Tools

erkka said

erkka  

Juna ohjattiin lehtien mukaan raiteelle, jossa sen arvioitiin aiheuttavan vähiten vahinkoa. Olisi hauska kuulla se arviointikeskustelu.

34 comments

erkka 04.01.2010 (fi)

34 comments

Bottom

erkka  

Piiloajatukseni oli lähinnä, että suojeltiinko siinä VR:n omaa kalustoa ja kiinteistöä yli muiden?

erkka commented on 04.01.2010 (fi)

lindstorm  

Veikkaan että se on ollut aika lyhyt ja ytimekäs, ratapihan vastaava liikenteenohjaaja ton päätöksen lienee tehnyt. Lisäksi niillä kävi tuuria, että se 210 tonnin yhdistelmä joka iskeytyi laituriin (ja rakennukseen) ei vaurioittanut kantavia rakenteita [uutisen mukaan].

lindstorm commented on 04.01.2010 (fi)

Herra  

VR muistaakseni omistaa myös hotellin kiinteistön.
Luulen, että jos se olisi ohjattu mihin hyvänsä muualle, olisi henkilövahingot olleet todennäköisemmät.

Herra commented on 04.01.2010 (fi)

erkka  

Jos olisimme amerikkalaisessa elokuvassa, niin korrekti ratkaisu olisi ollut ottaa irtojunalla koppi ja jarruttaa sillä. Jos aika ei riitä, niin sitä saa lisää leikkaustekniikalla.

erkka commented on 04.01.2010 (fi)

erkka  

@Herra: Todennäköisesti omistaa. Mutta jos siellä pitää valita, että ajetaanko päin geneeristä hotellia vai Saarisen asemaa... :)

erkka commented on 04.01.2010 (fi)

lindstorm  

@erkka äläs nyt vähättele, oli siinä Gesellius ja Lindgrenkin kokkina sopassa.

lindstorm commented on 04.01.2010 (fi)

erkka  

erkka commented on 04.01.2010 (fi)

viima  

Keskellä asemaa on enemmän ihmisiä ja riski isompiin tuhoihin. Lisäksi siinä on kevyemmät puskurit raiteiden päässä, reunalla taas on betoniakin radan päässä, eli ei juna mene yhtä pitkälle läpi.

viima commented on Helsinki, Finland 04.01.2010 (fi)

ekurvine  

tämähän oli jo toinen kerta. voisko vr vetää sanomatalon ikkunan alle yhden huolellisesti pehmustetun pistoraiteen, jonne ohjata tämmöiset?

ekurvine commented on 04.01.2010 (fi)

Herra  

Sain tämän idean jo vuosia sitten.

Minä olen miettinyt että entä jos raiteen päässä olisi sellainen pussi, parin kontin kokoinen, jonka voisi nopeasti täyttää vedellä?

Vaikka pussi tietysti repeäisi, se saattaisi kuitenkin antaa sen verran hetkeksi vastusta, että vauriot pienenisivät, kun juna tulisi kiskojen päästä ulos.

Jos asemalla olisi vesitorni tätä varten, josta tuo vesistoppari voitaisiin täyttää nopeasti, silkalla painovoimalla, niin se voisi toimia.

Herra commented on 04.01.2010 (fi)

ekurvine  

@Herra voisko veden sijasta olla jotain nopeasti kovettuvaa vaahtoa, sellasta kun demolition man -leffassa?

ekurvine commented on 04.01.2010 (fi)

Herra  

Sitä eristysvaahtoa, johon on lisätty jokin katalyytti?
Mikä ettei?

