Tools

oaw said

oaw  

Innovaatiojuna 2.0 valmistelusta

183 comments

oaw posted to #innovaatiojuna 04.11.2011 (fi)

183 comments

Bottom

oaw  

Mitä voimme tehdä? Kun valmisteltiin #innovaatiojuna 1.0, kaikki halusivat toimia. Oli oikeastaan kiistaa siitä, kuka sai tehdä jotakin. Onko @visualradio n kuvaama sosiaalinen media -hajaannus aiheuttanut sen, ettei ole sosiaalista painetta, siis yhteisöllistä painetta toimintaan. Pitäisikö tavata kasvokkain, että tulisi oikea ryhmäytyminen. Siis ilmoitettaisiin kaikilla foorumeilla: FB:ssä, Qaikussa, puro.netissä ja tiekepadissa tapaamisesta (jonne luonnollisesti olisi myös etäyhteysmahdollisuus). Koottaisiin hetkeksi yhteisö tästä hajanaisesta joukosta. Pariksi tunniksi, niin että irrottauduttaisiin tästä moniajosta, jossa i-junalla on vain yksi pieni ajatusosio urheiluuutisten, talouskaaosten ja lasten tai puolisoiden viedessä valtaosan ajatusenergiasta. Siis jos oikeasti ne kaikki ihmiset, jotka liittyvät kanavalle FB:ssä tai osoittavat kiinnostuksena tiekepadissa, ovat oikeasti kiinnostuneita enemmän kun fanituksen, plussamerkin tai tykkäämisen verran.

oaw commented on posted to #innovaatiojuna 04.11.2011 (fi)

jal  

@oaw 24 nimeä tieke-etherpadin oikeaa mielenkiintoa osoittaneiden listassa.

jal commented on posted to #innovaatiojuna 04.11.2011 (fi)

visualradio  

Minulle maalikylällä käynti ja kokouksiin tuleminen on etäisyyden takia esteenä ja siksi kannatan someilun asynkronisia piirteitä. Pitäiskö julkaista onnostavia pottkasteja? Innojunailun metodit saavat vastakaikua yrityksissä. Niistä voisin osaltani kertoa jotain lähiaikoina. Eniten olen kuitenkin mielestäni itse hyötynyt. FB on uusia ijuna trainereita, joilla on uusia idiksiä. Sallitaan hajanaisuus, kun sille ei mitään mahda.

visualradio commented on posted to #innovaatiojuna 04.11.2011 (fi)

jal  

@oaw @visualradio lähes kasvokkaista voisi olla virtuaalinenkin yhteisaikakokoontuminen G+Hangoutin äärelle, purot.net tai etherpad toisessa ikkkunassa auki. Tai ilman ääntä ja naamojakin samaan aikaan noissa. Tai edes osittain samaan aikaan, saman vuorokauden sisällä tms. - tulisi boostia yhteiskehittelyyn, ehkä?

jal commented on posted to #innovaatiojuna 04.11.2011 (fi)

oaw  

@jal @visualradio Tuntuu vain, että sitoutuneisuuden taso on heikompi kuin viime kerralla, jolloin silloinkin oli aika hankalaa toteuttaa juttu.@jal :n idea on hyvä, jos vaan saadaan osallistumaan :) Koska kaiketi junan pitäisi tuottaa jotain ei vain olla yks virtuaalikaveriporukan matka
On tullut nähtyä erinäisiä hankkeita, joissa ihmiset sanovat lähtevänsä mukaan ja toimivansa, mutteivat sitten. Käytännössä asia vain tarkentuu, vaikka siis kirjoittamalla ideoitaan. Tai ilmoittamalla osallistumiseen tuomistaan osaamisista...

oaw commented on posted to #innovaatiojuna 04.11.2011 (fi)

visualradio  

@oaw Viime kerrallakin häilymistä esiintyi ja välillä tuntui, ettei matka toteudu. Marras- joulukuussa tapahtui niksahdus ja voimakas siirtyminen matkan toteutttamiseksi. @jal idea on hyvä, kannatan. Pitäisikö sopia selkeistä kokouksista? @HeikkiHallantie Sometime2011 ydinporukka kokoontuu säännöllisesti ja kokouksia on järjestetty mm Tampereella. Viime kerralla olimme innossamme itseorganisotumisesta. Pitäisikö tällä kertaa toimia strukturoidummin? Silloin jonkunlainen löyhä johtoryhmä olisi tarpeen. Mutta hajanaisella porukalla ei ole nimitysvaltaa. Millaisella valintaprosessilla homman saisi etenemään? Tulipa mieleen jonkun sortin valmistelurahoituskin. Viimeksi hankkeen kassa pyöri Sitrassa. Sillä oli merkitystä uskottavuuden kannalta. Nyt ei ole vielä pankkitiliä, jonka kautta sponsorit voisivat välittää rahoja. VR:n kanssa pitäisi neuvotella. KONKRETIA pakottaa toimintaan ja vastuun ottamiseen. @saarikko esiintyy täällä harvakseen: onko kiireitä? Ehtisitkö neukkaroimaan VR kaa? @hyvaelama , kuka voisi toimia Sitran yhdyshenkilönä? Voisiko Sitra hallinnoida kassavirtoja?

visualradio commented on posted to #innovaatiojuna 04.11.2011 (fi)

visualradio  

Pirstaloitumiselle emme mahda mitään. Näen sen työssäni. Ongelmat murretaan pieniksi palasiksi. Meidän pitäisi hyperpaikallistaa Rovaniemi ja pieniä juttuja matkan varrelta.

visualradio commented on posted to #innovaatiojuna 04.11.2011 (fi)

oaw  

@visualradio @jal Enemmän kuin pirstaleisuus huolettaa se, kuinka saadaan osaamispankki kokoon. Se kai yrityksiä kiinnosti eniten viimeksi, että oli osaavaa porukkaa saatavissa erilaisten innovaatio-pähkinöiden ratkaisuun. Siitä tuli se innokas innovaatiojunahenki :)

oaw commented on posted to #innovaatiojuna 05.11.2011 (fi)

visualradio  

@oaw , eka kerralla vaikutti innostuminen, nyt haittana on kokemus. Resursseja on aina riittävästi, kun tulosta tarkastellaan jälkeenpäin. Mikä on alkuinnostusta täydentävä ja kompensoiva tekijä? Näemmekö sen uuden, joka on vielä tekemättä?

visualradio commented on posted to #innovaatiojuna 05.11.2011 (fi)

oaw  

Valmiit kontaktit voisivat antaa tietoa, mitä tehtiin hyvin, mitä huonosti. Kehitysideoiden kautta voitaisiin ehkä hakea uutta osaamista. Innostus taitaa kuitenkin olla tällaisen vapaaehtoisjutun ydin, @visualradio! Uskon siis sinänsä että kiinnostusta on, vaikeampi on nähdä kuinka paljon innostusta on. Sitä @jal n kaipaamaa boostia :) Siis sitä
http://www.tietoviikko.fi/kaikki_uuti...

oaw commented on posted to #innovaatiojuna 06.11.2011 (fi)

pe3  

Ehkä vähän kaipais ajatusta mikä tän homman tavoite/impakti on.

pe3 commented on posted to #innovaatiojuna 06.11.2011 (fi)

jal  

@pe3 Innovaatiojuna 1.0 -aktivistina: mikä sen pitäisi/mitä se voisi mielestäsi olla?

jal commented on posted to #innovaatiojuna 06.11.2011 (fi)

pe3  

No viimeks varmaan haluttiin tavata uusilla tuttavuuksilla rikastetun J/Qaikusta tutun Suomi2-henkisen porukan kanssa, testata silloin vielä uusia sosiaalisen median välineitä/käytäntöjä/päätöksentekoa kokeilemalla onnistutaanko järjestämään ilmainen matka itsellemme ja keikuttamaan innovaatiokeskustelua uuteen suuntaan pois teknologioiden kehittämisestä.

En osaa sanoa mitä sen nyt pitäisi olla, tänä kaikenmaailman co-working tapahtumien aikana. Tuntuu, että nyt on enemmän muna-kana-ongelma. Ehkä pitäisi löytää pari henkilöä, jotka lupaavat tuoda junaan niin kiinnostavaa sisältöä, että kiinnostuneita alkaa kerääntyä heidän ympärilleen.

Toinen rakenne/strategia voisi olla jonkin yhteistuotannollisen tekeleen määrittäminen, jota junassa rakenneltaisiin. Esimerkkinä viikonlopussa kirjoitettu kirja datajournalismista: https://mozillafestival.org/2011/09/2...

pe3 commented on posted to #innovaatiojuna 06.11.2011 (fi)

oaw  

Tarinoita, kirjoita ks. http://www.qaiku.com/go/db6l/

oaw commented on posted to #innovaatiojuna 07.11.2011 (fi)

troppone  

@oaw @jal @visualradio @pe3 kiitos näistä hyvistä sparrauksista...voisko jopa olla niin, että eka kerralla se oli sen verran radikaalia, että se tuntui automaattisesti hyvältä...nyt tulee jo vähän jarrua. "Teko ei ole viesti", kuten ekalla kerralla?

troppone commented on posted to #innovaatiojuna 10.11.2011 (fi)

oaw  

@troppone Noin se varmaan on. Muutenkin sosiaalinen media itsessään oli jotenkin innostavaa. Nyt täytyy löytää innostus tämän hajaannuksen keskeltä. Eli kuinka löytää ydinjuttu tai siis jokin tuloillaan oleva trendi tai joitain heikkoja signaaleja suurelta eri mieliseltä joukolta, joka oikeasti vaan haluaa elää hetkessä, eikä reflektoida sitä niin hirveästi.

oaw commented on posted to #innovaatiojuna 10.11.2011 (fi)

troppone  

@pe3 @oaw @jal @visualradio yksi tekele jota itse visioin, olisi esimerkiksi kansalaisaloitteen tekeminen - en osaa sanoa mistä, mutta aavistelen, että IJ:läiset tekisivät sen liittyen esim. rakenteiden murtamiseen tms. => kansalaisaloitelakihan tulee voimaan (oletettavasti) maaliskuussa, ja on kuitenkin aika radikaali suoran demokratian väline - onnistuessaan.

troppone commented on posted to #innovaatiojuna 10.11.2011 (fi)

troppone  

( siis @pe3 puhui "yhteistuotannollisista tekeleistä" yllä.)

troppone commented on posted to #innovaatiojuna 10.11.2011 (fi)

pe3  

@troppone kansalaisaloite on ainakin konkreetti kehysehdotus - mutta mistä aiheesta? miten ne käsitellään? eli minkälainen ehdotuksen formaalisti/taktisesti pitäisi olla? minkälaisia on maailmalla nähty? mitä ongelmaa ehdotuksella pyritään ratkaisemaan?

pe3 commented on posted to #innovaatiojuna 10.11.2011 (fi)

oaw  

@troppone Kansalaisaloite kuulostaa mielenkiintoiselta. @pe3 Itsetarkoituksellisenakin olisi raju juttu, ensimmäisiä sosiaalisen median aloitteita. Siis raju juttu olisi, jos pystyisimme löytämään sellaisen asian, jonka taakse saisimme sitten sosiaalisessa mediassa tuon huiman porukan. Aihepohdinnat voisivat olla näitä tämän kerran pähkinöitä, vaan kuka siitä maksaisi? Puoluepolitiikasta on ainakin syytä pysyä erossa ja kosiskelusta :)

oaw commented on posted to #innovaatiojuna 10.11.2011 (fi)

troppone  

@pe3 @oaw itse ajattelin, että se voisi liittyä verkottuneen maailman aiheuttamaan murrokseen - juuri niihin asioihin joita olemme qaikussakin pohtineet. kenties jonkun rakenteen murtamista tai uudistamista.

