpimurtoon. Loppupeleissä aktiivisia "yrittäjiä" saattaa olla jalkapallojoukkueen verran (Dirty Dozen = likaine tusina). On vain painettava päälle, muutosvastarinnan voittamiseen tarvitaan poikkeuksellisia tekoja. Valtaosa haluaa elää epämukavuusalueen ulkopuolella (kivitalossa asuu onnellinen perhe...). Lisätään painetta. Uskon, että tulemme onnistumaan, kun panemme #Toimeksi.

Voutilainen juuri haastateltavana YLE Radio 1 Ykkösaamussa.

@annerongas, kännyllä kirjoitinkin samaan aikaan toiseen ketjuun samasta, linkkaan tänne, kunhan olen koneella. Nonii: Tässäpä pari poimintaa aamun radiohaastattelusta, sopivat paremmin tähän yhteyteen kuin irrallisiksi toisaalle!

Tässäpä vielä suora linkki p.o. raporttiin.

@annerongas @visualradio @raesmaa hyvää keskustelua! Olen itseoppinut nomadi, heh. tunnistin. Mutta tuohon teemaan, niin kulttuurimuutos vain tapahtuu hitaasti ja Suomessa ehkä hitaammin kuin muualla. Tai siltä näyttää puheiden ja kirjoitusten perusteella tapahtuvan. Ei sitä yhdessä yössä Roomaakaan rakennettu, jolla tarkoitan että kaikki käytänteet ja kokeilut ottavat oman aikansa.

Muutoksen ja kokeilujen aikakaudella eivät suomalaiset ostajat ota uutta käyttöön. Katotaan ensin mikä menetelmä tai väline jää henkiin ja otetaan se. Se on varmaankin se paras ratkaisu, ajatellaan. Ajatustapamme on se, että annetaan muiden kokeilla ja epäonnistua, mutta jos onnistuu otetaan sitten vasta itsellekin. Nyt vaan kun härpäkettä ja tapaa pukkaa koko ajan niin pyöritellään silmiä maailmanmenoa ihmetellen. Toinen virallinen suomalaisuusvarovaisuus on selvitysten tekeminen, josta tämäkin keskustelu kimpoaa. Pelkona on siis epäonnistuminen ja sen tuomat vaikeudet.

Amerikoissa on tapana painaa päin ja lujaa. Konkurssista ei lannistuta vaan pykätään uusi pystyyn ja kehutaan ja myydään sitä. Joku yrityksistä onnistuu. Suomalaiselle konkurssi on melkein kuin kuolema. No suomessa onnistuminen on ehkäpä vaikeampaa kun markkina on niin pieni. Tämän takia kaikki viralliset eespäinauttajat (esim. tekes) painaa tuon kansainvälistymisen päälle.

Se mitä tarvitaan eniten on oman tekemisen kehuminen ja esimerkkien esittäminen. Siinä on haastetta edelleen.

@Herra oli tammikuulla kirjoittanut osuvasti muutoksesta vouhottamisen turhuudesta http://networkedblogs.com/m6lM Jos jutut toimivat, ihmiset ryhtyvät niihin, ennemmin tai myöhemmin. Muutosvastarinta on ollut turvallisessa olotilassa säilymistä, kuten tässäkin keskustelussa on pohdittu.

Allekirjoitan @Herra:n toteaman: "Jos he eivät halua tulla, niin heillä on oikeus olla tulematta."

Asiota tapahtuu uuteen tahtiin, kun kriittinen massa ylittyy. Mikä sitten on kriittinen massa, niin... nyt on hieman sellainen tunne, että Suomessa useilla nettifoorumeilla se on lähellä. Sisäpiirittymällä tosin raja on aina vaikeampi ylittää kuin edes jollakin tavoin yhteisvoimin kynnyksiä madaltaen, mistä puhuttiin Sometime2010-risteleilyn maailmanparannuspöydässä toukokuun lopulla @jpruohisto @Fireporter ja @Makkel kanssa.

