Tapahtuman esittelyn jälkeen @tuija alkaa puhua YLEstä ja Tulevaisuus Labista. "Avoimuuden ja itsensä likoon panemisen kentät". Koska sos. mediaan ei voi luontevasti mennä vain organisaationa, pitäisi miettiä miten henkilöt siellä toimivat. Katsotaan YLEn strategiaa ja organisaatiomuutosta. Välinepohjaisesta organisaatiosta luovuttiin YLEllä, siirryttiin sisältöjä mukailevaan organisaatioon.
Asiakkailla on kaikenlaisia, mielenkiintoisia ja kehittyneitä tarpeita, jotka eivät välttämättä suoraan kommunikoi tarpeitaan palautelomakkeiden kautta. Heitä seuraamalla voidaan keräillä heikkoja signaaleja. Käsitellään esim. @erkka:n suoraa videointia Jyväskylän maalaiskunnan kokouksesta esimerkkinä kansallistuotannosta ja mediatarjonnan laajenemisesta. Mielenkiintoinen havainto, että esim. kun YLE on pyydellyt ihmisiltä sisältöä, on YLE kuitenkin varannut oikeuden olla julkaisematta tällainen sisältö. Ihminen jää ajattelemaan: "miksi näkisin vaivan, jos tätä ei välttämättä julkaista?"
vertaisverkkojen käyttö yleistyy. Tämä on ehkä kyseenalaista, mutta tilastokeskuksen data viittaa tähän että se kasvaa edelleen. Vertaisverkoissa ei YLEä näy, joten niille toimijoille YLE on epärelevantti
remix-kulttuuri voimistuu. Ihan perusjuttuja, ei vain pilkkavideoita. Esim. ope voisi telkkarin apinaohjelmasta tehdä jotain huomioita ja jakaa sitten oppilaille
sisällöt ja yleisöt levittäytyvät. Yleisöt pirstaloituvat sosiaalisiin verkostoihin ja sisällöntuottajat leviävät heidän perässään. Tähän YLEn sos. med. strategia pyrkii reagoimaan.
YLEn levittäydyttävä kaikille, esim. AppStoreen ja Oveen jne. Resurssikysymys tietenkin ja kun rajataan, ne jotka rajataan ulkopuolelle ovat ehkä tyytymättömiä ja äänekkäitä tai pahempaa, eivät välitä.
Oikeuksien hankkiminen on iso työmaa, homma on kesken ja kehittyy. Areenakaan ei ole valmis (vaikka joskus tuntuu että jotkut niin ajattelevatkin), myöskään oikeuksien ja oikeuskäytäntöjen osalta.
Se muuten mainittiin alussa, että YLE kehittelee esim. osaa strategiaansa sparratakseen koko suomalaista mediamaailmaa kohti parempaa tulevaisuutta. Mahtavaa jungnerilaista retoriikkaa ;) ;)
Oikeusasiat ovat todella hankala asia, ja vaikka YLE haluaisi antaa käyttäjille laajempia oikeuksia (esim. uudelleenkäyttöön), ovat oikeudenomistajat olleet nihkeitä "tämähän on teos, ei tätä nyt enää aleta mitään muuttelemaan". Kiusallinen tilanne sikäli, että kun käyttöoikeuksia ei anneta, vain ne jotka eivät välitä kysyä lupaa voivat käyttää sisältöjä. Lainkuuliaiset ihmiset ovat paitsiossa.
Taas hyvä havainto, liittyy aiempaan: kiusallista ja ongelmallista pyytää ihmisiltä aineistoa, koska joudutaan pyytämään niiltä tekijänoikeudet, mutta toisaalta ei esim. taata että sitä säilytetään. Jälleen asiakas: miksi suostuisin tähän (enkä laittaisi esim. YouTubeen).
Metadata saattaa köyhtyy matkalla, esim. Areenassa ei ole kaikkea sitä metadataa mitä vaikkapa taustajärjestelmissä.
Koneellinen puheentunnistus ei tuota vielä julkaisukelpoista tekstiä, mutta sillä tavalla saataisi kyllä luotua esimerkiksi hakukoneen ruokaa.
YLEn sosiaalisen median strategiaa käydään sitten läpi, tää on monille Qaikulaisille tuttu homma.
Pääperiaatteita: avoimuus, vähenevä kontrolli, dialogisuus ja vuorovaikutuksellisuus. Kaikilla YLEläisillä pitäisi olla oikeus toimia sosiaalisessa mediassa työroolissa, eikä enää ajatella että "täähän on viestintää, tätä tekee viestintäyksikkö" (törkeen hyvä pointti, go YLE!) (oli pakko pyytää että @tuija juttelis tästä pointista vielä tarkemmin <3 <3) Turha pelkääminen veke siitä, että työntekijät pääsääntöisesti mokailis todella pahasti, ihmiset on hyviä ja järkeviä ja ihmisiä voi opettaa. Siis: sisäistä mediakasvatusta.
Minun uskoni tähän Ylen mahdollistaja strategiaan karisi, kun siellä ainoat jotka vastaavat postiin on arttu, tuula ja toimitusjohtaja itse. Jos viestintä yhtiö ei kommunikoi, se ei tee mitään mahdolliseksi.
Avoimuus tietty, esim. tietty APIt, verkossa näkyminen ja avataan työprosesseja (tämä kiinnostaa kaltaistani virkamiestä (avoin virkamiestyö on maailman tärkeimpiä arvoja (imo)))
Hyvä kyllä tämä YLEn strategia, on lähdetty olemassaolevista tosiasioista ja lähtökohta on journalistinen. Tuija vieläpä esittää sen oikein houkuttelevasti ja retoriikka perustuu huokuttimiin, saamiseen ja palkintoon. Silti tavoitteellisuus on koko ajan taustalla ja tasapainoillaan esim. yksityisrooli/ammattirooli -rajalla. Verkossa toimimaan oppii siellä toimimalla.
@herra noh, iso laiva kääntyy hitaasti. Vrt. YLE ja vaik. MTV3.
Yleisökysymys, miten tuoda näkyviin YLEläisyys (tai kirjastolaisuus), esim. graafisen ilmeen kautta tms. Yleisö keskustelee siitä, että yleisten kirjastojen tilanne on ikävä koska niitä on niin hemmetisti ja esim. Klaukkalan kirjaston ensisijaisia asiakkaita ovat klaukkalalaiset, Korppoon kirjaston asiakkaita korppoolaiset; tämähän on netissä ihan hämärä lähtökohta.
Kiitos hyvästä liverapoilusta tai siis selostamisesta, @mace ! Laitan slaidit jakoon heti kun saan @erkka lta kuittauksen, että parin hänen diansa lainaaminen ok nettiin.