Toisaalta: mainittakoon, että oon itse OM:ssä kansalaisaloitetta varten tehtävän palvelun/tietojärjestelmän vastaava projektipäällikkö => mun täytyy miettiä oma roolini reissussa, mutta ainakin tunnen prosessin varsin hyvin työn puolesta :)

troppone commented on posted to #innovaatiojuna 10.11.2011 (fi)

troppone  

@oaw aloitteeseen vaaditaan 50 000 nimeä. laki tullee voimaan maaliskuun alussa. tien päällä voitaisiin ideoita ja työstää aloiteraakiletta - jos niin haluttaisiin. laitoin asian myös EtherPadiin, sinne vaan myös työstämään ja kommentoimaan :)

troppone commented on posted to #innovaatiojuna 10.11.2011 (fi)

jal  

@troppone eikös OSY-hankkeen kannattaisi sponssata Innovaatiojuna 2.0 oikein kunnon kierrokselle. Jotain Osallistumisympäristön ensimmäisten palvelujen sisäänajoon liittyvää tms.? Ja suomi.fi -kehittämishanke mukaan.

jal commented on posted to #innovaatiojuna 10.11.2011 (fi)

troppone  

@jal joo just toi ollut mielessä ;) let's see mihin pystymme. Edes vähän toimintarahaa kenties?

troppone commented on posted to #innovaatiojuna 10.11.2011 (fi)

jal  

@troppone Fujitsu Services tai seuraavalla kierroksella mukanaolevat totettajafirmat haluavat varmaan sponssata myös jonkin ajankohtaisen kikkareen ympärille kunnon kierroksilla käyvää ideointipöhinää.

jal commented on posted to #innovaatiojuna 10.11.2011 (fi)

jal  

jal commented on posted to #innovaatiojuna 10.11.2011 (fi)

jal  

"Julkisten palvelujen kokoava Suomi.fi-portaali uudistetaan perinpohjaisesti vuosien 2011-14 välisenä aikana. Uudistus ei koske vain palvelun sisältöä, vaan koko palvelu mietitään pitkälti uusiksi.

Nykyisen Suomi.fi-portaalin muuttaminen monipuoliseksi, joustavaksi, käyttäjälähtöiseksi ja teknisesti edistyneeksi, ehkä jopa edellä olevaksi, ei voi tapahtua ilman loppukäyttäjien panosta. Meillä suomifiläisillä on jo pöydällä iso pinkka suunnitelmia, mutta niiden toteutumisen mahdollisuudet selviävät vasta ajan kanssa. Kun uusien palvelujen ja toiminnallisuuksien toteutuspäätöksiä tehdään, yksi tärkeimmistä kriteereistä on se, onko niille oikeasti tilausta ja tarvetta kansalaisilta.

Uuden version palvelukonseptin sekä keskeisten toiminnallisuuksien ja sisältöjen suunnittelu tehdään projektina, joka päättyy 31.5.2012. Kansalaisraadin tehtävänä on tänä aikana osallistua keskusteluihin sähköisessä ympäristössä, kommentoida esille tulevia ideoita, tuoda pöydälle omia näkemyksiä ja ehdotuksia ja välittää meille kuvaa siitä, mistä verkkopalvelujen ja sähköisen asioinnin käyttäjät katsovat hyvän, arkea helpottavan ja edistyksellinen palvelun koostuvan."

jal commented on posted to #innovaatiojuna 10.11.2011 (fi)

jal  

Innovaatiojunan 2.0 jengi voisi älykännyköineen, tabletteineen ja ties minkälaisine tietoyhteiskuntalaitteineen testailla, miten suomi.fi -portaali toimii silloin ja ideoida & konseptoida, miten se voisi palvella vieläkin paremmin muutaman vuoden päästä. Ideointitonneja ja innovointikymppitonneja kiskoille, ja kyllä kolisee!

jal commented on posted to #innovaatiojuna 10.11.2011 (fi)

jal  

Joo, Innovaatiojuna 1.0 oli kokeilua ja konseptointia Innovaatiojuna 2.0:lle, jossa kääritään hihat ja aletaan oikeasti hahmotella #Suomi2 .0:aa :-)

jal commented on posted to #innovaatiojuna 10.11.2011 (fi)

jal  

Tässäkö VR:n avainkontakti?

Edit:
@saarikko Twitterissä: "Jouni on kyllä tuttu, mutta ei oikea kontakti. Ainakin Mikko Vieri vois toimia...?"

Edit2:
Tai ehkä matkustajaliikenteen johtaja Antti Jaatinen (joka isännöi tänään Tekniikan journalistit Presstekin vierailua VR:llä - jolla minä en ollut mukana).

jal commented on posted to #innovaatiojuna 10.11.2011 (fi)

oaw  

@troppone @jal Tota ei ole kokeiltu ja silloin me oltaisiin oikea porukka olemaan ensimmäiset! Mäkin visualisoin tätä älylaitteiden kirjoa ja erilaisia vaikutuskanavia :)

oaw commented on posted to #innovaatiojuna 11.11.2011 (fi)

troppone  

@oaw @jal kiitos vielä innostuksesta :) tapasimme itse asiassa Suomi.fi -porukkaa eilen, eipäs tullut puheeksi, mutta kyllä sieltäkin löytynee sopivasti ennakkoluulottomuutta... :)

troppone commented on posted to #innovaatiojuna 11.11.2011 (fi)

perkelix  

Entäpäs vaikka kanalaisaloite lisämään internet-liittymän maksut sosiaaliturvaan? Kun Vanhanen 2 hallitus kerran lisäsi Suomen lakiin verkkoasiointi perusoikeudeksi, lienee hyvä idea varmistaa, että ko.perusoikeus kuuluu perussosiaaliturvaan myös?

perkelix commented on posted to #innovaatiojuna 11.11.2011 (fi)

jal  

Nostanpa tuolta vanhojen muisteluketjusta tämän @oaw:n kommentin tänne.

jal commented on posted to #innovaatiojuna 11.11.2011 (fi)

jal  

Vanhojen muistelu/tarinointiketjussa @visualradio ja @oaw eksyvät tulevan ideointiin/suunnitteluun :-)

Mainittu "toimintatonni" ja "NFC & matkailu".

Edit: heh, ja nyt jo @Ile:kin ideoi siellä. Innovaatiojuna 1.0:n muisteluketju alkaakin olla virtuaalinen Innovaatiojuna 2.0:-)

Edit 12.11. 13:12: Joo, menkää tuonne ym. säikeeseen, pöhinä on nyt siellä.

jal commented on posted to #innovaatiojuna 11.11.2011 (fi)

visualradio  

EVA:n sivuilla on valmista käsikirjoitusta i2. http://www.eva.fi/

visualradio commented on posted to #innovaatiojuna 16.11.2011 (fi)

troppone  

@perkelix @pe3 @visualradio @jal @oaw Markkinoin kuten lupasin IJ2:ta taas ainakin kolmelle ihmiselle. Tehkää tekin niin?!

Joo, konsepti ei ole likikään kasassa, mutta karkealla tasolla homma on hanskassa. Vai onko? ;)

troppone commented on posted to #innovaatiojuna 16.11.2011 (fi)

troppone  

@perkelix Hyvä idis!

troppone commented on posted to #innovaatiojuna 16.11.2011 (fi)

visualradio  

Matkailun merkitys Itä- ja Pohjois-Suomelle on merkittävä. Esimerkiksi Kainuussa käy vuosittain noin miljoona yöpyjää, kassakoneisiin kilahtaa 200 miljoona euroa. Vertailun vuoksi: Talvivaaran liikevaihto on noin 160 miljoonaa euroa.

visualradio commented on posted to #innovaatiojuna 16.11.2011 (fi)

oaw  

@troppone En kyllä oikein tiedä kuinka hallussa tämä meillä on, viimeksi oli oikea kokous näihin aikoihin. Mutta siihen tarvitaan paikka yms. tai ainakin se, että saataisiin on-line aika kaikille. @perkelix Huomasin tuon vasta nyt, tosi hyvä juttu myös minun mielestäni.

oaw commented on posted to #innovaatiojuna 16.11.2011 (fi)

troppone  

@oaw ehkä ollaan vähän "ylimielisiä", että tää menee heittämällä :)
No, ois hyvä tavata F2F, esmes ens viikolla ti-to välilä?

troppone commented on posted to #innovaatiojuna 16.11.2011 (fi)

oaw  

#Innovaatiojuna 2.0 suunnittelukokous. @troppone Mulle ja @jwa :lle sopisi ke 23.11 aamusta iltaan ajat ja to 24.11 ilta joko on-line tai f2f. Miten muille @apoikola @jal @visualradio @pe3 @perkelix @lindstorm @Ile @aharju @jaanahuhta @juffe @Mitro @priio @TarjaO @PauliinaMakela @VesaAuvinen @Kitti @annerongas @Kayraranta @ConnectIrmeli? Lisäys Ks. alla @troppone n viesti.

oaw commented on posted to #innovaatiojuna 16.11.2011 (fi)

troppone  

troppone commented on posted to #innovaatiojuna 16.11.2011 (fi)

visualradio  

Minulle sopii etäosallistuminen skype, bambuser tms kautta ja yritän raivata tilaa. Toestaisin olen kiinni 20 asti.

visualradio commented on posted to #innovaatiojuna 16.11.2011 (fi)

oaw  

@visualradio Laita sulle sopiva aika tohon doodleen. Kyllä ainakin älykännykällä sulle lähetys saadaan...

oaw commented on posted to #innovaatiojuna 16.11.2011 (fi)

apoikola  

Moi, pingailut tulee perille vinkaisen nyt ensimmäisen elonmerkin itsestäni. Olen mukana aktiivisesti vasta joulun jälkeen, toivottavasti juna ei ole jo mennyt siinä vaiheessa.

apoikola commented on posted to #innovaatiojuna 16.11.2011 (fi)

J1one  

Välikommentti kestosta: yhteen vuorokauteen mahtuva matka olisi huomattavasti helpommin soveitettavissa kalenteriin. "Aamusta iltaan" -vaihtoehto kaikkein helpoin ja "yöjunalla pohjoiseen, iltajunalla takaisin" myös mahdollinen. Veikkaan, että osallistujamäärä putoaa selvästi, jos keikkaan menee kaksi yötä.

