ubiq

:( Sen kummemmin tilannetta tuntematta ei voi kuin sanoa, että enempää ei oikein voi tehdä kuin kaikkensa / parhaansa, niin vaikeaa kuin se joskus onkin myöntää.

Kuulostaa hurjalta, mikä onkaan niin paha tilanne, että vain luonnon voimat voivat ratkaista. Minä yrittäisin auttaa niin kauan kun on mahdollista.
Toisaalta tiedän, että ihmisen itse pitää loppujen lopuksi uskoa itseensä, ei muut sitä voi kertoa. Onko mitään keinoa auttaa ihmistä innostumaan omista voimistaan?

@ubiq Olen seurannut sellaistakin, että lähimmäistä on yritetty auttaa niin paljon, että auttaja itse sairastuu. Lopulta kukin vastaa eniten itsestään. Päätös ei ole helppo.

@ubiq Kun olet tehnyt parhaasi, muuta et voi. On tositärkeää huolehtia myös omasta jaksamisestaan, ettei kohta ole lisää autettavia. Ja tuon sanon oman työni tuomalla kokemuksella= nähnyt liian monen auttajan uupuvan itse, kun ei ole huolethinut omasta jaksamisestaan.

@ubiq: oot ollu erilaisissa (netti)prosesseissa ja tilanteissa huolehtivainen muille osallisuutta jakava hahmo. siitä suuri kiitos!

@ubiq Mun päässä sä olet suurin verkkosamarialainen. Uskon, että autat niin paljon kuin mahdollista.

Kiitoksia kannustuksesta :) @oaw hyvä pointti, en tosin usko että tässä tapauksessa on ehditty auttaa liikaa, enkä ole ollut mitenkään ainoa projektissa. Itse asiassa aloin miettiä tätä tänään avustavan studiojoukkueen ja muiden auttajien kannalta, projekti syö kohtuuttomasti yleisenergiaa ihmisiltä. Kaipa se on arvioitava aina tapauskohtaisesti, milloin on jonkinsortin kulminaatiopiste, en tarkastele asiaa mitenkään käytetyn ajan kannalta.

Avauskommenttiisi: muista, että evoluutio (ts. sattuma + luonnonvalinta) on meidätkin saanut aikaan. Tämä ei tarkoita mitään fatalismia ts. uskomusta, että läheisesi on tilassa missä on evoluution ansiosta. Päin vastoin, evoluution ansiosta meillä on tällainen kogn. kapasiteetti mitä on ja yhtenä sen keskeisenä toimeentulon mekanismina on empatia. Läheisten (muidenkin kuin sukulaisten) auttamisesta on olletikin meille jotain hyötyä. Dawkinsilaisittain voisi kylmästi todeta, että hänen auttaminen kannattaa, jos se jollain tapaa "auttaa" sinuakin. Itse en filosofisesti noin jyrkkää kantaa edusta, mutta on siinä jonkinlainen perä. Jollain lailla lopputulema muodostuu akseleiden läheisyys, vaiva, hyöty, omatunto ja muu resurssointi balanseeraamisesta.

@touqo erittäin kiintoisaa kelaa. Ehkä olen rakennettu jotenkin väärin, mutta ajattelen ensisijaisesti asioita kollektiivin kautta so. jos jollakulla alkaa piiputtaa niin en laskeskele sitä hlökoht hyötynäkökulmasta vaan että se on menetys kollektiiville. Toki tässäkin on noin katsoen hyötynäkökulma, mutta en ole osannut utilitaristista matikkaa ikinä. Sen kyllä myönnän, että kuvittelen olevani aika mato kalkuloimaan hinta/laatu -suhdetta, miten pääsee mahdollisimman ketterästi haluttuun lopputulokseen, mutta se liittyy ehkä enemmän omaan toimintaan.

