Kapitalismi on vaara markkinataloudelle.
posted to #Yritystoiminta 22.04.2009 (fi)
Tuota... äärikapitalismin kuvaustasi lukiessani tuli kyllä mieleen, että jos tuolla nyt ei vielä olla niin siihen suuntaan ainakin ollaan hyvää vauhtia menossa.
Nykyisessä järjestelmässä on minusta kummallista se, että voittoa saa tehdä millä keinolla hyvänsä, mutta jos käy köykäisesti niin sitten ns. ulkokapitalistiset keinot halutaan käyttöön. Tietysti ymmärrän syyt, miksi pankkeja tuetaan, mutta noin niinkö periaatteellisesti. Nykyisellä ja menneillä järjestelmillä on myös saatettu ympäristö sellaiseen kuntoon, ettei ihmisellä lajina välttämättä ole enää selviytymismahdollisuuksia. No, sehän ei nyt suoraan ole huono asia: lajeja tulee ja menee. Mutta kaikissa oliossa on kuitenkin sisäänrakennettuna halu jatkaa elämää.
Siksi olisi hienoa, jos esim. tuollaiseen Herran mainitsemaan ihannetilaan päästäisiin. Hankalaa se vain on siksi, että me ihmiset yleensä aina haluamme/ahnehdimme enemmän kuin tarvitsemme ja tästäpä se monikin paskaluukku sitten aukeaa.
Onko mahdollista keskustella muulla kuin kapitalismi-kommunismi-akselilla? Harmittaa kun jäin paitsi vaihtoehtoisia talousjärjestelmiä käsittelevistä keskusteluista Pikseliähkyfestivaalin aikana Helsingissä. Ehken täytyy etsiä dokumentointeja... Onko niistä mitä ajatuksia?
mkk commented on posted to #Yritystoiminta 22.04.2009 (fi)
1800-luvun lopussa, 1900-luvun alussa vallitsi monissa maissa talousjärjestelmä joka oli yhtä lähellä äärikapitalismia kuin neuvostoliitto toisella laidalla.
Silloin vastavoimaksi syntyi sitten vasemmistolainen työväenliike, mutta myös yritysten omistajien suunnalta tapahtui muutoksia, joiden tarkoitus oli muuttaa markkinatilannetta.
Koska valvontajärjestelmät eivät olleet kyllin kehittyneitä tilanteen jäädyttämiseksi ja pakkovallan kustannukset nousivat, kehitettiin uudeksi kontroli ja paineenlasku menetelmäksi länsimainen demokratia.
Nyt automaattinen valvonta, ubiikki-yhteiskunta ja tehokkas tiedonsiirto mahdollistavat entistä kustannustehokkaamman valvonnan, joten demokratian merkitystä kontrollijärjestelmänä voidaan purkaa ja antaa sille järjestelmälle joitakin luita kaluttavaksi.
Tulevaisuudessa ei tarvitse lähettää kasakoita kaduille, kun voidaan katkaista klevottomuus alueelta sähkö ja julkinen liikenne, mitätöidä levottomuutta aiheuttavien henkilöitten pankkikortit, estää niitten matkustaminen biometrisellä tunnistuksella, riitauttaa heidän yrityksensä patentit, tuhota heidän luottotietonsa...
Herra commented on posted to #Yritystoiminta 22.04.2009 (fi)
Ouch. Mun pitää palata tähän myöhemmin. Menee koko duunipäivä, jos nyt yritän alkaa pohtimaan kunnolla. :-)
TomiS commented on posted to #Yritystoiminta 22.04.2009 (fi)
Siis jos meillä lähes kaikki yhdyskuntainfra rakennetaan, taide tuotetaan, työvoima koulutetaan, lääkitään ja koululaiset jopa ruokitaan julkisista varoista, niin en tosiaankaan tajua että millä tavalla tämä nyt on äärikapitalismia. Yritystoiminnalle on ihan tajuttomasti sääntöjä ja lupia ja raportointivelvollisuuksia, työllistäminen on aivan törkeen vaikeaa eikä kukaan halua ottaa riskiä missään.
Kaikissa taloustieteen oppikirjoissa, mitä ikinä olen nähnyt, on Suomi sijoitettu markkinatalous-suunnitelmatalous-akselilla aivan kommunistisen Kiinan ja kommunistisen Kuuban viereen, kauas akselin markkinatalouspäästä. On tosi omituista aina kun joku pitää Suomea jotenkin kapitalistisena. En keksi yhtään indikaattoria, millä mitattuna esimerkiksi Suomen voisi perustella siirtyneen merkittävästi lähemmäs markkinataloutta vaikkapa viimeisen kolmen vuoden aikana, keksiikö joku muu?
Qtea commented on posted to #Yritystoiminta 22.04.2009 (fi)
Copyright Rohea Oy 2010 | Mobile version | Feedback | API | Terms of Service | Applications and tools