#seminaarikannu

Pepi Reinikainen on psykoterapeutti, kirjailija ja Elämänkaarikirjoitus-mallin kehittäjä. Hän on toiminut Ekk-kirjoitusryhmien sekä lyhytkurssien ohjaajana eri puolella Suomea ja ulkomailla vuodesta 1999. Tänä aikana hänen lähiohjauksessaan on ollut lähes 800 ihmistä. Pepi on kirjoittanut aiheesta kirjoja ja lisäksi häneltä on ilmestynyt viisi fiktiivistä teosta. (Seminaariesitteen puhujaesittely)

Jälestäpäin katsottavaksi tässä ennakkopuffivideo siitä, mirtä elämänkaarikirjoittaminen on http://bambuser.com/channel/tuija/bro...

"Näköalapaikka elämään, elämänkaarikirjoitus"

Pepi Reinikaisella on oma faniklubi Facebookissa! http://www.facebook.com/group.php?gid...

SKS tarvitsee lisärakennuksen kaikkien elämänkaarikirjoitusten säilömiseen. Omia päiväkirjoja jo kolme metriä. Elämänkertakirjoittaminen on vahva trendi.

Kirjoittaminen ja asennoituminen siihen on se mistä elämänkaarikirjoittamisessa lähdetään.

Onko jako kahteen leiriin siinä, että jotkut ajattelevat kirjoittaa "kiveen kirjoitetun totuuden" omasta maailmastaan ja ainoana ongelmana on tarinan siirtäminen paperille. Kirjoittaminen on kuitenkin luova prosessi, eikä sen tuloksia voi etukäteen määritellä. Täytyisi siis uskaltautua antautua siihen prosessiin. Siinä on myös mahdollisuus, että koetun elämän lahja antaakin uutta ymmärrystä niin syvältä, ettei elämä olisi enää sama kirjoittamisen jlkeen.

Yksin kirjoittamisessa voi tulla vaikeita kohtia, jossa asioiden käsitteleminen muuttuu ylivoimaiseksi.

Kirjoittaminen on vahva prosessi, joka voi muuttaa elämän toisenlaiseksi

Ryhmä on erittäin tärkeä elämänkaarikirjoittamisessa.

Emme ole täällä yksin. Takanamme on historiaa. On niin paljon tekijöitä, joiden kanssa ihminen tulee kosketuksiin. Elämänkertakirjoittaminen ei ole egosentristä ja itseensä uppoutumista.

Ryhmä muodostaa verkoston ja vuorovaikutus siinä opettaa kuuntelemaan. Yksi elämänkertakirjoittamisen parhaista tuotoksista on se, että ihmiset kuulevat toisiaan ja tulevat tietoisiksi ihmisistä, heidän taustoistaan, iloistaan ja suruistaan.

Ohjaajalla on erittäin suuri vaikutus ryhmään. Ohjaajan persoona vaikuttaa paljon siihen, miten vapautuneesti ihmiset ryhmässä toimivat.

Taustatarinat: sukupuu, isovanhempien tarinat ensin äidin puolelta ja sitten isän puolelta.

Elämänkaarikirjoittamisessa elämän näköalapaikalle auttavat esim. taustatarinat. Ensin tehdään esim. sukupuu, sitten kirjoitetaan isovanhempien tarina ensin äidin ja sitten isän puolelta.

Ensin täytyy lakata häpeämästä ja ymmärtää, että kaikille asioille on syynsä. Sitten pohditaan isovanhempien ympäristötekijät yms.

Ensin pitää selvitä siitä häpeästä, että ei tiedä omien isovanhempiensa elämästä paljon mitään.

Ihmisillä on suuri tarve kuulua johonkin jatkumoon. Kun ymmärretään isovanhempien tarinaa, heihin suorastaan rakastutaan ja ymmärretään kaukaisten asioiden vaikutus omaan elämään.

On tärkeää, että asioita käsitellään. Tyylilaji on valittava huolella, ettei etsitä syyllisiä vaan syytä. Tuomarina heiluminen raskauttaa myös ihmistä itseään, parempi on lähteä liikkeelle myötäsukaisesti ja armollisesti.

Joillakin on sellainen asenne, että menneiden tonkimisessa haetaan vain epämiellyttäviä ja pahoja asioita. Oikealla asenne on tärkeä, ettei sorruta tähän, vaan pyritään löytämään syitä ja niiden kautta positiivisia asioita.

Luullaan, että sieltä vanhoista asioista etsitään jotain pahaa. "Eihän se niin ole!". Mutta toisaalta moni huomaa kirjoittavansa ikävistä asioista, on vaan niin että ne täytyy ensin sieltä putsata pois.

Talvisodan jälkeen oli paljon asioita, joita ei voinut käsitellä. 70-luvulla oli vähän trendiä sanoa, että mitä te sinne menitte vapaaehtoisesti sotimaan.

Elämänkaarikirjoittamisessa aika, ympäristö ja yhteiskunta - sodat, pakolaiset, henki, ruumis tai muut menetykset - on niin iso trauma, joka elää meissä edelleen. Sotien jälkeen on jäänyt paljon käsittelemättömiä asioita, joita ei vain saanut käsitellä. Esim. 70-luvulla veteraaneille saatettiin sanoa, että "mitä menit sinne sotimaan". Nyt hävettää.

