#seminaarikannu

Teemu Ruohonen alustaa keskustelun.

Pepi Reinikainen
Seija Aunila
Antti Kylliäinen
Arto Koskinen
Ilkka Tiainen

Teemu: Miten näette digiajan murroksen, eletäänkö nyt murroskautta? Elämänkertakirjoittaminen selkeästi lisääntynyt jne. Ollaanko nyt murroksessa?

Pepi: Hymyililn itsekseni, olen aina murroksessa. Se että tiedonhankinta on hirveästi helpottunut, niin se tietenkin vaikuttaa siihen että ihmiset helpommin etsivät ja löytävät asioita. Tiedon saamisen helppous on uusi ja kiinnostava asia. On siinä vaaransakin, kun lähdetään kirjoittamaan kaikkea mitä sylki suuhun tuo. On vähän opeteltavaa miten mediassa käyttäydytään. Ei ole seulaa, jossa ryhmässä luetaan tai ohjaaja lukee kirjoituksia. Vaikeuksia jotka asettuvat uomiinsa kun keksitään keinoja niiden hallitsemiseen.

Ilkka: Ihmiset tulevat entistä tietoisemmiksi siitä, että he tekevät koko ajan taltiointia. Kysymys onkin siitä, päätetäänkö taltioinnille antaa muoto vai tapahtuuko se itsestään. Tehdäänkö asioita kokonaisuutena miettien minkälaisen kädenjäljen ihminen haluaa jättää.

Arto: Varmasti eletään murroksen aikaa. Tiedonhankinta on äärimäisen nopeaa. Internettiin laitetun hakusanan jälkeen saadaan valtavasti vaihtoehtoja, oikeaa ja väärää, valinta jää lukialle. Internet tuo näkyväksi jonkinlaisen kollektiivisen alitajunnan. Tarinat kuuluvat siellä myös. Youtubessa on paljon tarinoita, ihmiset kertovat juttujaan. Britaniassa papparainen kertoo tarinoitaan, erittäin suosittu, miljoonayleisö. Tarinalla on aina kertoja ja siihen liittyy aina opetus. Ihmiset kaipaavat foorumia omille muistoilleen, mutta matkalle tarvitaan opas auttamaan mitä sinne voi laittaa ja mitä siitä voi jalostaa. Internet ei sinällään ole avain lopulliseen oivallukseen.

Antti: Tällä hetkellä tuntuu siltä, että ollaan vasta oppimassa. Vasara on siitä hieno väline, että sitä osataan käyttää, tiedetään että sillä ei lyödä ketään päähän. Digitaalinen media on niin uusi väline, että on hakusessa mitä siellä saa tehdä ja mitä ei.

On iso joukko ihmisiä, jotka ovat jääneet koukkuun. Iso osa elämää on netissä roikkuminen. Nuoret saattavat olla Facebookissa 48h putkeen, koska ihmiset ympärillä saattavat olla eri aikavyöhykkeillä eikä malteta jättää kesken. Tämän hallinta on tärkeää.

Seija: Ilman muuta tulee murros, eikä ihan yhtä pelottava kuin mitä Antti maalaili. Jokainen tulee jatkossa tekemään digitaalista taltiointia. On totta, että ihmiset tietää ettei vasaralla saa lyödä toista. Verkossa tämän ymmärtäminen on murrosvaiheessa, mutta ratkeaa. Toinen murroksessa oleva asia on tekijänoikeusrajoitusten muuttuminen jotenkin niin, että syntyy jonkinlainen ansaintalogiikka avoimissakin sisällöissä. Jokainen tulee itse tuottamaan taiteilijoinen ohella tekijänalaista materiaalia.

Arton viittaus Youtubessa tarinoita kertovaan vanhukseen. Verkossa hänestä tuli tekijänoikeudellisesti tuottava asia.

Tuija: Geriatric 1927 http://www.youtube.com/watch?v=p_YMig...

