Mietimme ryhmässä, mitä mobiilioppiminen oikeastaan on. Tällä hetkellä se toistaiseksi tarkoittaa sitä, että tehdään "m-oppimista" kampuksella. Teknologia kehittyy koko ajan ja on tehnyt niin aina - opettajan otettava se huomioon - on elettävä sen kanssa, että se tuottaa aina epävarmuutta opetuksen toteutukseen, keskeneräisyyttä. Opiskelijan on myös sitä kestettävä. Juttelimme siitä, että oikeasti parhaimmillaan mobiilioppiminen pitäisi ajatella ihmisen elämän kokonaistilanteen kannalta. Mobiilius viittaa elämämme "liikkuvaiseen" luonteeseen, oppiminen ja opiskelu eivät liity vain luokkahuoneisiin vaan myös informaaleihin tilanteisiin, työhön jne.
Olikohan niin, että ihmisen oppimista asioista vain 40 prosentin arvellaan tulevan muodollisista oppimistilanteista. Loput 60 prosenttia omaksutaan arkielämän yhteyksissä ja työtehtävissä. Ehkä tässä olisi erityisesti tekniikalla annettavaa?
Oppimisen määritelmään liittyen: onko vuorovaikutus jo liian korostuneessa roolissa? Ainakin luonnontieteellisillä ja teknisillä aloilla koetaan, että sisältä tulee ensin ja vuorovaikutus korkeintaan tukee sen oppimista.
Ei ole osattu ajatella erikseen, miten vuorovaikutusta tuettaisiin opetusyhteyksissä - käytännössä sitä on kyllä tuettu, mutta se ei ole ollut tietoinen tavoite, ainakaan mitenkään systemaattisesti.
Isoissa ryhmissä roolit tietyssä mielessä kaventuvat. Esim. luennoilla muutama aktiivinen kyselijä ja paljon hiljaisia, muita rooleja ei käytännössä ole.