J1one commented on posted to #innovaatiojuna 16.11.2011 (fi)

jwa  

On kiva, jos tosiaan saadaan aikaan tuollainen yhteinen kokoontuminen, siinä jo ylitetään (ehkä) ensimmäinen askel haaveilusta toteutukseen!? Jonkinlainen asialistaluonnos saadaan kai aikaan, vaikkei olisi muuta kuin jonkun päässä. @J1one yhden vuorokauden kesto kuulostaa minustakin käytännöllisemmältä, sellaisen pystyy järjestämään ihan ok, kaksi menee jo paljon hankalammaksi (ellei sitten saada jotain lentoyhtiötä mukaan paluukyytiä varten:).

jwa commented on posted to #innovaatiojuna 16.11.2011 (fi)

jaanahuhta  

Tulen niin vapaamatkustajana kuin suinkin. Seuraan toki suunnittelua Qaikussa.

jaanahuhta commented on posted to #innovaatiojuna 16.11.2011 (fi)

troppone  

@apoikola kaavailussa on helmi.maalis - tosin sekin tekee jo tiukkaa :)
@J1one totta tuokin - mutta käytännössä ROI;hin ja takas ei päivässä ehdi, se tarkottas siis lyhyempää matkaa.

troppone commented on posted to #innovaatiojuna 16.11.2011 (fi)

troppone  

@jaanahuhta vapautettu organisoinnista, mutta:
* löytyykö lähipiiristä muita tuttuja, ketkä tulis kenties?
* löytyykö idiksiä sponsseiks (onks työnantajallasi mitään...?)
* löytyykö pulmia ratkaistavaksi raiteilla? ;)

troppone commented on posted to #innovaatiojuna 16.11.2011 (fi)

jal  

Eikös @jaanahuhta voisi kuitenkin hommata sponsoriksi joko Tilastokeskuksen tai sitten Vantaan...

jal commented on posted to #innovaatiojuna 16.11.2011 (fi)

ubiq  

Totta kai lähdössä, kuten viimeksikin. Varma ilmoittautuminen. Jos on jotain pientä nakkia mitä hoitaa Keski-Suomesta / netissä, niin antakaa viuhua.

@J1one toki taipaleen kesto ja erityisesti yöskentelyt pudottavat osallistujaratea. Toisaalta Roihin menee junalla paljohkolti aikaa ja siellä on paikanpäälläkin kaikenlaista varsin kiintoisaa. Periaatteessahan tuohon voisi kehitellä junaan jonkun isomman ja aidosti ratkottavan casen tai useampia, esm joillain osallistujilla voi olla kiikarissa Akatemian Mieli-ohjelma, kunnallisvaalikelat, Apps4Finland etc.

Sitten voi ajatella default- ja hc-mallia: osa lentää takaisin iltakoneella Roi-päivän jälkeen :)

ubiq commented on posted to #innovaatiojuna 16.11.2011 (fi)

troppone  

@ubiq meinasin ehdottaa samaa kiihdytyskaistaa, mutten tohtinut ;)

troppone commented on posted to #innovaatiojuna 16.11.2011 (fi)

TAir  

Jollekin listalle taisin nimeni laittaa, kun viime junasta jäin city-seurannan päähän. Helmi-maalis tulee tosi pian, toiv ei liian. Joitain juttuja voin varmaankin olla mukana ideoimassa ja tekemässä.

TAir commented on posted to #innovaatiojuna 16.11.2011 (fi)

Mitro  

Hienoja ideoita. Lisää lisää! @oaw en pääse kasvokkain suunnittelemaan, mutta tälleen off-line -kommentoimalla onnistun parhaimmin.

Mitro commented on posted to #innovaatiojuna 17.11.2011 (fi)

oaw  

@Mitro Off-line onnistuu aivan mainiosti. Kaikille kuitenkin, että yrittäkää jotenkin osallistua (on valtava määrä tapoja), koska työ on vielä epävarmalla tasolla. Tää Qaiku-kommentointi on loistavaa osallistumista, kiitos siitä @jaanahuhta @TAir @Mitro @ubiq @J1one @apoikola
@troppone Kokoukseen on tulossa saman verran kuin viimeksi, jos pidetään f2f niin se auki! Kannattaisin sitä, koska jotkut asiat edelleen helpompi hoitaa noin. Voidaan toki pitää kahvilassakin. Sen täytyy olla sellainen paikka, jos siis ollaan kasvokkain myös, että videoyhteys onnistuu.

oaw commented on posted to #innovaatiojuna 17.11.2011 (fi)

Kitti  

Pingattuna paikalla, tosin ääni poissa ja keuhkot tukossa. Flunssainen sänkyqaikuilu siis. Ensimmäisen innovaatiojunan ihme oli se, että se syntyi ja tapahtui. Se oli saavutus ja inspiraation löhde. Se, että matkalta jäi joten käteen on bonusta. Nyt tilanne on toinen. Samanlaista innovaatiojunaa ei mielestäni kannata edes yrittää. Energia ensimmäiseen tuli johtamattomasta epämääräisestä talkoovalmisteluprosessista, ei junassa työskentelystä. Toista verrattaisiin ensimmäiseen ja siinä se todennäkoisesti fiilistasolla häviäisi ensimmäiselle. Vaikea voittaa ihmettä.

Nyt pitäisi löytää uusi crowdsourcing ihme. Millainen sosiaalinen objekti saa talkooprosessin käynnistymään ja kriittisen massan liikkeelle?

Kitti commented on posted to #innovaatiojuna 17.11.2011 (fi)

SannaE  

@Kitti Miten on tuo @jalin ajatus sähköisen kansalaisportaalin (Suomi.fi) kehittämisestä siten, että rakennetaan ideaalimalli - mitä kansalaisina tahtoisimme virkavallan puolelta sähköisinä palveluina yhdestä portaalista ja miten sen tulisi toimia mahdollisimman käyttäjälähtöisesti (että se mökin mummokin haldaa homman)?

Anyways, olen mielelläni mukana rakentamassa ihan uudenlaista elämystä ja kokemusta.

SannaE commented on posted to #innovaatiojuna 17.11.2011 (fi)

aharju  

@SannaE ehti sanoa juuri saman asian mitä itse ajattelin: ideaalimalli! Innostuin siis myöskin @jal in Suomi.fi -ideasta. Merkitsin minulle sopivia kokousaikoja doodle-kalenteriin, mutta en ehdi f2feissaamaan Helsinkiin tuolloin, joten etäkanavasta olisin kiitollinen. Mukana siis!

aharju commented on posted to #innovaatiojuna 17.11.2011 (fi)

TAir  

Ideaalimalli kuulostaa lennokkaalta, ei tarvitse antaa realiteettien rajoittaa, oikein hyvä. Esim. World cafe -tyyppisellä työskentelyllä saisi paljon ideoita ja toiveita kasaan, halutessaan myös eri näkökulmista. Eka kierros yleislä unelmia, ja halutessaan toka kierros sitten instanssi/organisaatio/yhteisö tms. kohtaisesti realismin/käytänteiden/toimenpiteiden näkökulmasta.

TAir commented on posted to #innovaatiojuna 17.11.2011 (fi)

aharju  

Ideaalimallin kehittelyyn voisi kehitellä myös roolipeliä tms. roolin ottamista, joiden avulla voisi miettiä erilaisten yhteiskunnan toimijoiden tarpeita. Some voisi olla mukana tiedonhaussa ja roolien kehittelyssä ainakin tai miksei peliä voisi pelata somessa...?! (heittelen vain aamuista vielä kahlitsematonta tajunnanvirtaa tähän)

aharju commented on posted to #innovaatiojuna 17.11.2011 (fi)

SannaE  

Kävin myös doodlaamassa. Jos virtuaaliosallistumismahdollisuus, mukanaolo on helpompaa :).

SannaE commented on posted to #innovaatiojuna 17.11.2011 (fi)

oaw  

FB:ssä @pe3 on kirjoittanut mielenkiintoisia ehdotuksia (huomasin googlen kautta).
Sisältöä olisi aika paljon. Pitää vaan uskoa asioihinsa. @TAir @aharju :n menetelmät (World Cafe tai roolipeli) kuulostavat myös sopivilta, vaativat kuitenkin myös paljon ennakkotyötä. Ja jos oikein innostutaan, niin mikä estää :)

oaw commented on posted to #innovaatiojuna 17.11.2011 (fi)

ubiq  

@troppone Jep, mitään lentämiseen liittyvää ei saa nykyään edes ajatella ääneen :) Voisi ajatella siten, että kiireisimmät / perheelliset tekevät erillisretken Napapiirille Joulupukin pajaan ja pääsevät sieltä joulureen vuosittaisessa beta-ajon testikyydissä.

