#iTraining

31.08.2011

visualradio  

@ConnectIrmeli, kirjoitat "kunhan saan vähän pelkkää kehikkoa enemmän näkyville"... Tartun siihen. IPO Wood Iisalmen sahan innovaatioprosessissa tuotannon yksinkertaistaminen johti koko arvoketjun uudistamiseen. Saha on kolmen yrittäjän omistuksessa. Yksi heistä on japanilainen ja omistaa kolmanneksen. Tällä on merkitystä. Suurin osa tuotannosta menee IPO-ryhmään kuuluvalle liimapuutehtaalle. Tuotannon virtaviiaistaminen alkaa kannolta. Japanin pituusmitat ovat erilaisia ja neljätoista korjuuketjua tuottavat optimoitua raaka-ainetta, joka sahataan Iisalmella ja kuljetetaan edelleen liimapuutehtalle, josta liimapuutuotteet lähtevät jakelupoutkessa Japaniin. (...)

18.04.2011

25.03.2011

01.03.2011

visualradio  

@jal Matka jatkuu vielä Hämeenlinnasta länteen. Kohteen avaaminen tapahtuu siinä vaihheesa, kun operaatiosta on sovittu, mutta valmistelen tänne jo taustoja (tehnyt pitkän aikaa). Kyseessä on teollinen rakennemuutis - murros - ja tilalle haetaan uutta alkua kestävältä pohjalta. Kohteena on yhteisö, jossa verkottuneen yhteistyön voimalla haetaan uutta potkua. Kohteen avaaminen onnistunee ennen vappua. Olen jo kysellyt @Ile :ltä langattonta ratkaisua. Tässä tulee olemaan AVOIN osio HYBRIIDI ja täysin SULJETTU. Rajapintoja ei ole vielä lyöty lukkoon. Asian ympärillä on huomenna ja torstaina kymmeniä ihmisiä: suuryritys, kunta ja yhteisön jäseniä. Varaudumme siihen, että kohteessa järjetstetään #innovaatiojuna, #iTraining, some, 5T valmennusta ja koulutusta. Qaikulaisilla on operaatioon liittyvää osaaamista, hiljaista tietoa ja kokemusta. (...)

18.02.2011

16.02.2011

visualradio  

@ConnectIrmeli Managment by Perkele on minun puolelta Nokian 80-luvulle viittaava kärjistys (ruotsalaiset eivät ymmärtäneet NOK tylyä johtamistyyliä) ja kannatan koko olemuksellani välittävää ja tukevaa johtamista. Karikatyyrien avulla yritän kärjistää juttuja ja pakottaa esille vaihtoehtoisia tarkastelumalleja. (...)

visualradio commented on Nokian suuresta muutoksesta puhutaan (written by visualradio) posted to #digitalvillages 16.02.2011 (fi)

13.02.2011

22.01.2011

visualradio  

@saarikko Ennakoinnissa uskon tekojen politiikkaan ja käytäntöön viemiseen. Hapettomaan ilmanalaan heitetyt visiot ja ennusteet eivät johda mihikään ilman tahtoihmisten toimintaa: #Toimeksi. Vedin Itä-Uudellamaalla viitisen vuotta Digital Wood ja Digitial Villages -hankkeita, joissa oli Turun saariston kaltaisia tavoitteita: etätyö, asuminen väljässä ympäristössä, lähiruoka, hyvä elämä, toimistohotelli(t), kuituverkot joka kylään, digitaaliset verkostot, yhteisöllisyys jne. (...)

DV-konsepti oli 1999- 2005 aikaansa edellä, mutta rakensimme puutaloja platform-tekniikalla (tutkimme puukerrostalorakentamista), saimme mm MMM IT-asiantuntijoita muuttamaan kotiseudulle, jalostimme kiinteistöjä, mutta tekemätöntä jäi runsain mitoin. @studioarkla kanssa käynnistimme DigiArt hankkeen tuona aikana.
  • Rinnakkaain myös lähiruoka projekti (jonka vetäjänä Irja K)
  • Koskettelimme senioriasumista ja TESONET hoivatuotantoa
Nyt työn alla on uusi julkaisematon
#digitalvillages -hanke, jossa tämä meidän Sotkamon operaatio toimii laboratoriona: #mikroduuni, #itraining jne. Näistä ehkä kertyy lisää kerrottavaa tämän vuoden aikana
  • Bioenergia, biotalous, hajautettu sähköntuotanto (siksi tuulimyllyt kiinnostavat)
  • Mikroduunin organisoiminen tuottavaksi verkostotaloudeksi on kiinnostava kokonaisuus, mutta suomalainen teollinen historia näkee kaiken tärkeän suurtuotannon näkökulmasta (olemme yhä henkinen Neuvostoliitto)
Väestön aluesiirtomuutokset ovat ilmiöinä erittäin hitaita, joten proektien sijasta tämä kehitysprosessi muuntuu ihmisen elinkaaren mittaiseksi. Tapasin 2000-luvun alussa Turun etätyöihmisiä.

02.12.2010

25.11.2010

visualradio  

Olemme pohtineet, tutkineet ja soveltaneet #mikroduuni käsitettä omissa "labroissamme" ja havaintona mm etäältä organisoitavan mikrotyön ytimekkään tunneviestinnän kehittäminen. Tehtäväkuvaukset selkeitä ja visuaalisia. Olen testannur facebookin kommenttiruudun riittävyyttä, kun keskusteluyhteys syntyy. Nettikansan Yammerissa koskettelimm joukkomikroduunin käyttöä: tulevaisuuden mikro-organisaatiossa voi olla kymmeniä tuhansia osaajia eri puolilta maaimaa. (...)

visualradio commented on Ennen vaaleja avoimen yhteiskehittelyn sprintti! (written by hyvaelama) posted to #Suomi2 25.11.2010 (fi)

18.10.2010

23.09.2010

Newer

1234 ... 4

#iTraining
#iTraining

iTraining on valmennuskanava, jonka jatkokehittely käynnistyi #innovaatiojuna kokemusten ja keskustelujen pohjalta.

Metodi soveltuu palveluiden kehityskoulutukseen, kun kohderyhmänä on tuhansia, satojatuhansia tai miljoonia käyttäjiä.

OVI-alusta soveltuu mobiilipainotteisen digitaalisten jalanjälkien tallentamiseen. Tässä kuvaus #iTraining persoonallisuuden piirteistä:

Idearikas
Innostuva
Interaktiivinen
Itsepäinen
Itseohjautuva
Ihmettelevä
Inhimillinen
Ihmiskeskeinen
Itsenäinen
Impulsiivinen

Tavoitteena on kansallinen huippunopea valmennuskokonaisuus, jonka toteuttaja verkottuvat iJunailun periaatteiden mukaisesti.

Tuotekehityksen arvoja ovat:

  • Onnellisuus
  • Hyvä Elämä
  • Kestävä Kehitys
  • Energiatehokkuus
  • Kannattavuus
  • Kansainvälisyys
Taustaa tässä blogissa

Publicity

This channel is for everybody

Related Channels

This channel is related to following channel(s)

Admins

Channel administrators