@ubiq mielenkiintoista kelaa joo, mutta sellaista, mikä saattaa tulla hankalaksi, jos "asian omistaja" on liian lähellä. Itse näytät siihen kuitenkin kykenevän. Joten, jatketaan hetki. Semminkin kun se koskettaa myös yksilö-yhteisö-juttuja yleisemminkin. Oma etu ja yhteisön etu ovat koko lailla sidoksissa, kuten tiedetään. Se lienee yksi keskeinen ajuri vaikkapa, no, koko SoMe-ilmiössä. Joskus vakavasti, mutta usein myös ihan viihdepohjalta. Mekanismi on yhtä kaikki sama. Löydän itseäni viihdyttävän YouTube-videon ja jaan sen yhteisölleni, koska A oletan joidenkin heistä pitävän siitä. Tämän jälkeen B uskon yhteisön pitävän minusta aiempaa enemmän ja C koko yhteisö on aikaisempaa rikkaampi. Kartutan omaa karmaani ja samalla koko yhteisön voimavaroja. Painotuseroja tulee siitä, miten egoistista vs. altruistista toiminta on. Hädässä olevan auttamisessa oman itsensä boostaaminen on (ainakin tietoisesti) minimissään ja kaikki tahdottu efortti menee autetun jeesaamiseen, mutta evolutiivisesti ajatellen auttajakin saa jotain pisteitä samalla. Jos homma menee putkeen, niin koko yhteisö (eli auttaja + autettu) tulevat paremmiksi.

@touqo: täysin teoreettisesti vaan - kriisin dynamiikka on toisenlainen kuin positiivisen ylituotannon. Auttaja + autettu tulevat paremmiksi jos auttaminen onnistuu eikä vaaranna auttajan omaa toimintaa. Auttaja voi auttamisessa altistaa itsensä riskeille, hukata voimavaransa ja auttaminen saattaa epäonnistua, jolloin auttaminen on hukkainvestointi.

@pe3 ja positiivinen ylituotanto on tää meidän arkielo SoMessa? Samaa mieltä, dynamiikka ja etenkin tarpeet ovat erit. Mutta taustalla sama: oikean asian tekeminen auttaa sekä auttajaa, että autettua ja sitä kautta heidän muodostamaansa yhteisöä. Mielenkiintoisia nostoja kommentistasi: oman toiminnan vaarantaminen ja hukkainvestointi. Nämä ovat paraatiesimerkkejä dimensioista, joissa arki ja kriisi eroavat painotusten suhteen huomattavasti. Kriisitilanteessa marginaalisia, arjessa merkittäviä drivereita.

@touqo jee varmaan jotain tuonsuuntaista. Ketjun aloituksessa oli mielessä, että mitä tehdä jos 'auttaminen' jumiutuu? So. ei ole nähtävissä että lähitulevaisuuden panostus mitenkään muuttaisi enää mitään välittämättä - oikeastaan siihen astisista panostuksista? Varmaan se hinta/laatu -suhde tai hitrate -kela on juuri tuossa kohden, tai minkä siis kävin läpi.

MIT:illa oli klassinen robo/tekoäly -koe, jossa robon piti arvioida hakeeko aamulehden postilaatikosta vai ei, jos sataa. Softa / tekoäly meni jumiin siinä kohden, kun sen piti arvioida kuinka paljon voi sataa, että lehti kannattaa vielä hakea =)

Tietyssä mielessä osakemarkkinat ovat vähän sama juttu, tästä tuli äskettäin taas yksi tutkimuskin. Eli ihminen mielummin pitää turskaa salkussaan kuin realisoi tappiot. Itse edustan eri koulukuntaa.

En yleensä kelaa some-olemista ylituotantona, mutta kun käytin tossa mun kuplassa muuten talous-käsitteistöä, niin siinä kehikossa puhuttaessa ainakin jotakin osaa some-toiminnasta voi ajatella kognitiivisena ylituotantona, jonka vaarantaminen/tuhlaaminen on melko riskitöntä. Ylituotannon hukkaaminen ei vaaranna kriittisiä asioita. Haavoittuneen auttaminen sodassa itsensä vaarantaen on esimerkki riskialttiista auttamistilanteesta.