Yleisöstä: Viitattiin historiankirjoitukseen. Suomessa ollut hyvin ohut mikrohistorian (mentaalihistorian) kirjoituksen perinne. Tulevaisuudessa kun kirjoitetaan historiankirjoja, elämäntarinat ovat varmasti tärkeä osa tieteellistä kirjoittamista.

Tuija yleisöstä: Tulee olemaan valtavat määrät raakadataa. Pieniä hiljaisia signaaleja, esim. Turun Myllysillan web-kamera. Sen raakadatan päällä kaistankäyttö on mitätöntä ja jokainen voi tuottaa elämästään vastaavaa virtaa. Kuka tekee merkitysken siihen päälle? Kuka osaa kutoa tarinan tästä raakadatasta? Siinä voi olla liiketoimintaa.

Yleisöstä: Hiljainen tieto. Kolmio virheistä tai oikeastaan erehdyksistä. Miten hiljainen tieto saadaan vanhukselta, hyvä tarinankerronta. Oleellinen ja tärkeä kysymys. Sen ympärillä on pyöritty tänäänkin, mutta miten se oikeasti saadaan talteen.

Arto: Internet ja media tarjoaa uudenlaisen nuotion, jonka ääreen voi tulla lämmittelemään ja jutustelemaan. Eri asia on miten sen ympärille tehdään bisnestä.

Pepi: Kohtaamisen paikka, jossa voidaan asettua elämän eteen ja ryhtyä keräämään sitä tietoa. Henkilökohtaisuus, ilmapiiri, elämä on tärkeää virheineen kaikkineen. On aikoja jolloin me emme kuuntele mitä edellinen sukupolvi on kokenut (murrosikä), pienet lapset kuuntelevat. Mutta sitten tulee aika, jolloin nämä asiat alkavat kiinnostaa. Silloin olisi tärkeää, että keskuudestamme poistuneilta olisi tarina tallessa - se olisi valtavan arvokas. Jos kursseille tulevilla on vain jotain isovanhempien kirjoittamaa tarinaa (kirjeenvaihtoa tms.), se on todella arvokasta omaisuutta. Rehellisesti kerrotut asiat ovat liikuttavan tärkeitä. Meidän sukupolvemme on mahdottoman paljon paremmassa asemassa tässä asiassa, olisi synti jättää käyttämättä tämä voimavara. Toivomuksena olisi tietysti, että taltioitu tieto olisi jatkossakin kaivettavissa esille (pelko tekniikan kehittymisestä niin, että tietoa ei enää voida esittää).

Yleisöstä: Kiitos että tällainen tilaisuus on järjestetty. Toivomus olisi, että kaikki esitetyt mahdollisuudet löytäisivät toisensa ja menisivät eteenpäin tsunamin lailla. Tänä päivänä leivotaan eilisen viljasta huomisen leipää.

Areena-striimi on nyt loppunut.

Yleisöstä: Sakari Heiskanen, Yle. Kuka pitää huolta, että tarinat on säilössä, esim. Facebookin tietomassat. Kukaan ei enää kirjoita käsin.

Arto: Pienenä lapsena kuunneltiin salaa, kun mummot ja vaarit kertoivat vanhemmille kummitustarinoita. Näistä on koottu kirjakin. Nykyajan lapset eivät ainakaan enää meiltä kuule näitä tarinoita. Jos lapsille suotaisiin mahdollisuus kuulla näitä tarinoita, he varmaankin mielellään kuulisivat. Katoavaa kansanperinnettä.

Teemu lopettelee seminaarin, kiittää Yleä ja pyytää yleisöä täyttämään palautelomakkeen.

Keskustelua voidaan jatkaa sekä Facebookissa että täällä Qaikussa.

mainiota rapoilua @stenu: lukiessa melkein olin taas eilisessä ja paikalla:-)

Areenan streamissä oli tilastojen mukaan iltapäivän aikana yhteensä 324 avausta. hupaa.

Kiitos kiitos :)