Herra commented on 04.01.2010 (fi)

lintsu  

Kuulemma jos juna tulis asemalle niin se menis lattiasta läpi ettei tappais kaikki talossa olijoita. En sitten tiedä että paljon on ihmisiä alakerrassa vrt. samassa kerroksessa. Se varmaan menis jo siis siitä talon edestä maasta läpi. Ja tosiaan tuolla reunalla on vähemmän ihmisiä ja ne betonipuskurit. Kuvista näki hyvin et jos siellä junan edessä olis ollu ihmisiä niin ne olis jääny eloon kyllä kun juna ei olis osunut täydellä voimalla suoraan vaan ois voinut väistää alas.

lintsu commented on 04.01.2010 (fi)

ekurvine  

@herra ja videokin löytyö: http://www.youtube.com/watch?v=RnyhkB...

eli jos tuollaista truutattaisiin raiteille sadan metrin matkalle niin eiköhän se vähän hidastaisi..

sitten kun etelä-helsingissä sataisi styroksia, niin kaikki tietäis, että tänään kannattaa mennä bussilla :)

ekurvine commented on 04.01.2010 (fi)

alfonso  

Ei kai tämä nyt ollut se rajoja rikkova innovaatiojuna?

alfonso commented on 04.01.2010 (fi)

oaw  

@alfonso Ne on ymmärtänyt meidän tarkoituksen väärin. Me rikotaan rajoja, mutta vain rakentavassa mielessä :)

oaw commented on 04.01.2010 (fi)

visualradio  

@alfonso @oaw Ehkä tässä kuljetaan destruktiivisen / disruptive innovaation äärirajoilla, mutta toivottavasti VR ei tyrkkää meitä suoraan johonkin aulabaariin Oulussa ;) Tarkoituksena on jopa jaloitella kaupungilla. Siellähän on se pulska poliisisetä rotuaarilla.

visualradio commented on 04.01.2010 (fi)

ekurvine  

nyt olis hyvä paikka pyytää Ernst & Youngia #innovaatiojuna :n sponsoriksi! ;)

ekurvine commented on 04.01.2010 (fi)

Ile  

@Herra Pidän ajatuksestasi vesiturvapussista. Lasketaanpa hiukan. Yksi junavaunu painaa 70 tonnia, 4 sellaista 280 tonnia. Fysiikan tunnilta muistan, että energiamäärä on nopeus*massa ja se about säilyy törmäyksessä. Jos siis olisi vesipussi, joka painaisi 280 tonnia, juna pysähtyisi mutta pussi jatkaisi matkaa vastaavalla vauhdilla - kitkat. Pussi nyt varmaan ei kuitenkaan liiku vaan hajoaa, joten se ei kokonaan pysäytä junaa vaan juna jatkaa matkaa tosin hidastuen. Vesipussin pitäisi siis oikeasti olla tätä vieläkin suurempi, jos juna halutaan pysäyttää ihan kokonaan.

Tuollaisen (ei vielä riittävän 4 vaunulle) vesisäkin koko on about 5m x 5m x 11m. --> Taitaa olla melko mahdoton.

Vaahdon arvioisin toimivan huonommin kuin veden...

Ile commented on Helsinki, Finland 04.01.2010 (fi)

Herra  

@Ile Jos se olisi suunnilleen kuin lasten itsekantava uima-allas, mutta jaettuna laipiohin, jotka tukisivat rakennetta ja toisaalta taas tekisivät sen, että laipiot murtuisivat yksi kerrallaan, niin saattaisin kuvitella että 300 kuutiota hidastaisi junaa jonkin verran.

Vielä yksi mahdollisuus olisi eräänlainen dynaaminen lokerointi. Jos laipioissa olisi välissä venttiilit, jotka avautuisivat vain yhteen suuntaan, niin osa vedestä menisikin taakse päin, jossa voisi olla uusia laipioita, jolloin junan paino, vaikka repisikin laipiot rikki, työntäisi vesimassaa edellään, jolloin osa jarrumassassa säilyisi.

