Räplään puhelinta Pendolinossa.
14.01.2010 (fi)
Toinen, ei niinkään yksittäinen puhelu, mutta muisto niiltä ajoilta kumminkin, liittyy siihen, että olin raukka töissä sunnuntaina, jolloin prinsessa Diana haudattiin. Silloin sain konkreettisesti törmätä siihen suomalaiseen monarkismin ihailuun, jota en tänäkään päivänä tajua, mutta jolla siis myydään useat iltapäivälehdet vuosittain. Erinäiset kerrat sain luurin korvaan saatteella "kuinka sä julkeat soittaa tällaisena päivänä!?!1".
touqo commented on 14.01.2010 (fi)
Tuota.
Sellainen korjaus, että Euroopassa on edelleen monarkeja, joilla on oikeasti valtaa.
Ensinnäkin Lichtensteinissa ja Monacossa valtionpäämies on tosiasiassa suunnilleen diktaattori. Se jää sen peittoon, että he käyttävät valtaansa maltillisesti.
Sitten Belgiassa ei ole mahdolllista muodostaa hallitusta ilman kuninkaan hyväksymistä.
Espanjan kuninkaalla on sellaista valtapotentiaalia, joka voidaan ottaa käyttöön kriisitilanteissa.
Ison-Britannian hallitsijan tehtävä muodollisesti on määritelty yhdelleä virkkeellä "neuvoa ja varoittaa".
Hallitsijan valta on myös olemassa olevaa, mutta rajattu parlamentin ja kruunun välisillä sopimuksilla, kuitenkin esim. hallitsijan ei ole pakko nimittää vaalit voittaneen puolueen puheenjohtajaa pääministeriksi, vaan voi nimittää kenet vaan. Kuningatar Elisabeth II on käyttänyt tätä oikeutta kahdesti, 1957, jolloin Hänen Majesteettinsa nimitti ohi parlamentin Harold Macmillanin ja seuraavan kerran vuonna 1962, jolloin hän nimitti pääministeriksi Lord Douglas-Homen.
On myös mainittu, että konservatiivien kapina, joka kaatoi Margaret Thatcherin olisi lähtenyt liikkeelle Hänen Majesteettinsa yksityisillä päivällisillä lausumasta, jonka mukaan hän on hyvin huolissaan tämän naisen vaikutuksesta Britannian yhtenäisyyteen. Tämä ei kuitenkaan voi olla totta, sillä parlamentin ja hallitsijan välisen sopimuksen mukaan sellaista ei voi tapahtua.
Englannin hallitsijalla on myös ainoana oikeus nimittää upseereja, eikä hallitus voi antaa armeijalle käskyjä vastoin hallitsijan toiveita. Mutta hallitsija ei voi maksaa sotilaiden palkkoja, vaan ainoastaan parlamentti kykenee maksamaan palkkoja. Muutaman kerran viimeisen kuudenkymmenen vuoden aikana Hänen Majesteettinsa on jättänyt vahvistamasta puolustusministeriön hänelle ehdottaman ylennyksen, koska hänellä on ollut käytettävissään tietoja, joita hallituksella ei ole ollut.
Tilanteessa, jossa pääministeri tulee äkillisesti kykenemättömäksi hoitamaan virkaansa, palaavat hänen valtaoikeutensa välittömästi ja automaattisesti Hänen Majesteettilleen.
Herra commented on 14.01.2010 (fi)
Elisabeth II osalta varsinkin tämä "neuvoa ja varoittaa" osa on aika huikea ja oikeasti kuulemma Thatcheria lukuun ottamatta pääministerit ovat ottaneet sen todesta.
Hänen Majesteettinsa ensimmäinen pääministeri on ollut Churchill ja koko tämän ajan hänellä on ollut mahdollisuus ja velvollisuus tutustua hallituksen papereihin.
Tämä antaa hänelle mahdollisuuden kertoa, tai jättää kertomatta, hallitukselle miten aikaisemmin on menetelty, tai miten joku edellinen pääministeri on perustellut tekemänsä ratkaisut.
Tämän lisäksi Britanniassa on erillinen neuvoa antava elin, Tähtikamari, joka virallisesti on hallitsijan neuvoa antava organisaatio, mutta joka käytännössä on, hallitsijan kautta, hallituksen neuvonantaja.
Tähän neuvostoon kuuluu mm. parlamentin molempien kamarien entiset puheenjohtajat, entiset pääministerit, entiset asevoimien pääliköt, ja kenet hallitsija näkee hyväksi siihen kutsua.
Herra commented on 14.01.2010 (fi)
Tähtikamari. Kuulostaa melkoiselta jedineuvostolta. Onkohan niillä hyviä saunailtoja? Joutuukohan ne itse tekemään Travelilla matkalaskuja vai hoitaako sihteeri?
touqo commented on 14.01.2010 (fi)
Walesin ruhtinaasta tulee välikausihallitsija.
Tiedättekö muutoin mikä Hänen Majesteettinsa on koulutukseltaan?
Herra commented on 14.01.2010 (fi)
Pitkästä aikaa nettiväki-uni. Oltiin tutustumassa @saarikko :n uuteen kämppään @kuivalainen :n ja @tulensrma :n kanssa.
touqo 03.09.2011 (fi) posted to #Unikirja 3 comments
touqo 14.07.2011 (fi) posted to #qaikusourcing 2 comments
Mikä on siistein, paras, kaunein ja viisain Android-puhelin tällä haavaa?
touqo 04.07.2011 (fi) posted to #qaikusourcing 6 comments
touqo 05.06.2011 (fi) posted to #Aamua 6 comments
Kiinnostais tehdä YouTube-videoista playlistoja. Onkohan moinen mahdollista?
touqo 01.06.2011 (fi) posted to #qaikusourcing 1 comments
Copyright Rohea Oy 2010 | Mobile version | Feedback | API | Terms of Service | Applications and tools