@jarmotanskanen @raesmaa @troppone @annerongas @ubiq @terolehtt @apoikola @TAir Sosiaalisen median käyttäjät ovat ilmeisesti suurelta osin istumatyötä tekeviä, siisteihin sisätöihin päässeet. Täällä Sotkamossa alkukesä pitää sisällään hikistä lapiohommaa, nurmikon leikkuutta, risusavottaa ja paikkojen kesäkuntoon laittamista. Poikkean aina välillä koneella vilvoittelemassa, mutta nykyiset käyttöliittymät eivät salli sosiaalista kommentointia ruohonleikkuria pukatessa tai lapiohommissa. Maailmassa on miljoonasti selliaisia ammatteja, joissa kädet eivät ole vapaina. Ilmn UI:n kehitystä emme saa mukaan:

• käsityöntekijöitä
• koneiden ja laitteiden kuljettajia
• parturikampaamoita
• metsureita ja metsäkoneen kuljettajia
• kaivinkoneen kuljettajia (paitsi minikaivuri Hangosta Kuusamoon)
• kaupan henkilökuntaa

• autonkuljettajat snapshotteja onnettomuustilanteista
• kaaharit kuriin sosiaalisella valvonnalla
• parturista lopputyöstä kuvat hyvistä leikkauksista (ne aina kysyy, että miten?)
• terveydenhoidon toimintatilanteista ympäristötietoa päätöksentekoa varten
• rakennusmiehet dokumentoivat työn jälkeä
• piilevät rakenneratkaissut (LVI, sähkö, kuitu kulut talokirjaan)

@visualradio @annerongas @ubiq Näin on. Itsellä omakotitalo ja hommaa riittää. Ei talonmaalauksessa voi kuin ajatella seuraavia qaikuja, :) Joskus tosin tarvii sen, että ajatus voi juosta ilman, että tekemiseen liittyy ajatus koko ajan. Tietsikkahommassa näin on, mutta ulkohommassa tai vaikka bussissa istuessa useinkin saa parhaimmat ideat. On hyvin viisasta keskeyttää some-tietsikka sun muut, jotta saa aivot hengähtää.

Miten sitten käsityöihmiset saadaan mukaan? Opetuksen puolelle tuodaan mobiilia lujaa vauhtia. Saman uskoisin myös käsityöihmisille. Tosin raksallakin käytetään jo kameraa sun muuta elektronista vimpainta paljonkin. Samoin kartoitus (-suunnistus) menee helpoksi kun on julmetun tarkka GPS. Toisaalta vaikuttaminen näillä palstoilla jää edelleen vähäiseksi tai eipä sitä ehkä ole lainkaan. Ihmiset ottaa oman paikkansa verkossakin. Jotkut qaikussa, jotkut 24-palstoilla, tuubissa, ...

Eikun ideointia vaan mobiilivälineitä hyödyntäen, vaikka jouhevuus on välillä niin ja näin. Ns. hiljaisen tiedon dokumentointia tehdään ja tarvitaan edelleen, mutta siinä tarvitaan edelleen parempaa informaation hallintaa, CMS yms. välineitä.

@visualradio erinomainen pointti. Olen istuttanut tänä vuonna 8 puuta ja kaivanut 10m ojaa juuriesteille, mutta et varmaan tarkoittanut sitä ;) Puutarhahommissa olen ratkaissut asian siten, että kessutauolla hanskat pois ja vilkaisemaan nettiä, mutta työn kannalta se toimii lähinnä heinäkuussa, kun suominetti on lomilla.

Toisaalta oli varsin auvoa seurata TekeOPPY -webinaaria kasvimaata kitkiessä ja syksyllä alan koklailla webinaarien seurantaa kävelyreissuilla. Live-slidet siinä tietty jää, mutta varmaan pullonkaulat selviävät kokeilun myötä.