Herra commented on 04.01.2010 (fi)

juffe  

Entäs sellaiset kuminauhat mitä joskus on lentotukialuksilla käytetty pysäyttimenä? Ja junavaunujen katoille pakollisiksi varusteiksi jarruvarjot jotka ammutaan taaksepäin hätäjarrutuksissa.

juffe commented on 04.01.2010 (fi)

juffe  

No jaa, kiskoissa pitäisi olla jarruttava elementti Pasilasta keskustaan.

juffe commented on 04.01.2010 (fi)

lindstorm  

...tai sit voitais vaan suunnitella ne raiteet sillai, että ne viettää asemasta poispäin.

lindstorm commented on 04.01.2010 (fi)

juffe  

Tai yks pakoraide aseman ali Tallinnaan.

juffe commented on 04.01.2010 (fi)

Ile  

@lindstorm Ei pöllömpi idea. Metroassathan laitetaan korkeammalle siksi, että näin säästetään energiaa jarrutuksessa ja liikkeellelähdössä.

Ile commented on Helsinki, Finland 04.01.2010 (fi)

alfonso  

VR:n tiedotus siirtyykin käyttämään fläppi- ja helmitauluja.

alfonso commented on 05.01.2010 (fi)

ekurvine  

@Herra @Ile @juffe @lindstorm ei mitään vesialtaita, kuminauhoja, raidejarruja tai ylämäkiä, vaan iso hydraulinen mäntä joka raiteen päässä:

kun juna saapuu asemalle, niin se työntää sylinterin tyhjäksi ja neste kanavoidaan toiselle raiteelle, jossa se pukkaa juuri sopivasti lähdössä olevan junan liikkeelle. tämä on ekologista, koska siinä otetaan jarrutusenergia hyötykäyttöön!

jos junia ei ole juuri sillä hetkellä lähdössä, niin neste, joka onkin MAITOA, kanavoidaan maanalaista putkistoa pitkin helsinginniemen kahviloiden expressokoneisiin. kas kun nestettä puristetaan, se kuumenee, niin että lattet ja macchiatot syntyvät silmänräpäyksessä NIILLE JONOSSA AINA MINUN EDELLÄNI OLEVILLE ÄÄLIÖILLE, JOTKA TILAAVAT JOTAIN YLIHINTAISTA JA HITAINTA MAHDOLLISTA KUN MINÄ VAAN HALUAISIN TAVALLISEN KUPIN KAHVIA!

ekurvine commented on 05.01.2010 (fi)

ferrix  

@ekurvine Isäni on mukana rautatiepolitiikassa. Otan asian puheeksi.

ferrix commented on 05.01.2010 (fi)

juffe  

@ekurvine Loistava idea. Vielä ilmanpainesporat ja metro. Haittavero jarruttamiselle.

juffe commented on 05.01.2010 (fi)

ferrix  

@juffe Siis semmosetko, jotka ei toimi, kun ilmapuntarin viisari oikein osottaa? Kannattaskohan ne ostaa Italiasta?

ferrix commented on 05.01.2010 (fi)

Ile  

@ekurvine Aivan loistava idea. Minä kyllä vaihtaisin maidon tilalle oluen ja ottaisin käyttöön jo osittain poistuneen kaasunjakeluputkiston. Näin sekä ravintoloihin ja eliittitaloihin eirassa saadaan keskusolutjakeluverkosto.

Ile commented on Helsinki, Finland 05.01.2010 (fi)

Ile  

Tässä omaa keittiöfysiikka-analyysiä junan pysäyttämisestä...

Minusta näytti siltä, että tässä tapauksessa tuo keltaiseksi maalattu "stoppari" on toiminut vipuvartena joka on nostanut junan betonisen esteen yli. Jos tuon pukin suunnitteli uudestaan, törmäysenergiaa saisi paremmin johdettua betoniteräsesteeseen ja maahan.

Ile commented on Helsinki, Finland 06.01.2010 (fi)

Ile  

..ja se redesign: Jos stopparin sylinterien perään lisättäisiin rautapalkit jotka olisi sen ja betonin välissä, tukipiste olisikin se betoniseinä eikä telineen raiteeseen kiinnitetty poikittaispuomi, jolloin tälläistä kiertoliikettä ylöspäin ei syntyisi. Muutama sata euroa / pukki.

Ile commented on Helsinki, Finland 06.01.2010 (fi)

Login or register to leave a comment