Elämänkaarikirjoittaminen käsittää seitsemän vuoden ajanjaksoja ihmisen elämässä.

Ikätietoisuus. Elämänkaarikirjoittamisessa käsitellään seitsemän vuoden ikäjaksoja. Eri ikäjaksoissa on vähän erilaisia haasteita, joita tulee vastaan.

Elämänkokemus sinänsä on tietoa, jota saadaan vain elämällä.

Elämänkokemus on tietoa jota saadaan vain elämällä, sitä ei saa kirjoista.

Kurssit päättyvät yleensä siinä 63-70-ikäjaksoon, sitäkin vanhempia kirjoittajia on ollut

Elämänkaarimallin ideassa koostuu jatkumon ja kasvuteemojen ajatus. Toisaalta koska kyseessä ei ole terapia, ihmiset eivät tule kirjoittamaan ongelmakeskeisesti elämästään, vaan elämäkeskeisesti.

Elämänkaarikirjoittaminen ei ole terapiaa, elämänkaarikirjoittaminen ei ole ongelmakeskeistä.

Myönteisyys, kannustavuus ja luottamus ovat elämänkaarikirjoittamisen henki.

Myönteisyys on apuväline mennä hankalien asioiden läpi, mutta sitä ei käytetä kieltämään hankalia kohtia elämästä.

Myönteisyys ei ole hankalien asioiden kieltämistä, se on tapa mennä niiden läpi

Monesti ensimmäinen kysymys elämänkertakirjoittajalta on: "Mikä on totta?"

Elämän näköalapaikalle kiipeäminen voi olla myös vaarallista. Jos asiat käsitellään rehellisesti ja avoimesti, sieltä voi nousta hyvinkin hankalia asioita. Vertaispalautetta ei anneta, eli ryhmälle ei jaeta toisten kirjoituksia.

Ihmiset saavat keskittyä tekemiseensä, eikä tarvitse murehtia sitä "kukahan tämänkin ensi keväänä lukee". Ohjaaja kuitenkin lukee kaiken.

Viisasta puhetta olen kuunnellut keittolounasta syödessäni. Alkoi kiinnostaa. Jotain kursseja, tietoiskuja puhujalta "elämänkaarikirjoittamiseen"?

Ohjaaja antaa kirjallisen palautteen seuraavaan ryhmäkokoontumiseen.

Palautteessa ei keskitytä tekstin tekniseen laatuun/virheisiin, vaan ohjaaja pyrkii auttamaan ihmiset kertomaan mahdollisimman paljon ja kestämään sen.

Elämänkaarikirjoituksen vuodenaikajaksot
Kevät 0-7-14-21-28
Kesä 28-35-42-49-56
syksy 56-63-70-77-84
talvi 84-91-98-105 ->

kevät 0-7-14-21-28
kesä 28-35-42-49-56
syksy 56-63-70-77-84
talvi 84-91-98-105 -

Pepi Reinikaisen äiti oli sanonut satavuotiaana kuollessaan että "nyt minä taidan kuolla"

Mitä elämänkaarikirjoitus tuottaa?
Täytyykö saada kansiin heti paikalla koko tarina?
Ei välttämättä. Voi tuottaa uusia kysymyksiä.
Yllätyksiä, löytöjä, kiitollisuutta, lisää kysymyksiä, yhteyksiä ihmisiin, "märehtimisen" lopettamista, rakastumista elämään.

Yleisökysymys: onko elämänkaarikirjoittajaryhmäläisten joukosta tullut julkaistuja kirjoja? Kyllä on. Reinikainen sanoo että on aina pyytänyt kappaletta mutta epäilee ettei ole aina saanut.

Ovat yleensä omakustanteita. Vannottaa että kirjan aikaan saaminen ei ole ensisijainen juttu.

Yleisökysymys: Arto Koskinen kysyi, onko kursseilta tullut kirjoja julkaistuksi asti?

Pepi vastaa, että kirjoja on julkaistu. Yleensä omakustanteita. Kurssien alussa tähdennetään, että ensisijainen tarkoitus ei ole saada kirjaa valmiiksi yhdeksässä kuukaudessa, vaan että asia käsitellään rauhallisesti.

Yleisökysymys: Minkä ikäisinä kurssille tullaan?

Pepi: Yleisimmin 40- ja 60-vuotiaina. 40 vuoden iässä on tarve tehdä väli-inventaario. 60 ja siitä eteenpäin päästään eläkkeelle, jää aikaa miettiä "Mitäs tämä sitten olikaan?" Tällöin kynä on erittäin hyvä väline, puhumattakaan näistä sähköisistä välineistä jotka tekevät asioiden käsittelystä vieläkin hauskempia.

@Tuija kiitos:-). Olisi sitä kirjaakin voinut mainostaa:-)

@jal Ilmeisesti ensi syksynä ainakin Turussa, ja on ollut Helsingissä ja Jyväskylässä, kannattaa olla henk. koht. yhteyksissä saadakseen tietoa tulevista kursseista.

Kouluttaa myös uusia elämäkaarikirjoituskouluttajia

Seuraava puhuja Seija Aunila, YLE:
http://www.qaiku.com/channels/show/se...