eskolius

Standardit, standardit, standardit, ja standardit. :) Siis avoimet standardit, tietysti. Ja siinä missä standardeja ei ole (API-määrittelyt), hyvä ja selkeä dokumentaatio!

Avoin pääsy. Täysin avoin. Ei mikään "joo, kansalaiset saavat luvan ja api-avaimen autentikointia varten kun pyytävät", tuollaiset voivat olla yllättävän merkittävä este kehitykselle. (Ellei satu olemaan Googlen kokoinen automaattikoneisto ja tekninen ymmärrys taustalla. Ja viranomaisorganisaatiolla ei ole, vaikka ehkä toivovatkin.) Tässä on osittain kyse tuosta mistä muistaakseni Mika Raento puhui tuossa Eduskunnan ubiikkiseminaarissa - todellinen käyttö ilmenee vasta käytännön helppouden takia. Jos oikeasti tähdätään emergentteihin hyötyihin, ei auta että tietoon pääsee käsiksi jos tarpeeksi yrittää, vaan siihen pitää päästä käsiksi vaivatta.

Jos tuosta tarvii vääntää rautalankaa: Netissä kehitys ei toimi kuten perinteinen ohjelmistokeihtys - suunnitellaan asia valmiiksi, varmistetaan edellytykset, ja toteutetaan se sitten. Tuohon malliin API-avainten pyytäminen soveltuisikin. Vaan netti on aivan erityyppinen. Siellä kokeillaan jotain ideaa, "toimisikohan tämä", "voisikohan tuon liittää tähän", "mitähän tulisi jos tekisi tuon", "saisikohan jotain tuommoista aikaiseksi" - ideaa kehitettään samalla kuin sitä implementoidaan. Toki lopullista versiota varten saatetaan tehdä kaikki alusta kunnolla uusiksi (heh, toiveajattelua), mutta jos kehitysvaiheessa tulee joku blokki vastaan, ajatus hylätään sen sijaan että se suunniteltaisiin valmiiksi ja poistettaisiin blokit. API-avaimia ei pyydetä sellaiselle "hei saiskohan nämäkin listattua tuohon viereen" -tilanteissa, niissä pitää päästä dataan käsiksi heti, ennen kuin on tietoa siitä tullaanko sitä edes käyttämään. Ja juuri noista tilanteista ne emergentit hyödyt ilmaantuvat.

Yhteys API:n kehittäjiin olisi myös hyvä olla helposti tarjolla. Jos dokumentaatio on puutteellinen, ja jokin ei toimikaan niinkuin pitäisi, on hyvä että kehitystiimin saa helposti kiinni.

Ei pidä miettiä liikaa tarjottavan datan valikointia. Inklusiivisuus eksklusiivisuuden sijaan. Toki asiat joita ei ole syytä päästää ulospäin täytyy pitää poissa, mutta "ei kukaan nyt tätä tarvitse" on täysin väärä ajattelutapa. Dataa ei ole syytä tarjota tarpeen mukaan, vaan mahdollisuuden mukaan.

Sitten vielä tärkeä: avoin lisenssi. Pelkkä pääsy dataan on kiva sekin, mutta todellisen avoimuuden takaa ainoastaan myös lupa käyttää sitä dataa. Ei pidä myöskään kuvitella että käytön voi rajata jotenkin sillä tavalla että siitä ei vahingossa karsiudu jotain olennaista pois.

Tämä voi kyllä olla paha pala viranomaispöntöille, jotka usein pitävät kiinni reviireistään kuin äksyt koirat, ymmärtämättä että oikeasti asuvat keskellä kaupunkia jossa reviirien merkkaus on ihan merkityksetöntä touhua. Suljetuista lisensseistä ei ole hyötyä kuin pelkän rahan perässä juokseville firmoille (eikä juuri niillekään), sekä lakimiehille. Lakimiehet varmaan sanovat että pitäisi olla tarkat lisenssit. Eikä pitäisi. Lakimiehet tekevät bisnestä sillä että hallinnoivat erilaisia lisenssejä ja sopimuksia, ja näiden yhteensopivuuksia. Eivätkä he varmasti ahneuttaan neuvo lisensöimään kaikkea tarkkaan, vaan siksi että heidän oma työnsä pyörii tarkan lisensoinnin ympärillä, ja silloin on hankala nähdä muita mahdollisuuksia järkevinä. Viranomaisorganisaation ei tulisi toimia vain lakimiesten maailmankuvassa.

Tämä avoin lisensointi tarkoittaa myös, että data ei tarjota ainoastaan "omalle posselle", eli niille Kansalaisille jotka siitä niillä kuuluisilla Verorahoillaan ovat sen tuottamisesta Maksaneet. Internet on globaali. Joku australialainen voi keksiä näppärän sovelluksen datoille, ja ne veronmaksajat käyttävät sitä australialaisen sovellusta ihan yhtä näppärästi kuin jonkun veronmaksajatoverinkin sovellusta.

Kiitos @ikajaste. Puhelimessa äsken @apoikola kertoi, että heillä on juuri nyt startannut LVM:n tilaama kirjaprojekti julkishallinnon tietolähteiden avoimuudesta. Löysin myös selvitysmies Paul Paukun slaidit (pdf).

Ks. mitä Sir Tim ehdottaa

1. eli ihan ensimmäiseksi, ennen kuin se tietojärjestelmä uusitaan: tiedot jakoon eli RAW DATA NOW
2. eli toiseksi, silloin kun sitä uusitaan: standardit, semanttisesti merkattu tieto, RDF, XML, microformats eli Linked data
3. käyttöliittymä, joka hyödyntää jaettua raakadataa tai linkitettyä dataa (tämän joku ehti ehkä jo tehdäkin sillä välin, kun muut miettivät...)

Mikäli viranomaisella on sellaista tietoa, joka ei ole julkista eli kaikille avointa, pitää miettiä, miten sekin voidaan avata. Eli esimerkiksi minä voisin saada itseäni koskevat verottajan tallentamat tiedot, vaikka niitä ei muille avoimen rajapinnan kautta jaettaisikaan.

Googleta vaikka Identity Metasystem. Sitten, kun esim. SAML-attribuuttien ja Information Cardien mahdollisuudet alkavat aueta, voi ruveta miettimään skeemoja ja tunnisteita datalle.

Mikäli organisaatio haluaa tehdä itse mashupinsa, ei tee sitä niin kuin esimerkiksi LiikenneNyt on tehty. Vaikka tuo on hieno portaali ja mashup ja tarjoaa hyödyllistä tietoa, tuolta ei voi viedä mitään tietoa mihinkään muuhun palveluun.

Mieluummin tekee niin kuin Helsingin palvelukartta on tehty - sieltä saa ladattua tiedot KML-muodossa. (Tosin vain staattisina KML-tiedostoina eikä automaattisesti ajan tasalla pysyvinä NetworkLinkeinä.)

Paikkatietojen julkaisemisesta voi ottaa mallia vaikka GPS-waypoints.netistä.

Timin esitys oli selkeä ja helppo ymmärtää, vaikka en olekaan alan ammattilainen.