#seminaarikannu

nämä nyt äkkiseltään:

• sosiaalisen (kaveri-) verkostoni lujittuminen
• emergentti tieto eli viisauden lisäys on enemmän kuin informaatiopalasten summa
• maksuton osallistuminen tuottaa vastikkeen, silloin kun itse tarvitsen porukkaa

Maksutta tekemiseen liittyy aina se, että siitä kokee henkilökohtaisellakin tasolla saavansa jotain. Omien verkostojen kanssa tuntuu luonnolliselta ja oikealta jakaa tietoa, on mukavaa päästä edes teoreettisesti vaikuttamaan ja (liittyen tiedon jakamiseen) tulee siinä sivussa opittua todella paljon. Bonuksena vielä tutustuu verkossa uusiin ihmisiin ja voi kokea olevansa osa jotain yhteisöä.Tuntuu myös jollain tavalla ihanteellisemmalta nimenomaan kuulua yhteisöön omasta vapaasta halustaan kuin jostain määrittelemättömästä pakosta.

Informaatioaddiktio

• Saa itse aina enemmän, kun ehtii muille jakaa.
• Aivopähkinät kiehtovat, kysymys aktivoi, jos se on hyvin aseteltu, houkutteleva tai joskus jopa triviaali, mutta kerää venkoilevan lauman verkkoverbaalikkoja. Siis ilottelua.
• Jäsentää omaa ajattelua, kun pähkii muiden kanssa jotain. Mistä johtuukin, etten ymmärrä, miksi opetuspuolella käytetään edelleen kovin vähän näitä menetelmiä.
• Olen sorsastanut itse lukuisia kertoja ja ihmiset jopa kiittävät, että kiva, kun kysyit. Inhimillistä toimintaa. Tukeudumme toisiimme ja olemme toisillemme merkityksellisiä.

meritokratia (CV:n täyte), tiedonjano, verkostoituminen

Uteliaisuus

@kaikki, kiitoksia jo näistä :) Entä millaista vastinetta tai kontribuutiota oletetaan journalistilta osallistujille?

Lähteiden noteeraaminen jos suinkin mahdollista (ja jos lähde itse ei tätä kiellä).

Aiheen pitää olla itsessään kiinnostava. Myös itse tuotoksen olisi hyvä olla non-profit tai muuten hyvää asiaa edistävä. En mielelläni tee ilmaiseksi työtä, josta joku muu rahastaa. Siksi yrityksen voi olla hankala saada testaajia, tuotekehitys-ideoijia tms. ellei yritys tee sellaisia tuotteita, joita käyttäjät oikeasti fanittavat.

Sama juttu journalismissa. Ihmiset eivät välttämättä tuota mielellään ilmaiseksi valmiita juttuja lehdille tai muihin viestimiin, mutta lähettävät kyllä kännykkäkuvia Metrolle, kun niistä on mahdollisuus saada pieni palkkio (rahaa, leffalippuja tms.). Ja jos aihe on itselle tärkeä, ollaan mielellään kommentoimassa. (Yleensä kommentoimassa negatiiviseen sävyyn; harvoin tarjoamassa realistisia kehitysehdotuksia...)

Odotuksia journalistille:
* Muutaman nettiaktiivin mielipiteistä ei vielä voi yleistää, että kyse on koko kansan näkemyksestä.
* Kirjoittamaani mielipidettä ei saa irrottaa asiayhteydestään. Jos nettikeskustelusta tehdään kooste lehteen, tulisi antaa lehden lukijalle mahdollisuus lukea koko keskustelu.

Samuelin jälkimmäinen bulletti +1!

Some-osallistumisessa ja journalistivetoisessa mediakontribuutiossa tulee eteen kysymys tuotoksesta. Milloin prosessi itsessään on se juttu? Syntyykö prosessin kautta erillinen tuotos? Kuka(ketkä) siitä hyötyy ja miten?

@Samuel mainitsi kännykkäkuvat... siinä on näppärästi yhdistetty taloudelliset ja sosiaaliset hyödyt: medialle halpaa ja yhteisöllistä sisältöä, tuottajalle pieni palkkio plus nimi lehdessä.