Paikkatieto, silmälappuvideo ja #vahvistettutodellisuus ylipäänsä parantanevat vastaanottopuolta: linssi on helppo kääntää silmän tai silmälasien päälle tukevammallakin kintaalla. Input -puoli on vielä mysteeri, ehkäpä puheentunnistus ajan myötä auttaa tviittaamiseen.

@ubiq Oli muutoin mielenkiintoista, miten ADSL:n saapuminen koteihin aikoinaan näkyi verkon käytössä.
Duuni.netissä heinäkuu oli alussa todella hiljainen, mutta viimeisenä vuonna keskimäärin samat kuin keväällä, mutta sään vaikutukset näkyivät selvinä piikkeinä ja yökäyttö kasvoi.

@Herra tuo indikoi eloisasta yhteisöstä.

@ubiq Mä tein aina kesäkuussa "kesäohjelman", eli kirjoitin pöytälaatikkoon muutaman aloituksen hiljaisille päiville.
Yksi mikä veti hyvin, oli mun "Menestys on pitkälle pyrkimistä" sarja, jossa haastattelin oluen ääressä internetin, markkinoinnin ja rahoituksen ammattilaisia.

@troppone @raesmaa @ubiq @terolehtt @apoikola @TAir @jarmotanskanen @Herra Täällä pohdintaa mobiililaitteiden ja internetin yhteispelistä. Operaatio TIE vastineena OVI, joka on yksilökeskeinen. Miltä tuntuisi joukkotuotantokalu, jota täällä La Stradaksi haudotaan. Siinä olisi ainesta uudeksi oppimisympäristöksi ja teosten tuotantoon moniminätyökalu. Mitä mieltä? Voisiko tästä kehittää suomalaisen nousun apuvälinettä? http://www.qaiku.com/go/7q72/

@visualradio Olipas virkistävää luettavaa:

"Pitäisikö meidän romuttaa koko hankeajattelua ja keskittyä vietävien tuotteiden ja palvelujen kehittämiseen. - - EU toi meille satojen tuhansien maakuntaprojektien viidakon, josta harva hanke selviää projektin päättymisen jälkeen viittä päivää pidempään hengissä. - - Nyt vain tehdään "sustainable" ja muita "tasa-arvoistavia" kromosomihankkeita, jotka tuottavat sanahelinää ja mappeja arkistoihin ja eu-tarkastajille töitä. Selväpiirteisempää tekemistä kannattaisin."

Puhdasta kauhua herättää se, millainen raskas kehikko hankkeissa luodaan sen ytimen ympärille, joka ostetaan varsinaisilta tekijöiltä.

"Se on niin vaikeeta. Se tietoyhteiskunta."

Pakottamalla se on vaikeeta, mutta luonnolliset asiat, kuin etäkokoustaminen Skypellä juurtuvat ihmisten käyttöön, kun on todellinen tarve. Helppoa se ei ole, kun ministeriöissä yms. tietoturhamääräykset estävä Skypen käytön, mutta tarkoitus pyhittää keinot, paetaan palavereihin alihankkijoiden tiloihin tai tehdään mokkulaviritys henk. koht. läppäriltä.

"hankehelvetissä on kuljettu nyt siihen ikävään vaiheeseen, että niitä pyörittävät ammattilaiset, joilla on sanahelistimet kunnossa mutta hengen palo säästöliekillä"

Kaiken mahdollisen hankkeistamisesta on tullut kyllä todellinen riesa, kun kaikki hyväkin loppuu aina, kuin seinään hankkeen päättyessä, vaikka "sanahelistin" olisikin tiputtanut jalkauttamisen hankedokumenttiin 57 kertaa.

Ideoiden omavaraisuutta pitäisi pystyä miettimään muutenkin, kuin kovan kasvubisneksen tapauksissa... miten vaikkapa lupaava terveyskampanja saadaan jatkumaan omavaraisena hankerahoituksen jälkeen, entäpä uusi koulutusmuoto tai vanhustyömalli tai mitä vaan, mitä on onnistuneesti kehitetty hankerahalla.

