Sorsastajan opasta kirjoittamassa. Kiinnostaa mukaan lähtijän päätöksenteko. Mikä sai sinut viimeksi johonkin mukaan?
posted to #qaikusourcing 14.05.2011 (fi)
Sorsastajan opasta kirjoittamassa. Kiinnostaa mukaan lähtijän päätöksenteko. Mikä sai sinut viimeksi johonkin mukaan?
Tuija posted to #qaikusourcing 14.05.2011 (fi)
@Tuija 1) Olen keskellä monipolkuista ongelmanratkaisuprosessia ja ratkaisun rakentamista, johon läksin mukaan 2007. Meillä on laaja verkosto problematiikan kimpussa, mutta se on vain osittain avoin. On tehty yksi diplomityö, jossa oli mukana euroopplaiasia toimijoita. Se valmistui 2008. Nyt ratkotaan käytännöllisä prosessiongelmia: mukana alan huippuosaajia, yliopisto ja tutkimuslaitoksia, sekä tietenkin teollisuutta. Ratkaisujen elinkaari on arviolta 50 vuotta. Olen todennäköisesti haudassa, kun jotain uutta tulee tilalle. Tämän enempää en pysty juttua avaamaan, mutta oletan, että 3 - 5 vuoden kuluessa prosessi muuttuu avoimeksi, koska siitä olisi kansallista ja kansainvälistä hyötyä. Rivien välistä pystyy lukemaan, jos seuraa minun Qaiku- ja blogikirjoituksia, mutta ytimeen ei pääse käsiksi kuin noin sata ihmistä Suomessa ja epämääräisempi joukko ulkomailla (joka kuitenkin laajenee).
2) Vakuuttumiseen auttaa aihepiiriin liittyvä tausta ja käytännön kosketus 20 - 30 vuoden aikana. Suurimpana ongelmana on tämä hybriidiavoimuus, jolle on olemassa juriidiset syynsä ja esteensä.
visualradio commented on posted to #qaikusourcing 14.05.2011 (fi)
Kiitos pelinavausvastauksesta! Hybridiavoimuus, mikä mielenkiintoinen uudissana!
Muuten monikanavakäyttäjille tiedoksi, kyselen tätä samaa Twitterissä tunnuksella #yhdessatehty ja Facebookissa - ei sillä että pitäisi osallistua kaikilla foorumeilla mutta tiedoksi jos joku haluaa seurata keskustelua useammalla foorumilla.
Tuija commented on posted to #qaikusourcing 14.05.2011 (fi)
Kiitos Tuija avoimuudesta! Se on mielestäni todella tärkeää näissä jutuissa.
Eka aloite, joka tulee mieleen, (ei välttämättä viimeisin) oli @Ile:n sorsastamalla keräämät juna-asemat Kyyti-ohjelmaansa varten. Siinä motiivi oli se, että palvelu, joka itsellä on käytössä parani omasta hommastani - erityisesti sellaiselle osa-alueelle jolla koin että siitä voisi olla minullekin myöhemmin hyötyä. Motiivina oli siis vähän niinkuin omaan pussiin pelaaminen, paitsi että se meni yhteiseen pussiin siinä sitten.
Osallistumiseen vakuuttamisessa olen viimeaikoina miettinyt paljon täälläkin painittuja pohdintoja nettimaineesta, luottamuksen rakentamisesta ja niiden vaikutuksesta sorsastukseen. Pyyntö tuli taholta jonka koin tutuksi ja luotettavaksi.
lindstorm commented on posted to #qaikusourcing 14.05.2011 (fi)
@Tuija, tässä on linkki tuohon mainittuun sorsastukseen. Homma oli valmis 6 tunnissa. Olisin itsekin kerännyt nuo muutamassa tunnissa, mutta mielummin koodaan palvelua joka hyödyttää ko. dataa -- Toisin sanottuna tuo olisi jäänyt minulta tekemättä ja palvelu syntymättä.
Ile commented on posted to #qaikusourcing 14.05.2011 (fi)
Samaan aikaan toisaalla:
Benny Alexander Tulirinta 1. a.Greenpeacen vetoomus pankeille lopettaa ydinvoimaloiden rahoittaminen.b.Muuttui pysyväksi paluu mailin tultua ja rekisteröidyttyäni, jolloin vastaavissa tilanteissa tarvii "vain painaa nappia". 2. Joukossa on voimaa, sekä oikein ajoitetussa kampanjassa.
Inari Gebhard
En ole osallistunut mihinkän nimettyihin talkoisiin, mutta olen tehnyt ja teen paljon vapaaehtoistyötä, jossa netti välineenä mukana yhteydenpidossa.
Tuija commented on posted to #qaikusourcing 15.05.2011 (fi)
@Tuija, esim. @visualradio:n kanssa on tullut välillä joukkovoimailtua innovaatioita. Jos seuraisi jälkiä, voisi löytyöä useampia ideoita patentoitavaksi asti. Open innovation - "Vaarana" se, että joku toinen hyötyy. Miksi näin? Omalta kohdaltani näen, että jos on ideoita enempi kuin ehtii kuitenkaan viemään eteenpäin, on parempi jakaa ideat ja kehittää niistä yhteisöllisesti ehkä jotain vielä suurempaa.
Toki sitten jos iliikutaan suoraan oman työn alueella, tulee rajoja vastaan: Paljastanko "liikesalaisuuksia", vaikka itse keksinkin? Kuuluuko tällaiset ideat työnantajalle kun on työsuhteessa?