IJ1:ssa osa sessioista / pähkinöistä jäi aika lyhyiksi, tai päästiin vasta hyvään alkuun. Voisi ajatella ennakkobriiffejä niille jotka ehtivät paneutua tai hieman pidempiä sessioita. Roi-junassa tosiaan aika ei lopu kesken.

ubiq commented on posted to #innovaatiojuna 17.11.2011 (fi)

oaw  

@visualradio kirjoitti keskustelussamme
http://www.qaiku.com/go/c40e/
innovaatiolabroista seuraavaa 18.7. tänä vuonna "Mitä mieltä olet joukkoälyttäjien mahdollisuuksista ja millaiset innot olisivat yksilön kannalta kiinnostavimpia? Mitkä olisivat 1 - 5 tärkeimmät innovaatiot, joita ei vielä ole olemassa? Toivoimuslistalla ei mitään rajoituksia? Dream come true innot jonoon ;)"
Jonkun takia ei ollut aikaa vastata, siis helteet ja ranta yms. Nyt aloitan tässä oman toivomuslistani, tosin niitä voi olla olemassa:

- suomalainen miten valmistaa/tehdä joukkoälyin toteutettu tietopankki,
- Quoran suomalainen vastine eli uteliaille tietoa kaikesta mahdollisesta,
- nfc-kortteja kansalaisilta luettavaksi pysäkeillä yms. joutopaikoissa...
(N9 saa nyt ladata nfc -kirjoittimen :) )

oaw commented on posted to #innovaatiojuna 17.11.2011 (fi)

ubiq  

@oaw Esm Afterdawn on Suomen suurin käyttäjien toteuttama kulutuselektroniikkatietopankki ja Polttoaine.net tarjoaa varsin ajantasaisesti valtakunnallisesti bensahinnat. Viimeksi eilen heräsi kiintoista kysymys siitä, mitä mahdollisuuksia olisi esm hallinnon ja kansalaisten yhteistuotannoilla?

Näissä hallinnolla voisi olla ainakin asiantuntijan (informaation verifioinnin) tai palveluntarjoajan rooli. Kulutuselektroniikka hoituu kuluttajavoimin mutta esm liikennedata voisi olla sellaista, jossa LVM voisi olla jotenkin mukana.

ubiq commented on posted to #innovaatiojuna 17.11.2011 (fi)

visualradio  

@oaw Torstait ovat minulle kiireisiä, joten ole ehtinyt kommentoimaan. Lounaan yhteydessä kelasin i2 braintrain keskustelua ja mieleeni tuli ajatus siitä, että edustamme palvelujen muotoilussa kuluttajaa, ostajaa, matkailijaa ja simuloimme ennen kaikkea palvelujen maksajia. Usein tuotteita kehitellään intensiivisesti yritysten lähtökohdista ja "asiakaslähtöisyys" on vain hentona heittona mukana. i2-junailijat voisivat ottaa näkökulmaksi, mitä tehtaan tai palvelukohteen seinien ulkopuolella ajatellaan, toivotaan ja halutaan. Käännämme markkinatutkimuksen nurin perin ja lähdetään hakemaan kuluttajien tarpeista kiinnostavimpia "tehtaita" ja palveluja. Mitä ajattelet(te)?

visualradio commented on posted to #innovaatiojuna 17.11.2011 (fi)

oaw  

@ubiq Tuo on mielenkiintoista, hallinnon ja kansalaisen välistä kaadettaisiin muurit ja otettaisiin kansalaisyhteiskunta haltuun. Nythän on trendi, että kukaan ei usko asiantuntijoita, koska kieli on eri. Olisi netissä jotain muutakin tehtävää, kun haukkua poliitikkoja, urheilijoita tai julkkisten kampauksia. Ihmiset ovat netissä, mutta eivät voi käyttää sitä oikeasti rakentavasti. Nuo olivat hyviä malleja, kuten kaikkia kiinnostava bensan hinta, silloin autetaan oikeasti toisiaan.
@visualradio Kuluttajuus on keskeistä myös tuossa ks edellä. Minua kiinnostaa se, kuinka tällä tavoin saataisiin myös hiljaista tietoa uloskirjoitettua ja tallennettua sitä kuuluisaa käytännön osaamista, joka nyt uhkaa kadota kun ikääntynvät työntekijät uloskirjataan ennen aikojaan.

oaw commented on posted to #innovaatiojuna 17.11.2011 (fi)

troppone  

@jaanahuhta oli 30. Etherpadiin nimensä laittanut. hyvä!
Pidetään - näillä näkymin, ehkä odotetaan vielä hetki - suunnittelupalaveri ens ke, paikassa x + netti.

troppone commented on posted to #innovaatiojuna 17.11.2011 (fi)

troppone  

@ubiq kyllä aika melkeinpä loppuu kesken jos ratkotaan @pe3 :n FB:ssä nostamia tärkeitä asioita pöydälle!

troppone commented on posted to #innovaatiojuna 17.11.2011 (fi)

troppone  

Ja sanat melkein järjestykseen menee oikeaan. Jännää.

troppone commented on posted to #innovaatiojuna 17.11.2011 (fi)

jal  

Itse en ke pysty osallistumaan, mutta kaipa tuosta miitistä jonkinlainen muistio jonnekin syntyy. Ke ja to ovat muuten juuri nyt doodlen mukaan ihan symmetriset: 6,7,6 ja 6,7,6.

jal commented on posted to #innovaatiojuna 17.11.2011 (fi)

jaanahuhta  

@troppone @jal Vantaan taloustilanteessa sponsorointiin voisin kuvitella löytyvän mahdollisuuden vain aluetoimikuntien aluerahan kautta. Tällöin ehtona olisi, että "tapahtuma on avoin kaikille" ja sen mainostuksissa tulee mainita aluetoimikunta. Tietenkin tulisi löytyä jokin selkeä Vantaa/Aviapolis-kytkentä. Ei ollenkaan mahdoton ajatus, mutta liikkeellä tulee olla hyvissä ajoin kokousaikataulut huomioiden, sillä rahaa ei myönnetä jälkikäteen. Yksi toimintatonni voisi olla realistinen.

TK:n osalta en näe mitään sponsoriväylää. Mutta jotain pähkinöitä voisi löytyä, ja voin poimia, kun ydin/itu on selkeämmin hahmotettavissa.

jaanahuhta commented on posted to #innovaatiojuna 17.11.2011 (fi)

visualradio  

@jaanahuhta Tartun heti Aviapolikseen, koska siinä olis herkullinen yhtymäkohta esim. Koiravaljakko - Brain Rail - Aviapolis - China / Asia. China, China, China on meitsin agendalla vahvasti 2012 ;)

Jos huumori sallitaan: Pariisiin pitäisi saada "poronkuseman" mittastandardi... tietenkin tieteellisin todistuksin ja menetelmin höystettynä. Riittää, jos samme sen La Fayetteen, jos ei mittausstadardien museoon.

visualradio commented on posted to #innovaatiojuna 17.11.2011 (fi)

jaanahuhta  

jaanahuhta commented on posted to #innovaatiojuna 17.11.2011 (fi)

oaw  

@jaanahuhta Oltais varmaan innostuneita liittämään lentokenttä ja alue jotenkin juna-agendaan, kun saatais osasponssausta paluulentoihin. Aika monelle tekee tiukkaa junamatka takaisin :)

oaw commented on posted to #innovaatiojuna 18.11.2011 (fi)

oaw  

@troppone Sä olit ajatellut kai kokoukselle keskiviikkoa? klo mikä??? Jos myös ftof - niin sinne tuleville pitäis päättää jonkin tapaamispaikan hgin keskustassa ja sitten siirtyä ehkä kahvilaan, jossa riittävä tila ja kunnon yhteydet vai onko sulla oikea kokoushuone tiedossa. (Yleensä kahvila aina onnistuu.) Yhteystavat ilmeisesti Skype, Qaiku, Fb, twitter, mitä muita? Taustahäly tietysti ongelma muiden kun kirjallisten kanssa.
Tää kaikki on voitu jo päättää, mutta en ole huomannut. :)

oaw commented on posted to #innovaatiojuna 20.11.2011 (fi)

TarjaO  

Minua kiinnostaa eniten NFC:n uudet käyttökohteet. Ks. 14.11.2011 avattu UPM:n uusi sivusto: http://www.nfctags.com/

TarjaO commented on posted to #innovaatiojuna 20.11.2011 (fi)

TarjaO  

Kävin merkkaamassa Doodleen http://www.doodle.com/a8mykhtz8q6kw7e... että minulle käy ke ja to. Torstai klo 17 johtaa. Yhteystavaksi kävisi varmaan myös Google+ Hangout.

TarjaO commented on posted to #innovaatiojuna 20.11.2011 (fi)

troppone  

@TarjaO @oaw ei taida onnistuakaan to - vahvistan tänään kun pääsen töihin. Näyttäs kuitenkin ke klo 17 olevan paras...mikähän ois mahdollisimman vähähälyinen paikka? Luulenpa, että Johto ja Rytmi ovat jo melko hälysiä, idiksiä?

troppone commented on posted to #innovaatiojuna 21.11.2011 (fi)

oaw  

@troppone Niin, ke 17.00 näyttää hyvältä. Yleensähän Helsingistä keskustasta on spontaanisti on löytänyt rauhallisen paikan. Lasipalatsin kahvila mm. Mutta jos halutaan etukäteen varmistaa, niin sitten ehkä kannattaa ottaa varman päälle ja tarkistaa. Mutta tilanteet vaihtelee, ei tarvita kuin yksi vauvaperhe tai nuorisoryhmä ;)
@TarjaO Mä olen kanssa erittäin kiinnostunut NFC:stä on nyt puhelimessa oma kirjoitinohjelmakin,
Muille tiedoksi, että poistin sen kolmesta viime keskustelusta tehdyn yhteenvetoyritelmän, mutta säilytän sen, jos tarvitaan ja voin lyhentää vielä. Muita aineistojahan näiden keskustelujen ohella on mm. ne @troppone n kansalaisaloite jutut Tiekepadista, @pe3 kirjoitukset FB:ssä ja @lindstorm suunnitelmat Roista...

oaw commented on posted to #innovaatiojuna 21.11.2011 (fi)

oaw  

Helsingin keskustan hotspotit
http://ptp.hel.fi/wlan/#

oaw commented on posted to #innovaatiojuna 21.11.2011 (fi)

troppone  

troppone commented on posted to #innovaatiojuna 23.11.2011 (fi)

visualradio  

Käyn tutustumassa ja 17 olen etäläsnä. Päivä mennyt energia-aineistojen lukemisessa.

visualradio commented on posted to #innovaatiojuna 23.11.2011 (fi)

SannaE  

@troppone Etäläisenä läsnä! Mies ystävällisesti juuri ilmoitti lähtevänsä Lahteen keikalle, joten ruoanlaittovuoro treenaaville lapsille iski pyytämättä ja yllätyksenä.

