Lukuseuratoiminta 1700-luvulla maaseutusivistyneistön (upseerit, kirkonherrat, maanmittaajia jne) keskuudessa, koska kirjat olivat erittäin kalliita ja vaikeasti saatavia. Kaupungeissa toimivalla lukuseuroilla oli omia lukukirjastoja.
Valistuksen kyydissä pysyttiin aika hyvin täällä pohjolassakin (siis tietenkin sivistyneistön keskuudessa), kansanvalistus tuli kehiin 1800-luvun alussa. Valistuksen ajatukseen kuuluu myös itse saavutetun sivistyksen levittäminen. Nähtiin, että tietynlainen moraalinen velvollisuus tähän koettiin olevaksi, mutta oli epäilyksiä että kansan syvät rivit eivät osaisi käyttää tietoa. Noh, kansankirjastoja ruvettiin kuitenkin väsäämään 1800-luvun alussa. Kuuluisimpana Reginan koulun kirjasto.
Kansansivistys suuntautui maalle, jossa sivistymätön, suomenkielinen kansa asui. Kaupungit olivat pääosin ruotsinkielisiä. Tampereelle kuitenkin kansankirjasto jo varhaisessa vaiheessa, Tampereen lainakirjastoseura perustettiin 1836 mutta toiminta ei lähtenyt käyntiin. Kaupunkien työtä tekevä luokka oli siis sivistyksen suhteen paitsiossa maalaisiin verrattuna. Topelius kirjoitti ahkerasti, että on erittäin huono idea, että kaupunkien väestö on jakautunut niin voimakkaasti porvarilliseen keskiluokkaan sekä sivistymättömaan työväenluokkaan.
Ongelmia maalla: pitkät matkat, köyhä ja oppimaton kansa. Kirjoitustaitoa ei ollut opetettu myöskään, vaikka jonkin verran lukutaitoa oli kansaan iskostettu. Yhteiskunnan reformit tulivat modernisaation ja Aleksanterin myötä, esim kansakoulujärjestelmää alettiin virittää. Kirkko halusi pitää valistusasian omissa käsissään, ja hengelliset miehet kävivätkin puuhastelemaan pitäjänkirjastoja. Tämä sopi hienosti fennomaanien suunnitelmiin. Kirjastot olivat halvempia perustaa kuin koulut, kun ei tarvittu rakennuksia tai erityistä henkilökuntaa.
Ensimmäinen suuri kirjastojen perustamisliike oli siis meneillään kun perustettiin pitäjänkirjastoja. Pitäjänkirjastolle oli kuitenkin pitkät matkat, joten alettiin lisäksi perustaa kyläkirjastoja sekä kansanyhdistysten kirjastoja (vapaapalokunnat, raittiusseurat, nuorisoseurat jne). Kirjojen saanti oli 1800-luvun puolella jo helpottunut, vaikka tottakai oli sensuuri joka varmisti, että mitään törkyää ei levitetty. Tietokirjallisuudella oli suuri merkitys, esim maanviljelyä käsittelevillä käytännön oppailla.
Kun maalle alettiin perustaa myös teollisuutta, tehtaanpatriarkaatti huolehti oman työväestönsä sivistämisestä omalla tehtaankoululla ja sen yhteydessä toimivalla kirjastolla ja muulla toiminnalla. Nokian tehtaankirjasto oli paljon suurempi ja paremmin varustettu kuin sikäläinen pitäjänkirjasto. Myöhemmin kun Nokiasta luki kauppala, tehdas lahjoitti oman kirjastonsa kauppalan haltuun.
1800-luvun lopussa muutenkin kirjastot alkoivat siirtyä kunnille myös seurakunnilta. Kansanvalistusseura (Svenska Folkskolans Vänner) perustettiin ja kirjastotoimintaa elvytettiin vastauksena venäläistämispaineisiin, joka sapetti fennomaaneja. Ylioppilaat perustivat maaseutumatkoillaan suorastaan kuumeisesti kyläkirjastoja maalle.
Ensimmäisiä kirjastotaloja, joka on myös voimannäyte: Helsinki 1880 (1. pohjoismaissa), Rauma 1887, Turku 1903, ensimmäinen puhtaasti kunnan varoin rakennettu oli Kallion kirjasto (paraikaa remontissa) 1912. Helsingin, ja siis pohjoismaiden vanhin kirjastorakennus siis Rikhardinkadun kirjasto, joka rakennettiin viinan myynnistä kerätyin varoin. Repikää siitä!!! :^) Turun kirjaston rakentamiseen rahat lahjoitti Rettig.
1900-luvun alussa tuli uusia, vähemmän patriarkaalisia kirjastoajatuksia amerikasta joko suoraan sieltä tai pohjoismaiden kautta, jossa kontrollin merkitystä vähennettiin. Turussa oli esim eri sisäänkäynti kansalle (oven näkee vieläkin, vaikka se on muurattu umpeen), nyt sisäänkäynti uudistettiin ja kaikki kulkivat pääovesta.
