Tools

ubiq said

ubiq  

(Lähes) kaikkeen on mielestäni hyvä ryhtyä, kun vielä ehtii. Kaavailen bio/ribopunk -mininovellikokoelmaa.

28 comments

ubiq 15.01.2010 (fi)

28 comments

Bottom

ubiq  

Parikymmentä 2-3 -liuskaista tekstiä vuodelta 2050 tai 2075. Vuodella ei ole tuolloin enää oikeastaan väliä, koska silloin on koko ajan nyt ja aikakäsitys on muuttunut historiattomaksi.

Proosassa on aina se plussa, että voi revitellä kunnolla ja yksityiskohtaisemmin verrattuna innovointityöpajoihin ja skenaariotyöhön. Itseäni innoittaa kovin esimerkiksi 130-vuotiaat, jotka haluavat globaalisti kontrolloida syntyvyyttä omien intressiensä pohjalta. Tai kuljettajat, jotka raahaavat rekoilla vettä Lapista Kiinaan. Tai Italian muuttuminen de facto puskurimaaksi EU:lle afrikkalaista kansainvaellusta vastaan. Tai Yhdysvaltojen romahtaminen ja palautuminen EU:n alusmaiksi. Tai diginatiivin jälkeläisen jälkeläinen eli maailma jossa alkuperäistä diginatiivia pidetään reliikkinä. Tai nykyisen piipohjaisen kulutuselektroniikan korvautuminen biopohjaisilla materiaaleilla =)

Onkohan olemassa ilmaisua utooppinen dystopia?

ubiq commented on 15.01.2010 (fi)

ubiq  

Jee. Kolme raakiletta on jo kasassa.

ubiq commented on 16.01.2010 (fi)

Herra  

Lukihär on lioinen asia, etenkin huonojen lasien kanssa.
"pilipohjaisen kulutuselektroniikan korvautuminen biopohjaisilla materiaaleilla"

Herra commented on 16.01.2010 (fi)

TarjaO  

Uskon tuohon veden rahtaamiseen. Nyt olisi aika aloittaa saamelaisveden maailmanvalloitus.

TarjaO commented on 16.01.2010 (fi)

Herra  

Vesisodat ovat jo alkaneet.
Veden ja ruuan puute ajaa miljoonia ihmisiä liikkeelle.
Israel tulee käyttämään ydinaseita taistelussa Jordanista.

Kiina laajenee ennen romahdustaan.

Pelkästään Euroopan sisäisiä pakolaisia tulee olemaan kymmeniä miljoonia.
Muutama Euroopan miljoonakaupunki saattaa käytännössä autioitua (Pietari, Amsterdam, Kööpenhamina, Amsterdam, Lontoo, Alexandria..."

Sotatalous rapauttaa maailmantalouden.
Äänioikeus muuttuu erioikeudeksi.
Poikkeustilasta tulee normaalia.

Jos siis hyvin käy.

Herra commented on 16.01.2010 (fi)

TarjaO  

Ei kun siis ei rahdatakaan vettä, se on epäekologista. Rahdataan ihmisiä, jotka haluavat tehdä Lapista elävän.

TarjaO commented on 16.01.2010 (fi)

Herra  

Joo. Luulen että Venäjä tulee kuljettamaan Lappiin ainakin pari armeijakuntaa, turvaamaan uutta Jäämeren väylää.

Herra commented on 16.01.2010 (fi)

ubiq  

Voi pyhä päänsärky Batmania kunnioittaen. Kirjoitin viime yönä draftit kolmesta ensimmäisestä. Kokeilin äsken myös pari riviä englanniksi ja ikäväisesti klangi on eri. Suomen kieli on loistava - aivan ranskan tai venäjän tapaan - komplisoituneiden nisäkkäiden kuvaukseen. Mutta tiheän tunnelman suhteen lyhytilmaisullisessa englannissa on puolensa :i Tai sitten en vain osaa :)

Tuosta voi jokainen vertailla itse. Tarina sellaisenaan liittyy vedenkuljetukseen Lapista Kiinaan Mongolian vuoriston alkaessa.

Silmät taivaalla antoivat kirkasta kuvaa. Ne nyt vain olivat kaeumpana ja tarkempia kuin ihmisen. Karmiininpunainen, pyörteilevä sirocco esti näkyvyyden rekan etupleksistä eteenpäin. Toisaalta yöllä ei olisi nähnyt kuitenkaan mitään manuaalisesti.