SannaE commented on posted to #innovaatiojuna 23.11.2011 (fi)

TarjaO  

@troppone Näyttää siltä, että minäkin osallistun verkossa. Ei kai haittaa, jos kirjoitan suomeksi.

TarjaO commented on posted to #innovaatiojuna 23.11.2011 (fi)

troppone  

@TarjaO @SannaE @visualradio oukei, etänä siis - onkohan @jwa tulossa johtoon? Ainakin Itir ja minä oltais siellä.

troppone commented on posted to #innovaatiojuna 23.11.2011 (fi)

SannaE  

@troppone Onks meillä live-linkki jossain? Olen paistinpannun äärellä valmiudessa :).

SannaE commented on posted to #innovaatiojuna 23.11.2011 (fi)

troppone  

öö, siis livenä tylsästi (?) EtherPad, Qaiku, tarvittaesa Skype (teemu pister ropponen)

troppone commented on posted to #innovaatiojuna 23.11.2011 (fi)

Mitro  

Luinpa ketjua ja tuli idea kun @jaanahuhta ja @visualradio ja muut mainitsivat Vantaan ja Aviapoliksen. Mitä jos jakaisi junasession reilusti kahtia, keskenään linkitettyyn tapahtumaan. Olisi Juna, joka sitoo ihmiset ja sitten sen lisäksi koko päivän open-house tapahtuma Aviapoliksessa? Viimeksi moni ei mahtunut junaan, nyt voisi tulla avoimeen taloon ja siellä olisi ohjattuja työpajoja, samankaltaisi kuin junassa, ja voisi osallistua vaikka vain yhteen tai moneen. Työpajat alkaisivat aina kello tasan ja tuottaisivat jonkinlaisen raportin. Näin saisi junan ja avoimen talon synkattua.

Mitro commented on posted to #innovaatiojuna 24.11.2011 (fi)

visualradio  

@Mitro Operaatiolla maanpäällinen ohjauskeskus. Hyvä idea. Voisihan kokeilla military-tyyppistä command control... juttua. Viime kerrasta on tapahtunut kehitystä laiterintamalla. Videon, kuvan ja äänen tuominen vahvemmin peliin valmisteluvaiheessa olisi kohdallaan. i2 kannattaisi irtautua kalevalaisesta tekstiperinteestä??

visualradio commented on posted to #innovaatiojuna 24.11.2011 (fi)

visualradio  

@Mitro Voisiko i2 Brain Train organisoitua tällä tavalla? Mitä mieltä muut ovat?

visualradio commented on posted to #innovaatiojuna 24.11.2011 (fi)

oaw  

@Mitro @visualradio Kuten olen aiemminkin maininnut, Aviapolis sopisi hyvin, koska moni muukin kun me (oaw ja jwa) on kiireinen ja on myös muitakin kuin minä, joille kaksi junamatkaa aikamoisen raskaat eli tällainen lentoporukkakin voisi hyvin muodostua. Piirros on kiva!

oaw commented on posted to #innovaatiojuna 24.11.2011 (fi)

visualradio  

@oaw Lisäsit yhtälöön AVIATION. Kuvan avulla voisimme ideoida rooleja TOIMINTAKESKUKSILLE. Sekoitin tarkoituksellisesti mukaan sodanjohdon toimintaideaa

Command
Communication
Control
Intelligence
Information (vaihtoehtona INNOVATION)

Osa porukasta siirtyy A:sta - B:hen ja komentokeskukset tuottavat paikallistietoa tarpeista ja tavoitteista. Tällöin esimerkiksi PÄHKINÄT syötettäisiin yksiköihin vasta operaation käynnistysvaiheessa.

Kukaan ei tietäisi, mitä matkan aikana tapahtuu (vrt. taistelutilanteen kaaos ja operaatioon osallistuvien pyrkimys hallita kaaosta)

visualradio commented on posted to #innovaatiojuna 24.11.2011 (fi)

visualradio  

POINTTINI: tehdään operaatiosta PELILLINEN. NFC ja välineet kätketään ja kytketään mukaan interaktiiviseen kokonaiskokemukseen, jota ei voi ennustaa etukäteen.

visualradio commented on posted to #innovaatiojuna 24.11.2011 (fi)

oaw  

@visualradio Sopisi tohon eilisen keskustelun seikkailumatka vrt @Ile n hyvät kommentit parissa ketjussa. Mitä mieltä olet @troppone ja tietysti muut? Kannatan myös @TarjaO :n kommentteja #innovaatiojuna 2.0 blogista.

oaw commented on posted to #innovaatiojuna 24.11.2011 (fi)

oaw  

Piti vielä sanoa, että vaikka en oikein sotataktiikoista pidä, niin tuo kontrolli sosiaalisen median julkisuuden kautta sopisi myös hyvin...

oaw commented on posted to #innovaatiojuna 24.11.2011 (fi)

visualradio  

Command Control on arkea myös suuryrityksissä että mikrofirmoissa. Laitoin ehdotuksen kiusatakseni esille keskustelua sosiaalisen median vastakulttuurista, koska ei se ole mihinkään häinnhyt. Siksi roolipelleillen voimme seikkailla arkitodellisuudessa sosiaalisesti meedioiden ;)

visualradio commented on posted to #innovaatiojuna 24.11.2011 (fi)

aharju  

Pelillisyydelle +1 mutta onhan niitä muitakin kuin sotapelien logiikka. Jos ajatellaan ideoinnissa nousseita ajatuksia kansalaislähtöisyydestä tms. niin nuo command ja control -teemat eivät oikein innosta. Jos ne vaikka nykytilanteeseen sopivatkin, mieluummin sitten pelaisin ns. ihannemaailman rakentamista vähemmän sotaisilta pohjilta rakenneltuna. En tiedä innovaatiojunan historiaa ja viimekertaisia tuotoksia, joten saatan puhua ihan puutaheinää, mutta mielestäni junassa / yhteisissä tiloissa pitäisi olla paikka myös firmojen ulkopuoleiselle toiminnalle, koska nimenomaan siellä (sosiaalisia) innovaatioita tarvitaan. Mieluummin valjastaisin itseni yhteisen hyvän kuin rahanteon pariin, joskin ymmärrän, että sponsoreiden haalimiseksi pitää mennä tuotanto-tehokkuus-tulos-linjalle.

aharju commented on posted to #innovaatiojuna 24.11.2011 (fi)

visualradio  

@aharju Kiva, hyvä, halusin C3I2 tokaisullani rohkaista mielipideilmaston monipuolistumiseen.

visualradio commented on posted to #innovaatiojuna 24.11.2011 (fi)

Mitro  

@oaw @visualradio @aharju pelillisyys +1

Command and control tilalle voisi laittaa Inspire and Faciiltate. Mielummin Innostamista ja fasilitointia kuin komentamista ja kontrollia!

Mitro commented on posted to #innovaatiojuna 25.11.2011 (fi)

jaanahuhta  

@oaw @jal @visualradio @Mitro ym. Aviapolis sopisi varmasti työpajailuun mainiosti. Aluerahaa saataisiin, jos otetaan jokin yhdistys (esim. Vihreä Aviapolis) muodollisesti mukaan järjestelyyn (olen toistaiseksi puhis - yritän kuitenkin päästä toimesta eroon).

Onko kenelläkään kontakteja Finavian suuntaan? Tai Technopolikseen? Ilmailumuseoon? Voisimme kysyä ainakin tiloja käyttöön. Mukaan kannattaa houkutella Vantaan Innovaatioinstituuttia, joka tarvitsee "kasvojenkohotusta" ja laskeutumista(lähestymistä) kansalaistasolle.

Itse lähden kuitenkin ennemmin junaan.

jaanahuhta commented on posted to #innovaatiojuna 25.11.2011 (fi)

oaw  

@jaanahuhta Mua ainakin kiinnostais. Olen asunut opiskeluaikana Vantaalla ja se oli vireä kunta. Miten @troppone suhtautuu osa-aika lenteliöihin, jotka tutustuvat mentyään junalla Roihin paluujunamatkan sijaan pääkaupunkiseudun innovaatioyhteisöihin ja kulttuuriin? @Mitro +1 @visualradio Onko tää oikeaoppista pravda-kirjeenvaihtoa :)

oaw commented on posted to #innovaatiojuna 25.11.2011 (fi)

visualradio  

@jaanahuhta Tuo ilmoissa leijaileva innovaatioinstituutti tuntuu sopivalta AVIAPOLIKSEEN. Hienoja vihjeitä sinulta Vantaan / Aviapoliksen roolista. Usein lukihäiriöin Aviopolikseksi (sellainenkin voisi olla Suomessa tarpeen, kun ihmiset eroavat ja avioituvat uudelleen). @oaw Toki on Pravdaa ja Pradan asusteissa ;) Reaalipelillisyys saa kannatusta ja antaa viitteitä sponsori-hakujen kohdentamiselle. Kainuussa on AMK, jossa tehdään pelien kehittämistyötä. Yritän katsoa, löytyisikö sieltä toimintatonnia... ja lisää kainuulaisia i2 hörhöjä ;)

visualradio commented on posted to #innovaatiojuna 25.11.2011 (fi)

visualradio  

Heitän tänne hyvän alustuksen jakamistaloudesta San Fransiscosta Amerikkalaisia puheenvuoroja: Jakamistalous "Olen aina vierastanut omistamista. Talojen ostamista, autojen, polkupyörien. Tällaisista suurista ostoksista koituu monenlaista murhetta. Otetaan vaikka auton ostaminen: oikean auton löytäminen kestää ensinnäkin kauan. Sen jälkeen autoa pitää korjauttaa ja huoltaa. Suurimman osan aikaa auto kuitenkin seisoo parkissa jossakin: kotipihallani, työpaikan edessä tai ruokakaupan parkkipaikalla. Silti tarvitsen autoa, aina silloin tällöin. Siksi säännöllisin väliajoin mieleeni pulpahtaa kysymys: Pitäisikö minun ostaa auto?", kyselee toimittaja. http://areena.yle.fi/audio/1320926297802

visualradio commented on posted to #innovaatiojuna 25.11.2011 (fi)

visualradio  

Etsin tätä ohjelmaa YLE Teemalta, jossa Jyrki J. Kasvi, Tieke, Julkinen sana-ohjelmassa: Mobiili mullistaa yhteiskunnan. Tieke ry:n tutkimus- ja kehittämisjohtaja Jyrki J.J. Kasvi on Päivi Leinon haastateltavana. YLE Radio 1 Kesto 00:28:47 http://areena.yle.fi/audio/1322127162129

visualradio commented on posted to #innovaatiojuna 25.11.2011 (fi)

oaw  

@visualradio Kuuntelin osan Kasvin haastattelua, tosi mielenkiintoinen. Toki siinä ei ollut minulle (kuten ei varmaan sinullekaan) mitään uutta, mutta kooste oli hyvä ja tuli ajateltua. Siis, että tässä sitä ollaan kaiken kynnyksellä, jännää. Siis robotiikkaa ja NFC:tä ja kaikkea ja pian...

oaw commented on posted to #innovaatiojuna 25.11.2011 (fi)

visualradio  

@oaw Aivan, hyvä kooste ja NFC oli sopivasti esimerkkinä esillä liitettynä maksamiseen. Tunnistan myös 60-luvun koodin juuret. i2 antaa "kaikkien kukkien kukkia" ja mahtuu internetin avoimuuden raamisopimukseen. Siksi heitin command controliakin kehiin, koska kriisitilanteessa ja leikkaussalissa on pakko toimi c3i2.

visualradio commented on posted to #innovaatiojuna 25.11.2011 (fi)

Ile  

Mun serkku on Finavialla...

