Joulusiivotessa mietiskelin eläinlääkäreitä ja Sirkka-Liisa Anttilaa. Poliittista retoriikkaa. Häpeän. Kyllä vastuu on eläimenpitäjällä.
19.12.2009 (fi)
Joulusiivotessa mietiskelin eläinlääkäreitä ja Sirkka-Liisa Anttilaa. Poliittista retoriikkaa. Häpeän. Kyllä vastuu on eläimenpitäjällä.
annerongas 19.12.2009 (fi)
@annerongas Uskon, että nyt voisi aika jo olla kypsä sille, että eläintuotantolaitoksiin (jos niiden edes pitäisi olla sillä nimellä) olisi nettikameroita ja ihmiset voisivat ostaa vain sertifikoituja ja luonnollisista/tunnetuista oloista tulevaa lihaa. Maallahan ennen tiedettiin mitä syötiin ja pidettiin eläimiä hyvin. Kiertokulku oli tunnettu alusta loppuun. Tällä hetkellä kyllä melkein kuvottaa syödä lihaa, mutta syön (tosin en sianlihaa :) ) jonkin verran, koska tarvitsen helppoa proteiinia.
oaw commented on 19.12.2009 (fi)
@annerongas Olen samaa mieltä. Vastuu on maatalousyrittäjällä.
Jos ei jaksa tai pysty huolehtimaan, lopettakoon sikailun ja siirtyköön hommiin, joissa pärjää. Vastuu on täysin selvä. Häpeäpaaluun ne roistot.
Kitti commented on 19.12.2009 (fi)
Onko hallitus päättänyt että yhteiskuntasopimus on purettu? Tilanne on mielenkiintoinen, jos näin on, ihmisillä ei enää ole velvollisuutta noudattaa lakeja, eikä oikeuksilla tuomiovaltaa.
http://uusi.ihmiskunta.org/index.php?...
Herra commented on 19.12.2009 (fi)
On äärimmäisen tärkeää pyrkiä suhteuttamaan edes jotenkin asioita. Se, että muutama toimii väärin eikä kanna vastuutaan, ei saa leimata koko ryhmää. Valtaosa kotimaisista maanviljelijöistä toimii eettisesti parhaansa mukaan. Kuten mainitsin, hyvinvoiva kotieläin tuottaa myös omistajalleen parhaan taloudellisen tuloksen.
Osaammeko keskustella vieläkään alkutuotannosta ilman ikivanhojen kauna- ja kateusasioiden esiin nousemista. Esimerkiksi maanviljelys ei suoraan kytkeydy Kepuun. Tukipolitiikka on eräs yhteiskunnallisen päätöksen kohde, jolla esimerkiksi maatalouden osalta pidetään yllä keinotekoisesti tuotantoa myös epäedullisilla alueilla, koska se on mm. ruokaturvan tai muuttuvien ilmasto-olosuhteiden kannalta tärkeää. Maataloustuki myös alentaa ruuan hintaa ja toimii eri väestöryhmien tulonjaon tasaajana (eikä kohtele kehittyviä maita oikeudenmukaisesti). Elintarvikkeiden hinnoissa alkutuotteiden osuus on suhteellisen pieni. Koko elintarviketju tuottaa työtä monille. Mieluiten itse työllistän monilla valinnoilla suomalaisia ihmisiä, koska asun täällä.
Omasta puolestani jokainen saa syödä, mitä haluaa. Pidän kriiseihin varautumista ja kotimaista ruokaturvaa tähdellisenä enkä siksi haluaisi koko maatalouden alasajoa.
Elämme illuusiossa yltäkylläisyyden keskellä. Meillä on nyt kaikkea liian kanssa. Ruoka on ihmiselle äärimmäisen tärkeää. Meillä on varaa olla eettisiä, varaa olla kulinaristeja, varaa hienostella ruokamme suhteen. Tulevilla sukupolvilla tilanne on toinen.