@ubiq joo, eli auttamisen jumiutuessa ilmenee uusi piirre: inflaatio. Voit tehdä samat ponnistelut uudestaan ja uudestaan, mutta niillä ei ole (ainakaan sinun mielestä) mitään merkittävää merkitystä. Eli vaikka ne vaikuttaisivatkin positiivisesti autettavaan, et saa sitä tietää, joten sinusta tuntuu, että alat haaskata aikaasi. Jokainen iteraatio tuntuu vähemmän merkitykselliseltä. Tässä, varmaankin, ellei palautetta ala jotain kautta kuulua (ellei autettavalta niin vaikka joltain asiaa tuntevalta auktoriteetilta), uskon, että mielenkiinto auttaa hiipuu. Ja siinä tilanteessa taidat ollakin? Alat suunnata rajoitettua energiaasi muualle, jossa uskot siitä olevan enemmän hyötyä. Hyötyä itselle, yhteisölle, kelle tahansa.

@pe3 juuri noin. Arjessa meillä on (mielestämme) "varaa" tuhlata kapasiteettia, toisin kuin kriisissä.

@touqo loistavaa mikropsykologiaa, kiitoksia :) Erityisesti tämä inflaatioiterointi nappasi. En tiedä kannattaako aivan kaikesta avautua netissä, ainakaan perhekanavilla, mutta tässä tuli kyllä loistavaa tsemppausta toiminnan tarkoituksen mielekkyyden kelailusta. Eli utilitarisesti katsoen avautuminen kannatti ;P Tarjoan ölkin kun tapaamme.

@ubiq IMHO näissä asioissa kelailu on jossain määrin turhaa (tai itse liian väsy pohtimaan), tunne tietää. (tosin @nettimuori:lla hyvä pointti, niinkuin kyl muillakin). Jotenkin tästä tulee tietty mieleen lähipiirin surulliset tapaukset ja omat pohdinnat...anna itselle armoa ja "autettavalle" omaa parasta luonnollista itseäsi. Tsemppiä!

@ubiq mukavaa jos mikrokeittiöpsykologiani (= keittokomeropsykologiaa?) oli jollain tavalla järkeenkäypää. Ei muuta kuin jaksamisia aiheen parissa ja olut kyllä maistuu. Ei muuta kuin vinkkiä, jahka uskallat sieltä -25C:n tundralta tänne -20C:n lauhkeaan meri-ilmastoon.

@touqo jep ehkä tämä ketju edusti nk. keittokomeropsykologiaa, mutta nykyään on modernia syödä ulkona ja mikrokanavat muotia, joten siitä mikropsykologia.

Hyvä pointti. Keittiöpsykologian oheen pitäisi ottaa ajanmukaisempi termi: ulkonasyöntipsykologia tai tyyliin ravintolapsykologia. Olisko 140 merkin tai tällaisen yleisesti kompaktin kommentoinnin vastine sille pikaruokapsykologia tai vaikka hesenkutistus?

Mikropsykologia innostaa silleen terminä itseäni, kun ratkottavana on usein mikrotason ongelmat ja niitä ratkotaan nykyään mm sosiaalisessa mediassa. Mutta tuossa hesenkutistuksessa on selkeästi ainesta, vai pitäisikö sanoa einestä?

@ubiq Kun nyt olin huomaavinani, että oli kyse projektista, toistan saman kuin aiemmassa vastauksessani: hankkeen omat voimavarat on löydettävä. Olen aina ollut itse levoton toimija ja osani hankkeissa on ollut olla synnyttäjä tai katalysaattori ja jossain vaiheessa on tullut luonnollinen aika jättää projekti elämään omillaan.
Tuossa vaiheessa olen sinänsä toteuttanut aiemman vastaukseni henkeä. Olen delegoinut ja delegoinut hitaasti mutta varmasti, kunnes lopulta jokainen ryhmäläinen on löytänyt omat voimavaransa ja minua ei ole enää muistettukaan. Se on ollut aina palkintoni, kun hanke on elänyt omillaan :)
Mikropsykologiasta vielä: uskon, että jo nyt moni henki tai ryhmä on selvinnyt somen ansiosta.