Ile commented on posted to #qaikusourcing 15.05.2011 (fi)
@Ile Minulle tulee mieleen huonojen kuvien julkaisemiskynnyksen madaltaminen ja podcastien upottamisolottelu täällä Qaikussa. "Huonot kuvat" dokumentointikynnystä toivon usein matalammaksi teollisuuden ongelmanratkaisutilanteissa, kun faktoja ryhdytään keräämään pelkkien mielikuvien ja muistamisten pohjalta. Ihmisen muisti on lyhyt kuin kanan lento. @personaleu, @Ile, @jal bisnestreffien kännyvideodokumentointi on valovuosia edellä perinnebisnesten älyä oivaltaa Enterprise 2.0 avoimuuden merkitystä. @ConncectIrlemlin kanssa keskustelmme Otavan Opiston "seinähulluuden torjuntaprojektista", joka tarjoaa @villev, @annerongas ja monen muun toimesta uutta näkökulmaa oppimisympäristöjen arkkitehtuurille. #mikroduuni on work in progress hanke, jossa on vielä paljon tekemättä, mutta mm huonot tehtäväkuvaukset ja podcast selvennukset voisivat edesauttaa tekijöiden #toimeksi löytämistä. Qaiku on ainutlaatuinen seinätön olohuone, jossa juodaan aamukahviha, kerrotaan päivän tarinoita ja viisaimmat havainnot viedään #seminaarikannu ja muihin vuorovaikutuskammareihin. Tunnetasolla (5T) qaikulaisista ovat vuosien mittaan kehittyneet sukulaisiksi, joiden iloja ja suruja seurataan, vaikeuksissa olevia tuetaan. Tämä on Suomen kokoinen maailmankylä.
visualradio commented on posted to #qaikusourcing 15.05.2011 (fi)
Sometime2011:n valmisteluun - kai se on "sorsastusta" - lähdin mukaan oltuani Sometime2010:ssä ns. yleisönä. Halusin olla enemmän mukana.
jal commented on posted to #qaikusourcing 15.05.2011 (fi)
@visualradio @lindstorm @Ile @jal Kiitos teille ekoista vastauksista! Kirjahanke alkaa saada hahmoa ja nettipresenssiä: http://www.qaiku.com/go/br7k/
Tuija commented on posted to #qaikusourcing 02.06.2011 (fi)
@Ile @lindstorm @visualradio pari repliikkiä tästä keskustelusta lainattu kirjan sivulle - sanokaa jos ei ole ok niin poistan http://www.vertaisaika.fi !
Tuija commented on posted to #qaikusourcing 02.06.2011 (fi)
geneerisesti innostun yleensä asioista, joissa kyen voivani auttaa/olla hyödyksi ja toisaalta jotka jollain tapaa, vaikka epäsuorastikin hyödyttävät minua.
Tyypillisin epäsuora hyöty lienee mukavien tuttujen tai tutuntuttujen avittaminen sillä epäsuoralla yhteydellä, että kenties joskus saa itse takaisin... vaikkei samalta tyypiltä, niin samasta "porukasta" (tämä qaikusourcing -kannu on puhdasverinen esierkki tästä)
Saatan niinsanotusti lisätä pökköä pesään, eli tökätä jotain hyvää asiaa vähän eteenpäin ja toivoa, että tämä tökkäys lisäisi yleistä hyvää pöhinää sen ympärillä... somettajathan ovat laumaeläimiä, ensimmäiset mukaanlähtijät madaltavat kynnystä seuraaville.
Olen tietoisesti pyrkinyt laittamaan vähän sordiinoa omassa päässäni syntyneille jutuille ja mieluummin ohjaamaan oman innostuneisuuteni sellaisiin asioihin, jotka hetkauttavat jotain muutakin, eli lähden mukaan, kun joku tekee aloitteen asiasta, josta periaatteessa olisin valmis tekemään aloitteen itsekin. Näin voi varmistua, että innostuneita on ainakin kaksi :)
apoikola commented on posted to #qaikusourcing 27.06.2011 (fi)
@apoikola "pökköä pesään" -henki ja muiden juttuihin mukaan lähtemisen painottaminen omien ideoiden kustannuksella noteerattu, kiitos!
Tuija commented on posted to #qaikusourcing 27.06.2011 (fi)
@Tuija @apoikola Komppaan tuota: muiden juttuihin mukaan lähtemisen painottaminen omien ideoiden kustannuksella - just näin hommat etenee. Yleensä - ainakin omalla kohdalla hyviä kokemuksia tästä - idea kokonaisuutena on huikeasti toimivampi näin käsiteltynä kuin se alkuperäinen oma.
ConnectIrmeli commented on posted to #qaikusourcing 27.06.2011 (fi)
Tuo on muuten älyttömän iso asia aikabudjetoinnin kannalta. Firmoissa yhteisömanagerin toimenkuvaa kun mietitään, että mihin kaikkeen yksi ihminen venyy, pitäisi muistaa resursoida vastavuoroisuutta. On oltava liikkumavaraa työajan käytössä osallisata myös muiden juttuihin, eikä vain promota omiaan.
Tuija commented on posted to #qaikusourcing 27.06.2011 (fi)
Copyright Rohea Oy 2010 | Mobile version | Feedback | API | Terms of Service | Applications and tools