Ile commented on posted to #innovaatiojuna 25.11.2011 (fi)

oaw  

@Ile Pystyykö siltä kysymään tai saisitko sen kautta audienssin?

oaw commented on posted to #innovaatiojuna 25.11.2011 (fi)

Ile  

..jep, laitoin kysymyksen...

Ile commented on posted to #innovaatiojuna 25.11.2011 (fi)

oaw  

@Ile +1

oaw commented on posted to #innovaatiojuna 25.11.2011 (fi)

TarjaO  

Lehdistöseurantaani tarttui, että EKE on myynyt puunkuljetusvaununsa. Keskittyvät mm. tällaiseen toimintaan: EKE-Elektronikka suunnittelee, kehittää ja valmistaa junien valvonta-, informaatio- ja tiedonsiirtojärjestelmiä – EKE-Trainnet-järjestelmiä – jotka parantavat junien turvallisuutta, matkustamisen mukavuutta sekä liikennöinnin tehokkuutta.

Mahtaisikohan heitä kiinnostaa sponsorointi?

http://www.eke.fi/liiketoiminta/junie...

TarjaO commented on posted to #innovaatiojuna 26.11.2011 (fi)

visualradio  

@TarjaO Hyvin junailtu ;)

visualradio commented on posted to #innovaatiojuna 26.11.2011 (fi)

aharju  

Hei, kun junassa on muitakin matkustajia kuin innovaatiojunailijoita, siellähän voisi toteuttaa jonkinlaisen massaideoinnin: jaetaan post-it-lappusia matkustajille, lappuihin voisi olla valmiiksi printattu tehtävänanto. Kerätään laput kokoon, ryhmitellään niitä ja otetaan muutama lappuryhmä työn alle?!

Tehtävänanto voisi olla jotain yhteiskuntaan ja muutokseen liittyvää, vaikkapa "Minkä asian muuttaisit kotikunnassasi/Suomessa?"
tai sitten jotain aivan muuta...

aharju commented on posted to #innovaatiojuna 27.11.2011 (fi)

oaw  

@aharju Mun mielestä aivan hurjan hyvä idea.

Muutenkin VR voisi nimetä junan innojunaksi, koska ylipäätänsä matkojen hinnoittelu alkaa olla yksilöllistä, voisi kyytikin olla yksilöllinen. Kuten vaikka puistojen penkkejä on nykyään nimikkomerkinnällä, tässä toki VR:n kohdalla virtuaalisella nimikkeellä, mutta kuitenkin... Se on nykyteknologian iloja että voi olla tuhansia yksilöityjä, tuunattuja todellisuuksia.

Mutta ehdotukseesi, olisi todella kiva tehdä yhteinen "tutkimus" tai gallup :)

Huomaa muuten missiokysely! Toinen ketju...
http://www.qaiku.com/go/dlfd/

oaw commented on posted to #innovaatiojuna 28.11.2011 (fi)

visualradio  

@oaw @aharju Omakohtainen havainto pitkiltä junamatkoiltani on, että ihmiset tekevät ahkerasti töitä matkoillaan. Läppäri on monen nenän edessä, muistioita ja oppikirjoja luetaan. Käynnyköihin puhutaan muista välittämättä. Moni tekstaa yhtenään. Olisi jännä tietää, millainen laitekirjo ja toiminta-avaruus yhden junamatkan aikana tapahtuu luomusti ilman erityistä i2-D-piristettä (Brain Train, Braind Drain). Suinpäin ei voi lähteä kysymään, pitäisi olla joku valmis tutkimuskehikko, johon voisi viitata. Muutama kysymys 1 2 3 4 5 ja siinä kaikki?
Vastaukset vapaaehtoisesti ja kysymykset diskreetisti.

visualradio commented on posted to #innovaatiojuna 28.11.2011 (fi)

visualradio  

Heitänpä tänne edellisen jatkeeksi hiukan pakkoruotsia: "Iphoneanvändare fotograferar mest på Twitter Apples Iphone- och Ipad-produkter är de överlägset mest använda produkterna för att tanka upp bilder på Twitter, enligt en rapport från Skylines. I rapporten samlade man in 24 miljoner slumpvis utvalda foton via Instagram, Twitpic, Yfrog och Twitters egna fotodelning. 40 procent av bilderna visade sig vara uppladdade från en Iphone eller Ipad. 17 procent av bilderna var uppladdade via en vanlig dator, 12 procent via en Blackberry-telefon och 10 procent via en Android-enhet."(FL-Net)

visualradio commented on posted to #innovaatiojuna 28.11.2011 (fi)

oaw  

@visualradio @aharju Varmaan meidän porukoista löytyisi tänkin alan tutkijoita tai gallup-haastattelijoita.
Noista rooleista enemmän siinä toisessa ketjussa, jossa puhutaan kärkeviä :)

oaw commented on posted to #innovaatiojuna 30.11.2011 (fi)

oaw  

Merkitkää doodleen omat toimintanäkökulmanne!

oaw commented on posted to #innovaatiojuna 01.12.2011 (fi)

aharju  

Hei, pikaisesti, en ole työkiireiltä oikein ehtinyt täällä aktivoitua, ja tiukkaa tekee loppuviikonkin. En haluaisi niinkään kutsua tätä "lappukyselyä" galluptutkimukseksi, ja siksi ajattelin yhtä kysymystä, ikäänkuin joukkovoiman käyttöä, jossa jokaisella matkustavaisella on mahdollisuus antaa ideansa "ruohonjuuritasolta" käyttöön. Noita mediankäytön tutkimuksia on tehty ja tehdään aika paljon, ei ehkä junassa ja ei ehkä havainnoimalla, mutta olen itsekin ensi vuonna mukana tutkimuksessa, jossa pyritään kartoittamaan eri medioiden käyttöä eri konteksteissa. Lukulaitteistakin alkaa olla tutkimuksia (HBL ainakin julkaisi yhden tuloksia viime keväänä/loppukesästä).
(Olen siis viestinnäntutkija, journalismin ja sosiaalisen median lähinnä. Tutkimukseni liittyvät monella tapaa kansalaislähtöisyyteen, ja siksi haluaisin antaa aina ihmisille toimijarooleja, mahdollisuuden olla mukana subjekteina tekemässä - vrt somen käyttäjyys vs. joukkoviestinnän vastaanottajuus. Näkisin, että Innovaatiojunassa meidän tulisi ottaa ihmisten potentiaali toimijoina tosissamme, ja pyrkiä tekemään asioita "alhaalta ylös", arjesta rakenteita kohti) -> mihin doodleen näkökulmat tuli laittaa @oaw?

aharju commented on posted to #innovaatiojuna 01.12.2011 (fi)

oaw  

@aharju Hei, musta toi on hyvä idea. Todella, anteeksi, en tarkoittanut sitä noin vaan alan tutkijoita tai gallup -tarkoitti ensi sijaisesti alan tutkijoita, mutta että jos niitä ei olisi ollut,muitakin voisi käyttää apuna. Olen itsekin yhteiskuntatieteilijä, tässä vain halusin korostaa kaikkien mukaan toimintaan tulon mahdollisuutta. Jos olet valmis tutkimaan tuon, sehän loistavaa. Se doodle on tämä

oaw commented on posted to #innovaatiojuna 01.12.2011 (fi)

Keskilinkki  

Katselin osuuskuntayrittäjäkurssilla ELY-keskuksen taulukkoa väestökehityksestä välillä 2005-2025. Pirkanmaalla pysyy väestömäärä suunnilleen samalla tasolla, mutta Kainuussa on pudotus raju. Jos lähtötaso on 100, niin vuonna 2025 lukuna on 70 eli sanotaanko, että pudotus väestömäärässä on 30 prosenttiyksikköä (vai miten se ilmaistiinkaan).