Oma argumenttini on, että kotieläimiä tulee kohdella hyvin. En myöskään hyväksy suurten koirien pitämistä pienissä kerrostaloasunnoissa tai lemmikkikaneja pikkiriikkisissä häkeissä. Ihminen on vastuussa niistä, jotka ovat vähäväkisempiä. Näyttää, että vastuu ja huolenpito ei ole tämän ajan ykköspoppisjuttu. Ihmiset ovat piittaamattomia paitsi kotieläinten myös toistensa suhteen. Jouluna pitäisi kumminkin yrittää olla toiveikas.
annerongas commented on 19.12.2009 (fi)
Kriiseihin voitaisiin varautua itsenäistymällä loisivasta epäedullisesta pohjoisesta ja palauttamalla Suomen alkuperäiset rajat sen mukaan kuin ne voidaan Pähkinäsaaran sopimuksen perusteella rekonstruoida.
Kotimainen elintarviketeollisuus ei tarvitse kotimaista tuotantoa.
Ja kyllä napanuora kepun ja maataloustuottajien välillä on näkyvissä.
Maaseudun tukeen pitäisi riittää kaksi tukea ja Suomen tilakoko saatava sen suuruiseksi, että isäntä voi ampua tykillä torppareita ilman että kunnon ihmiset häiriintyy.
Herra commented on 19.12.2009 (fi)
"Kuten mainitsin, hyvinvoiva kotieläin tuottaa myös omistajalleen parhaan taloudellisen tuloksen."
Edes jotenkutenkin hyvinvoiva eläin on tarpeeksi tuottava, ikävä kyllä. Muutenhan tehomaatalaudessa ei olisi mitään mätää, mitä nyt "muutama väsähtäny farmari" vaan. ;-) Ne kriteerit "hyvinvoivalle" eläimelle ei ole nykymaataloudessa olleet kovin korkeita. Suomen maatalous tosin on ihan kilttiä verrattuna moneen muuhun EU-maahan.
Hassuinta tässä koko jutussa on, että hippejä syytetään omaan pussiin vetämisestä ja asioiden vääristelystä. Voi ollakin, mutta aivan kuin raha ja poliittinen paine eivät saisi ihmisiä käyttäytymään samoin.
Sertifikaatteja odottaessa.
simison commented on 19.12.2009 (fi)
Turkistarhan poikana ja kahdeksannentoistapolven isäntänä minulla on myös joitakin käsityksiä tuotantoeläinten hyvinvoinnista.
Herra commented on 19.12.2009 (fi)
Tässä asiassa tarttis kyllä lähteä jotenkin liikkeelle... Ehdotuksia? En siis nyt tarkoita Pähkinäsaaren rauhan rajaa vaan keinoja hankkia eettistä lähiruokaa silloin, kun lihansyöntiä haluaa harjoittaa. Saako Hakaniemestä nykyään luomulihaa? Mistä muualta? Onko ruokapiirejä?
RNS commented on 19.12.2009 (fi)
@annerongas Hyvin kiteytetty. Yltäkylläisyydessä unohtuu usein se, että täällä on nähty nälkää ja kuoltu, koska oma tuotanto ei ole riittänyt.
Kitti commented on 19.12.2009 (fi)
Herätin 18-vuotiaana luomani Unkelon ja Tunkelin kertomaan digiajan tarinoita http://tinyurl.com/ydlyqyk esim. http://tinyurl.com/ybg4e5u
annerongas 4 days ago (fi) posted to #piirtelyt 0 Comments
ELMA-webinaarin tallenne, ppt-pohjat ja kommentointilinkit http://sites.google.com/site/elmatapa...
annerongas 6 days ago (fi) posted to #ELMA-raportti 0 Comments
ELMA avoin webinaari http://tinyurl.com/ybh6cdh tänään klo 12-13 eOppimisen liiketoimintamallit diasetti http://tinyurl.com/ykarcuf
annerongas 6 days ago (fi) posted to #ELMA-raportti 0 Comments
Copyright Rohea Oy 2010 | Mobile version | API | Feedback | Terms of Service | Applications and tools