Turussa avohyllyt 1914. Kirjaston käyttö kaksinkertaistui. Helsingissä poistettiin käyttömaksut 1912, vaikka ei silloin tullut avohyllyjä. Muita tämän angloamerikkalaisen kirjastoajattelun piirteitä: ammattimainen henkilökunta, maksuttomuus, kunnan ylläpitämä palvelu, laajat aukioloajat (ei 5h viikossa), avohyllyt, samat lukusalit miehille ja naisille, lastenkirjastotyö.
Ajatus kansallisesta, kirjastoja palvelevasta, rationalisointia tulevasta palvelukeskuksesta rupesi viriämään, käytännössä se olisi Helsingissä. Tälle vastakohtainen ajatus oli hajautettu malli, joka perustui siihen, että kirjastojen toiminnan pitää syntyä ihmisten omasta aktiivisuudesta, paikallisesti. Jälkimmäinen malli valittiin, mutta valtio tuki toimintaa rahallisesti (jota Venäjä oli vastustanut). Valtion kirjastotoimisto 1921 ja sen kärkeen legendaarinen Helle Cannelin. Ensimmäinen kirjastolaki suomeen 1928. Kirjastotoimen tarkastajat vahtivat ettei valtionavustuksia käytetty mihin sattuu, vaan kunnolliseen toimintaan. Maaseudulla oli vielä valistusaatetta, monet kaupunginkirjastot päättivät olla anomatta taloudellista tukea valtiolta koska näin saivat itse saattaa taloudestaan ja kokoelmistaan.
Sivukirjastoja enimmillään 1960-luvun alussa yli 4000, nyt noin 900. Nykyään kirjastoautot hoitavat sitä työtä jota varten ennen oli erillisiä kirjastoja.
1930-luvun loppupuolella sotiminen haittasi monia hienoja unelmia, esim Nurmeksen ja Laitilan omat kirjastorakennukset (maalla!!). Vaikka maaseutukirjastoja on määrällisesti ollut aina enemmän, niiden osuus kokonaiskustannuksista on ollu suhteellisen pieni. Maalla on oltu varovaisia kirjastoihin investoinnissa.
70-luvulla kirjastojen kaikkein kiivain kehitysvaihe. Koko yhteiskunta kehittyi niin että natisi liitoksissaan sekä peruskoulu-uudistus. 1980-luvulla maaseutu saavutti saman lainausmäärällisen tason kuin kaupungit. Selitys löytyy 1961 kirjastolaista: maaseutukuntien valtionapu 2/3, kaupungeille 1/3, ei ylärajaa. Nykyäänhän tällainen ei tule kuuloonkaan. Kun saatiin lisää fyrkkaa maalle, pystyttiin palkkaamaan koulutettuja, ammattimaisia, päätoimisia kirjastonhoitajia.
Maaseudun kirjastorakentamien 1970-80 on Matti Kuusen mukaan yhtä merkittävä rakennushanke kuin kivikirkkojen rakentaminen keskiajalla. Ehkä ne koulut voisi mainita myös ;)
Nyt ollaan tilanteessa, jossa kirjastojen verkostoituminen muuttaa toimintaa. Jää nähtäväksi mitä tulevaisuus tuo, kun esim haaveillaan laajakaistoista ja samalla Sonera haluaa johdot pois Kuusamosta. Palataanko marjamättäille? ;)
@mace Kehittynyt kirjastolaitos saattaa olla Suomen loistavien tulosten takana (en jaksa luetella, missä kaikessa ollaan saatu hyvä sijoitus) ja jos kirjastolaitoksen kehitys laiminlyödään, se voi olla uusi henkinen taantuma. Tosin mielestäni laitoksen pitää oppia myös ekirjat ja sosiaalinen media, koska täällä kaivataan myös kirjallisuustietoa. Tuolla puolella voisi olla suomalaista innovaatiota ja osaamista, vaikka kielialuesyiden takia se jäänee teoreettiselle puolelle.
Yleisökeskustelua. Esim 70-luvulla rakennettiin kirjastoja työllisyysvaroin, voisiko tätä tehdä myös nykyään? Yleisökeskustelussa Täällä pohjantähden alla mainitaan monesti, se kosketteli kansaa ja myös teki kirjastoista helpommin lähestyttäviä.
Tuolla alussa olisin voinut muuten mainita, että kaupallisia kirjastoja perustettiin kirjakauppojen yhteyteen 1700-luvulla.
@mace Anteeksi, että sotkin vastauksessani kolme asiaa yhteen. Siis ensinnäkin on hienoa, että Tampereella tutkitaan ja kehitellään näitä juttuja. (En tiennyt tuosta liitosta hypermedian labran kanssa aiemmin.) Toinen asia mistä puhuin putkeen oli se, että suomalaiset ovat saaneet laajan lukutaitonsa ja tasaveroisen kielensä ja osaamiskulttuurinsa juuri kirjastolaitokselta.
Kolmas asia olikin se, että siksi olisi kovin tärkeä, että sosiaalinen media/netti kuuluisi osaamiseen myös lapsuudesta asti, siis sellaisella tasolla kun lukutaitoakin on edistetty eli laadukkaasti ja lähdetietoja sisällön ymmärrystä korostaen. Ja että koska on kyse "välineurheilusta" samoin kun oli kirjojen kanssa vuosisata sitten, tarvitaan satsauksia. Esimerkiksi sellaisia kun "one laptop per child"-jutut kehitysmaissa.