Keskilinkki commented on posted to #innovaatiojuna 02.12.2011 (fi)

oaw  

@Keskilinkki Niinpä varmaan Kainuun matkailu on yksi hyvä haaste #innovaatijuna kakkoselle :)

oaw commented on posted to #innovaatiojuna 02.12.2011 (fi)

oaw  

Kisa sunnuntain 15.1. ja tiistain 17.1. kokousaikojen välillä aika tasoissa. Ota kantaa!

oaw commented on posted to #innovaatiojuna 04.01.2012 (fi)

visualradio  

Mulle käynee molemmat, mutta su varmemmin.

visualradio commented on posted to #innovaatiojuna 04.01.2012 (fi)

oaw  

@visualradio Mun mielestä, jos porukkaa tulee vielä enemmän voisi olla kaksikin kokousta, mikäli @troppone on sitä mieltä. Teemoja on niin paljon, että keskusteltavaa riittää ja lisäksi olisi junan kohdalla hyvä, että olisi useamman osallistuminen kokonaisuuden takana. Viimeksi oli sellaista toimintaa, jossa annettiin jokaiselle mahdollisuus.

oaw commented on posted to #innovaatiojuna 05.01.2012 (fi)

troppone  

@oaw @visualradio pidetään toki niin monta paltsua kun tarttee. Ottaakaa te vuorostanne leadia, mun on vähän haasteellista aika ajoin...yhdessä :)
Olikos meillä varsinaiset tavoitepäivät maaliskuussa jossain (olen jo unohtanut) - sinne maalisk, puoleen hujakoille väliin tullee nimittäin itselläni viikon loma...

troppone commented on posted to #innovaatiojuna 05.01.2012 (fi)

visualradio  

Osallistujamäärä kasvaa. Yritän laatia aiheeseen liittyvän podcastin, jossa tuon esille Pojoisen teemoja ja omia toimia ennen i2.

visualradio commented on posted to #innovaatiojuna 05.01.2012 (fi)

oaw  

@troppone @visualradio Mä kuittaan ton doodlen ja yritän sitten kysellä, pystyykö mm. @TarjaO @Mitro , Minna Takala ja muut kuitenkin järjestään tiistain, jos ei niin kokoonnun heidän kanssaan vielä tai miten haluavat osallistua.

oaw commented on posted to #innovaatiojuna 05.01.2012 (fi)

oaw  

Valtaosa pystyi sitten järjestelemään, joten tiistai 17.1 on sitten kokouspäivämme ja aika klo 16.00.

oaw commented on posted to #innovaatiojuna 07.01.2012 (fi)

oaw  

Kokous vaihtoehdot ovat kai google+ hangout ja etherpad sekä skype ja etherpad. Onko joitain muita?

oaw commented on posted to #innovaatiojuna 09.01.2012 (fi)

jal  

@oaw @annerongas on hiljattain hehkuttanut Google+:n ja Google Docsin - siis vs. etherpad - integroituvuutta; itse en ole kokeillut.

jal commented on posted to #innovaatiojuna 09.01.2012 (fi)

oaw  

@jal Se sun tekemä pad olisi musta nyt hyvä! Tää on mun mielipide.

oaw commented on posted to #innovaatiojuna 09.01.2012 (fi)

visualradio  

Asiasta viidenteen: radio-ohjelmassa joku julkku sanoi pitävänsä Deali-ohjelmasta. Kommentti järkytti minua, koska pidän Dealin johtamistyyliä äärimmäisen vastenmielisenä ja typeränä. Minusta se ei kelpaa edes vitsiksi. Meitä on moneksi ;)

visualradio commented on posted to #innovaatiojuna 09.01.2012 (fi)

jal  

@oaw niin tosiaan joo, ja sen linkkikin on jo jossain jakelussa. - Siellä olevat anonyymit editoinnit lienevät Sinun tekemiäsi?

jal commented on posted to #innovaatiojuna 09.01.2012 (fi)

oaw  

@jal En ymmärrä miksi värini padissa ei näy sinulle. Vaihdoin värille ja katsoin. Ehkä pitäisi tallentaa jotenkin... Sinä kyllä näyt.

oaw commented on posted to #innovaatiojuna 10.01.2012 (fi)

jal  

@oaw väri näkyi, mutta ei lainkaan, kenen väri se oli/on.

jal commented on posted to #innovaatiojuna 10.01.2012 (fi)

oaw  

@jal Katsoin, se on sama sinulla. Tiesin sen vain olevan sinun. Viimeksi oli väritunnukset sivulla.

oaw commented on posted to #innovaatiojuna 10.01.2012 (fi)

jal  

@oaw ok eli se tunnistautuminen/puumerkki pitää tehdä jotenkin erikseen. Pitääpä tutkailla.

Edit: joo, edit-tilassa taitaa olla vain istunnonaikainen editoijien näyttö siinä oikean palkin yläreunassa. Time Slider sitten dokumentoi tarkemmin, niin tarkasti kuin editoijat ovat itseään identifioineet.

jal commented on posted to #innovaatiojuna 10.01.2012 (fi)

oaw  

@jal Ainakin kerran näin sinut siellä timeslider-tilassa.

oaw commented on posted to #innovaatiojuna 10.01.2012 (fi)

jal  

@oaw tämänhetkinen eli eilen 9.1. päivittynyt tilanne TimeSliderissa. Vielä ei ole kovin iso joukko käynyt etukäteismemoilemassa/pohtimassa.

jal commented on posted to #innovaatiojuna 10.01.2012 (fi)

oaw  

@jal Kun kokous tulee, niin kyllä täyttyy :)

oaw commented on posted to #innovaatiojuna 11.01.2012 (fi)

jal  

@oaw toki, ja koska kyseessä on SomeTime2012-henkisesti sekous, niin etukäteisvalmistautuminen/ajatteluhan olisi vähintäänkin epäilyttävää ellei suorastaan luopiomaisuutta:-)

jal commented on posted to #innovaatiojuna 11.01.2012 (fi)

oaw  

Muistakaa junalijat ensi tiistain 17.1 kokouspäivä ja aika klo 16.00.

oaw commented on posted to #innovaatiojuna 15.01.2012 (fi)

oaw  

Huomenna kokous klo 16.00!

oaw commented on posted to #innovaatiojuna 16.01.2012 (fi)

oaw  

Laitoin puronettiin lyhennelmän tiistaisesta kokouksesta.

oaw commented on posted to #innovaatiojuna 19.01.2012 (fi)

oaw  

Kokous neljä, ole hyvä!
http://www.doodle.com/78gkgapmerdwmpr...

oaw commented on posted to #innovaatiojuna 20.01.2012 (fi)

visualradio  

@oaw Ymmärsinkö oikein, että Sanna Eulenberg on keskustellut VR kanssa ja sieltä on heitetty i2:lle haaste? Pitäisikö vastinetta pohtia?

visualradio commented on posted to #innovaatiojuna 20.01.2012 (fi)

oaw  

@visualradio Aikamoinen haaste olikin! Kaikki me halutaan Rovaniemelle, mutta miten. Olisi tietenkin pitänyt arvata, että kalusto on käytössä aikalailla ja ehdottavat jotain vähemmän lumista paikkaa :-) Kokousdoodle on nyt tuolla
http://www.doodle.com/78gkgapmerdwmpr...
@troppone Mä tosiaan tulkitsin sun olleen siinä kokouksessa, anteeksi, ilmeisesti vain vilahdit! Kaivattiin myös muita kuten @Ile yms. ja @apoikola , mutta erityisesti @SannaE ja @pe3 piti olla joku tieto meille. Niinkuin ainakin Sannalla sitten oli, ja aikamoinen tieto vielä!

oaw commented on posted to #innovaatiojuna 20.01.2012 (fi)

visualradio  

@oaw Mitä jos mentäis Viroon tai Ruotsiin ja tavattaisiin siellä some-aktivisteja. Tunnen virolaisia aktivisteja ja hyviä verkkokäytäntöjä ja Tukholmassa on myös mielenkiintoista Some-vääntöä. Kolmantena Pietari. Voimmehan vähän venyyttää aikatauluakin, jos deadline menee tiukaksi.

visualradio commented on posted to #innovaatiojuna 20.01.2012 (fi)

oaw  

@visualradio Kaikki toki kiehtovia paikkoja, mutta kyllä sinne Rovaniemellekin luulisi jotenkin pääsevän, onhan se ollut jo niin pitkään kaikkien mielessä. Laita ihmeessä oma tilanteesi doodleen. Olisi kiva kun oltaisiin kaikki samaan aikaan keskustelemassa.

oaw commented on posted to #innovaatiojuna 20.01.2012 (fi)

Ile  

@oaw Olin osallistumassa, mutta olinkin ruuhkassa ko aikaan ja homma oli ohi kun pääsin koneen ääreen...

Ile commented on posted to #innovaatiojuna 20.01.2012 (fi)

oaw  

@Ile Ymmärrettävää. Mutta tänään äänestäkää ja doodlettakaa :-) Kaksi kansalaisvelvollisuutta!

oaw commented on posted to #innovaatiojuna 22.01.2012 (fi)

jal  

@oaw @visualradio Rovaniemelle mentäessä juna lienee ainoa vaihtoehto, jossa pystytään sillä noin 40-50 -päisellä osanottajajoukolla tekemään myös matkan aikana jotain järkevää. Tai yhdessä, olkoon järkevää tai ei.

Ylipäätään toinen vaihtoehto, mennään minne hyvänsä, lienee laiva/autolautta. Niitä käyttäen kaiketi Tallinna tai Tukholma. Mutta netti ei taida lautoilla olla niinkään hyvin käytettävissä kuin junalla kotimaassa?

Jos Rovaniemestä pidetään kiinni, eikä VR sponssaa lainkaan, niin voiko tulla kyseeseen?

Pitäisiköhän tämä ketju lopettaa ainakin asia-asioiden käsittelyssä. Alkaa olla liian pitkä...

Tein palaveri #4:lle memopohjan valmiiksi, pistin linkin tuonne Doodleen. Ollen se linkki http://muistio.tieke.fi/VKE74lpDkj

jal commented on posted to #innovaatiojuna 22.01.2012 (fi)

visualradio  

Pidetään kiinni Rovanimestä; en keikuta laivaa. Kuka aloittaa uuden ketjun?

visualradio commented on posted to #innovaatiojuna 22.01.2012 (fi)

jal  

@visualradio kai laiva ja Tallinna on ihan potentiaalinen vaihtoehtoinen kohde, jos ROI ei vain syystä tai toisesta junalla onnistu. Siitä olisi hyvä saada käsitystä jopa ennen seuraavaa palaveria. Mutta miten? @oaw, @SannaE, @lindstorm @troppone @pe3 - pingatkaa lisää.

jal commented on posted to #innovaatiojuna 22.01.2012 (fi)

jal  

(Ja tosiaan: uusi ketju...)

jal commented on posted to #innovaatiojuna 22.01.2012 (fi)

oaw  

@jal Olisipa sääli tuo. Mielestäni ensi kokouksen pitäisi olla riittävän suuri. Odotellaan, jos ei porukkaa saada kokoon kattavasti, niin yritetään uusi aikataulu. Aloita vain uusi ketju! Nämä vanhat ketjut ovat siitä tehokkaita, että ne tunnetaan, mutta kun jaksaa pingata.

oaw commented on posted to #innovaatiojuna 22.01.2012 (fi)

SannaE  

@jal @Ile @visualradio @oaw Huomenta kaikille! Väliaikailmoituksena, että yritän päästä Innojunan kyytiin jälleen seuraavan vapaapäivän kuluessa. Näinä kolmen päivän työpäivinä vauhti on melkoinen enkä ole nyt ehtinyt perehtyä FB:ssä saamiini kokouslinkkeihin vielä lainkaan, aika on mennyt 3 viikon lomaa kiinni ottaessa niin opinnoissa kuin työssä.

