#seminaarikannu

Tarinat, elämänkerrat, kertomukset ovat merkittävää aineistoa arkistoissa. Ennen digiaikaa 1931 alkaen on Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistoihin tallennettu näitä aineistoja.

Suomalaiset ovat perinteisesti olleet ahkeria kertojia ja lukijoita.

Aktiiviset kerojat värittävät aineistoa - he käyvät vuoropuhelua kertomustensa kanssa oman tietämyksensä varassa.

Tarinoita löydetään säännöllisesti lisää, esim. August Wallin 1889-1905 aineistoa saatiin arkistoon 2000-luvun alussa.

Digitaalisen aineiston hallinta arkistossa on haastavaa. Esim. laki säätää julkaisusta ja välittämisen etiikka korostuu entisestään. Digiajassa yksityisyyden ja julkisen raja hämärtyy. Mitä, miksi ja kenelle tarina kerrotaan?

Eino Leino (1878-1926) on otiskoinut päiväkirjansa: "Kielletään lukemasta"

Digitaalisia kulttuuriperintöhankkeita:
Kansallinen digitaalinen kirjasto www.kdk2011.fi

Euroopan digitaalinen kirjasto www.europeana.eu

www.kdk2011.fi ja www.europeana.eu

Ulla-Maija Peltonen on arkistonjohtaja SKS:n kirjallisuusarkistossa ja folkloristiikan dosentti Helsingin yliopistossa. Hän on tutkinut sisällissodan yksityistä ja virallista muistitietoa sekä kerronnan merkityksiä teoksissaan Muistin paikat (SKS 2003) Punakapinan muistot (SKS 1996) ja Naisia turvasäilössä (ArtHouse 1989). Viimeksi Peltonen on johtanut Suomen Akatemian tutkimushanketta Keksityt sankarit. Menneisyyden suulliset ja kirjalliset representaatiot, jossa tutkittiin sankaruuden tuottamistapoja ja merkityksiä yhteiskunnassa ja yksilöiden elämässä. Artikkelikokoelma Kirjoituksia sankaruudesta ilmestyy syksyllä 2010. (Puhujaesittely seminaarin esitteestä)

Arkistojen näkökulmasta tärkein haaste on miten digiajan kulttuuriperintö saadaan tallennettua ja säilytettyä jälkipolville.

Seuraava puhuja: Pepi Reinikainen, elämänkaarikirjoittamisen kehittäjä ja kouluttaja
http://www.qaiku.com/channels/show/se...

Yleisökysymyksiä ei heti tullut. Juontaja Teemu Ruohonen kysyi, mikä motivoi kirjoittamaan ja erityisesti tallettamaan tekstejään, muisteloitaan arkistoihin.

Peltonen vastaa, että ainakin oman tulkinnan esittäminen tapahtuneesta on tärkeää.

Oman perheen historian tallettamisessa, historia kulkee mukana. Historiallisen kerronnan perinteessa viime sodat on hyvin keskeisiä.

Suomessa tiedetään, että arkistoihin voi lähettää omaa materiaaliaan. Monissa Euroopan maissa ei kuitenkaan tiedetä arkistojen olemassaolosta ja paljon tietoa jää arkistoimatta.

Jos anoppi on siellä, pistäkää terveisiä. ;-)

Yleisökysymys: Heli Nurminen: millä kriteerillä SKS ottaa elämäkertakirjoittajien tekstejä talletettavaksi?

Joka kerta, kun aineistoa tarjotaan, keskustellaan ja neuvotellaan, otetaanko aineisto vastaan. Tärkein asia on, että arkistot ovat lahjoittajien armoilla. Mikään laki ei velvoita ihmisiä luovuttamaan hengentuotteitaan, kiitollisena otetaan vastaan ja aina ohjataan johonkin sopivaan arkistoon, mikäli aineisto ei ole SKS:ään sopivaa. Myös maakunta-arkistot ottavat vastaan paikkakuntansa kirjoittajien aineistoa.

Yleisökysymys: Millä kriteereillä SKS ottaa vastaan ihmisten päiväkirjoja tai muuta elämänkerrallista aineistoa.

Peltonen vastaa: 12 yksityisarkistopiiriä suomessa. Työjako selvä. SKS ensisijaisia kriteerejä on kansanperinteen, kulttuurin, pöytälaatikkokirjoittajien ja itseään ilmaisevien ihmisten aineistojen kerääminen.

Aineisto on ihmisten vastuulla, mikään laki ei velvoita säilömään aineistoa arkistoihin. Jos lahjoitettu aineisto ei ole SKS:n profiilin mukaista, aineisto ohjataan edelleen oikeaan arkistoon.