Nykyisin hankeammattilaiset ovat, kuin juoppoja, jotka jo hankkeen (tuopin) puolivälissä alkavat suunnitella uuden tilaamista. Ilman vahvaa sanahelistinkokemusta toimivilla uusilla toimijoilla taasen on vaikea kiilata tiskille.

Baarimikon olisi syytä erottaa liian juopuneet asiakkaat ja sanoa, että teille ei enää tarjoilla.

@visualradio nopsaan heitän aiempaan kommenttiisi liittyen @Tuija:n äänibloggauksia, joita hän teki, kun oli enemmän aikaa puhua kuin kirjoittaa http://www.tuhatsanaa.net/%C3%A4%C3%A...

@annerongas Kiitos, audio on hyvä jatke ja @Tuija on tehnyt sitä kauan. Minulla on satunnaisia kokeiluja, mutta haluaisin nostaa "nettiradion" uudelleen kunniaan. Audiovuorovaikutuksen pitäsi olla mobilenokiamme ykkösteemana. YouTube jyräsi epävisuaalisen podcastin ennen aikojaan ja siksi katselemme bambusereita, joissa ääni ja kuva ovat laaturiman limbotasolla (Bambuser on hieno ja johdattaa meitä Qik-ajatteluun). Ensin olisi pitänyt panostaa Mp3-kehitykseen, mutta teknologia hyppäsi askeleen yli teknisten mahdollisuuksien. Miksi kännyfirmat eivät panosta äänen laatuun? Miksei kännyissä ole toimivaa sanelinta? Miksei kännyllä voisi tuottaa yleradiotasokasta audioviestiä? Nämä ovat tarpeettomia pohdintoja. Step-backia tuskin tapahtuu, mutta kehitellään porukalla uutta ihmeellista monimediamultilähestymistapaa. @Tuija tekee tyylikästä ja idearikasta podcastausta ja tuo profiilikuvaus metrossa on kiehtova idea. Näin sen silmissäni puheen kautta kuvia katselamatta. Tänään Sotkamon Nesteen baarissa katselin rentoa Suomea puhuvaa tummaihoista nuorukaista, joka handsfreetä käyttäen jutteli kavereittensa kanssa. Ajattelin, että hyvä tyyppi: jatkoin KL, Option, Hesarin, Kainarin ja Kalevan lukemista, kahvin juontia ja pannarin syöntiä. Hän keskustelu kirjakielellä ja ajattelin, miten vähän täällä verkossa (qaiku) on ulkosuomalaisia. Ihmisten puhetta on kiva kuunnella. Viedään epätyäydellistä maailmaa eteenpäin. Välinekeskustelun jatkeeksi tarvitsemme sisältöoivalluksia. Kirjoituskone on arvoton, jollei ole mitään sanottavaa.

Huomasin, että en ollut laittanut tähän mitään. Olen ollut vaihtelevasti mukana tietoyhteiskuntakuvioissa vuodesta 1972 ainakin ja aina kierretään samaa kehää.
Ihmisten välisiä suhteita, eli organisaatioita, organisaatioiden toimintaprosesseja
ja tietojärjestelmiä pitää säätää yhtä aikaa, että tietoyhteiskuntakehitys voi toteutua.
Tämä olisi oikea tie, mutta ihmisten järki ja tahto ei siihen riitä. Vanhat bryrokraattiset
rakenteet tahtovat jäädä voimaan, kun tietoyhteiskuntaa rakennetaan.

SOMen avulla ehkä voidaan luoda oikeanlaista painetta ja mikromuutoksia, jotka pohjustavat tietä oppimiselle ja uusille isommille muutoksille.

@juhana2 on tehnyt hyviä yhteenvetoja byrokratian roolista kehityksessä http://juhana.org/tag/hierarkia/