Anyways, laiva ja miksei bussikin ovat ihan relevantteja vaihtoehtoja. Laivan etuna on, että siellä pystytään varamaan ihan asialliset työtilatkin. Tosin silloin on Rovaniemi vaihtoehtona suljettu pois.

Ja sori, jäi nyt vähän epäselväksi, että oliko täällä jossain jokin uusi ketju, joten hässäkässä postaan tähän...

SannaE commented on posted to #innovaatiojuna 24.01.2012 (fi)

oaw  

@SannaE Hyvä, palaillaan asiaan!

oaw commented on posted to #innovaatiojuna 24.01.2012 (fi)

oaw  

Saisittekohan joitain vielä innostumaan innojunakokouksesta. Osanottajiahan olisi jo varmaan riittävästi, mutta toisaalta asiat ovat erittäin suuria tällä kertaa, joten osallistuminenkin pitäisi olla laajempaa.

oaw commented on posted to #innovaatiojuna 26.01.2012 (fi)

oaw  

@jal @visualradio @troppone Pitäisikö laittaa kokous kiinni. Emme saane sitten tälläkään kertaa sellaista osallistujamäärää, että voisimme oikeasti tehdä mitään päätöksiä. :-(

oaw commented on posted to #innovaatiojuna 27.01.2012 (fi)

personaleu  

Viime innovaatiojunaan osallistuin omasta Tapiolan sivuraiteella seisovasta salonkivaunusta - ja pysyin tosi hyvin kärryillä. Tein jopa online-kokoomasivun junan tiimistriimeistä - ja taisin olla patistelemassa ohjaustietoa pendon kovalevyn jämähdettyä yöpimeällä. JUNAAN KUULUVAT OLEELLISESTI MYÖS MATKAN VARRELLA VILKUTTAJAT JA ONLINEBONGARIT. Entäpä jos otettais kylmäharjoituksena esim. juna InterCity 49 ke 15.2. ja levitettäis kaikkki verkostoihimme sanaa, että kaikki (myös etukäteiset) sisäiset ja ulkoiset havainnot tästä junasta kootaan yhdessä online vapaamuotoiseksi innovaatioraportiksi dokumentissa etherpadjotain. :D

personaleu commented on posted to #innovaatiojuna 27.01.2012 (fi)

personaleu  

Tästä pääsenkinisompaan lempiaiheeseeni SOMEILUJEN YHTEISPELIIN. @jal ja mä @personaleu ollaan värkätty Google-kalenteria SomeTimer http://bit.ly/sometimer .
Sen aukeamisessa kaikille on vielä tiettyä häikkää, jonka voimme poistaa pikku etäpuurtamisella milloin lystää. Ja miksei lystäisi kun päämääränä vois olla saada esim. jo kuukaudessa 100 someilijaa näppärästi saamaan kalenteri ruutuunsa oman kalenterinsa kupeeseen (on/off) - ja tietämään missä milloinkin minkäkinlaisia periaatteessa valtakunnallisia somesessioita pidetään, ilmoittautumaan, osallistumaan, julkaisemalla omia häppeninkejä, näkemään striimiyhteydet ja ennen kaikkea tietämään missä mennään ja mitä meinataan. Testaillaanpa. Ei se satu.

personaleu commented on posted to #innovaatiojuna 27.01.2012 (fi)

oaw  

@personaleu Hyviä ideoita. Erityisesti pidin tuosta juna-intercity49-bongauksesta. Somea voi käyttää monintavoin tietoisuuden lisäämiseen :-)

oaw commented on posted to #innovaatiojuna 27.01.2012 (fi)

jal  

@personaleu joo, tuolla sinun linkilläsi pääsee SomeTimer-kalenteriin, jos se jo on oman Google-kalenterin välilehdeksi otettu. Ja tällä minun linkilläni

http://bit.ly/SomeTimer-kalenteri

ihan irralliseen SomeTimer-kalenteriin. Joka on kyllä julkinen, mutta enpä osaa kertoa, miten sen kuka tahansa Google-kalenterin käyttäjä voi liittää oman kalenterinsa välilehdeksi - ehkä joku toinen osaa?

Kysyinpä ympäristössä, jossa voisi olettaa löytyvän Google-osaamista:

https://plus.google.com/1179810185032...

jal commented on posted to #innovaatiojuna 27.01.2012 (fi)

visualradio  

@personaleu Tapiola go go go. Oletko nähnyt meidän nuoria siellä? Asuvat siellä, ottivat omakseen.

visualradio commented on posted to #innovaatiojuna 27.01.2012 (fi)

jal  

@oaw @visualradio @TarjaO vaikka te: kokeilkaapa tuota edellisen viestini toisessa linkissä annettua ohjetta ensimmäisen linkin tulokseen, jos teillä on Google-kalenteri käytössä: saatteko SomeTimerin välilehdeksi (ja kenties jopa tekemään sinne päivityksiä)?

jal commented on posted to #innovaatiojuna 27.01.2012 (fi)

oaw  

@jal Sain sen kalenterin auki, en kuitenkaan ymmärtänyt mitä sille piti tehdä. Muuten mitä mieltä olet @personaleu n ideasta junabongata? Laitanko muuten kokouksen jo kiinni?

oaw commented on posted to #innovaatiojuna 28.01.2012 (fi)

jal  

@oaw eli sait SomeTimerin oman Google-kalenterisi välilehdeksi? Onko Sinulla Google-tunnus/maili - voin antaa päivitysoikeudet SomeTimeriin?

@personaleu:n idea voisi olla hauska kokeilu.

jal commented on posted to #innovaatiojuna 29.01.2012 (fi)

oaw  

Kokous ke 1.2. klo 18.00. Jos ei pääse ota kantaa innojuna-asioihin Etherpadissa ennen tai jälkeen @jal tehnyt http://muistio.tieke.fi/VKE74lpDkj

oaw commented on posted to #innovaatiojuna 30.01.2012 (fi)

oaw  

@jal Anteeksi. Olenko korruptoinut jotenkin tiekepadin kun en näe siitä sivupalkkia, siis kirjoittajia ja chattia. Sinulla oli kai joku samanlainen ongelma aiemmin? Kysyn siksi, että näin jonkun merkinnän myös kaikille muuttumisesta, kun yritin päästä alkutilaan pari kertaa tallentamalla. Tänään on kokous kuudelta, jos ehdit katsoa ennen. Anteeksi tosiaan kovasti. Sen käytössä on minulla ollut paljon ongelmia, lupaan olla puuttumatta enää myöhemmin :-)

oaw commented on posted to #innovaatiojuna 01.02.2012 (fi)

jal  

@oaw enpä näin kännyköitse osaa arvella. Eiköhän asia kuitenkinhoidu vaikka padia vaihtamalla jos ei muuten.

jal commented on posted to #innovaatiojuna 01.02.2012 (fi)

jal  

Ps. minulle näkyi ja pääsin kännyllä chattaisemaankin.

jal commented on posted to #innovaatiojuna 01.02.2012 (fi)

oaw  

@jal Kiitos, hyvä ettei muilta mennyt sekaisin! Muistatko miten viimeksi itse sait kirjoittajat näkyviin? Minulle kyllä riittää tämä pelkkä tekstikin, jos ei onnistu. @jwa voi varmaan myös sitten katsoa myöhemmin ennen kokousta.

oaw commented on posted to #innovaatiojuna 01.02.2012 (fi)

visualradio  

@jal On Google kalenteri, mutta tämä päivä on mennyt kansanhuollolle ajankäytöllisesti. Vanhojen muistelemista ja uuden kehittämistä. Nousussa ovat kansantaloutemme kannalta jännittävät uudet kehitysmahdollisuudet BRIC-maissa. En vielä sotke niitä i2, vaikka hyvinvointivaltion kehitysportaille ja metodeille olisi mm Pohjois-Afrikassa kysyntää. Rohkenen vain tiivistää, että se mitä täällä kehittelemme olisi suureksi avuksi kehittyvien maiden hyvinvoinnin ja avoimen yhteiskunnan kehittämisessä. Emme ehkä tajua kaikkia tarjolla olevia i2 mahdollisuuksia. Kirjoitan tämän itselleni MUISTIIN tähän paikkaan, koska jossain vaiheessa olisi kiva luoda i1 ja i2 kokemuksista vietävän hyviä konsepteja.

visualradio commented on posted to #innovaatiojuna 01.02.2012 (fi)

oaw  

@jal @visualradio @pe3 @troppone @perkelix @J1one @jwa @ubiq @Mitro @Kitti @SannaE @aharju @TarjaO @Ile @personaleu Nyt tarvitaan uutta väkeä järjestämään kokouksia tai ainakin muuten puuhaamaan #innovaatiojuna a Presidentinvaalikampanja on jotenkin väsyttänyt ihmiset somessa, joten ei ole ilmeisesti puhtia. Jos halutaan edes joskus junalla jonnekin, niin nyt uusia ihmisiä kehiin vetämään juttua. Kohta me muuten pidetään vaan nostalgiakokouksia :-)

oaw commented on posted to #innovaatiojuna 03.02.2012 (fi)

SannaE  

Moi kaikille innojunailijoille. Täytyy tunnustaa, että tämä projekti on jäänyt ihan opintojen ja työn jalkoihin. Onko VR edelleen relevantti kuljetusvaihtoehto? Jos ei, taidan tunnustaa tappioni aikataistelussa ja jättää asioiden eteenpäin viemisen aktiivisempien käsiin...

SannaE commented on posted to #innovaatiojuna 12.02.2012 (fi)

oaw  

@SannaE VR on edelleen meidän ajatuksena ensimmäisenä. Lue puro.wikistä
tästä siis viime kokouksen 1.2. muistio tai sitten se etherpad. Meillä kaikilla vaan on ongelmia sen kanssa, että uusia aktiivisia ei ole tullut, joten uskottavuus suhteellisen suuresta määrästä osallistujia on hieman hukassa, se on tämä somehajaannus :-)
http://innovaatiojuna.purot.net/etusivu

oaw commented on posted to #innovaatiojuna 12.02.2012 (fi)

Login or register to leave a comment

Publicity
These messages are public and can be seen by anyone.