Sää ja ajohetki harmitti Jarnoa. Maamerkki olisi ollut metka nähdä omin silmin. Sijainti oli 61°58'29.70"P ja 68°27'8.01"I. Selkäranka oli ainoa maamerkki ennen Khantia-Mansiaa.

Ja sama englanniksi:

Eyes of the sky gave clear tourist shot. Just more distance, over sirocco. More brighter than human-lensed eyes.

Carmine sirocco grains hitted the plex of the water truck. No mercy for coal-derived entitities. Minus twenty degree, tainting night and middle of nothing. 61°58'29.70"P and 68°27'8.01"I.

ubiq commented on 16.01.2010 (fi)

TarjaO  

Mieeelenkiintoista. Suomi rulettaa.
Tuo paikan ilmaiseminen numeroin on jotenkin niin tätä päivää.

TarjaO commented on 16.01.2010 (fi)

Herra  

Paikka on suolla, noin 140 kilometriä Hanty-Mansista pohjoiseen, Ob on noin 80 kilometrin päässä lännessä. Joen yli pääsee idässä Surgutista tai Solkinosta, riippuu vähän miten aikoo jatkaa.

Kuitenkin kannattaa kaartaa etelän kautta, sillä siellä tiet ovat kuitenkin parempia, kun idässä tiet loppuvat melko pian, eikä myöskään siltoja ole.

Herra commented on 16.01.2010 (fi)

ubiq  

@Herra jos sekuntivauhti on kolmesataakaksikymmentäyksi metriä ja rekka kelluu viisikymentä senttiä maanpinnasta, niin siinä jää etelät kiertämättä. @TarjaO voin olla väärässäkin, mutta oletan että eksauktius on valitettavaa normia vuonna 2050 tai 2075.

ubiq commented on 16.01.2010 (fi)

visualradio  

Pohjoisen lintukodossa asuu silloin 10 - 50 miljoonaa ihmistä. Sääolot ovat muuttaneet Suomen Puolan veroiseksi elintarviketuotantomaaksi. Lastenlapsemme laittavat lapsensa maamieskouluun ja Väyrynen lienee ehkä osittain vetäytynyt politiikasta. Etelä-Suomessa viljellään maissia ja Kuhmon McRönttönen leviää maailmalle, kun biologit keksivät keinon puolukan tehokasvattamiseen. Ponsse Oyj kehittää koneellisen puolukanpoimintakoneen, joka vähentää aasialaisten poimijoiden Finnair-virtaa Suomeen. Finnairin lentäjät on korvattu roboteilla ja laukkuja ei enää saa kantaa lentokoneissa. Uudet kledjut vuokrataan lentokentillä UFF:n, Pelastusarmeijan ja yksityisten kirppariyrittäjien puodeista ja palautetaan lähtöselvityksen yhteydessä. Suomalaiset eivät enää joudu rahtaamaan viinaa ulkomailta, kun biojalostamoiden ylituotantoa myydään kansalaisille, jotka matkustavat itseohjautuvissa sähköautoissa. Perhekunnat istuvat tikkuviinaisina autoissa ja qaikuvat 3d-videoita toisilleen. Elämä ei ole yhtä helvettiä, suomalainen hyvinvointiyhteiskunnan suurin yritys on KELA, josta saamme jokapäiväisen rössypottuannoksemme ja aika kuluu videopelaamisen merkeissä. Ainut täystyllistietty porukka toimii elintarviketuotannossa. Me muut olemme loisia ja verenimijöitä. Vaadimme pieneltä vähemmistöltä, roboteilta ja autoservereiltä kaikkea hyvää vastikkeettomasti. Veroprosentti on 100 ja valtionvelkaa on lukuisten rakennusbuumien takia helvetillisesti. Kukaan ei tajua, miten tähän on tultu. 2030 päätettiin rakentaa viisi uutta ydinvoimalaa Loviisaan, kun jengi ei viitsinyt tehdä enää lainkaan duunia: vetäydyimme jo silloin 90 %:sesti viihteelle. Duunissa oli enää vajaa 10 %. Tavoitteeksi tuli työn poistaminen yhteiskunnasta kokonaan, koska: vain hullu työtä tekee, viisas pärjää vähemmälläkin!

visualradio commented on 16.01.2010 (fi)

TarjaO  

Täsmällinen ilmaisu on todennäköistä, mutta entä se, että se ilmaistaan numeraalina pisteenä?

TarjaO commented on 16.01.2010 (fi)

Herra  

@ubiq No sitten olisi kai kuitenkin helpompi painaa Obin uomaa itään, Ob Jenisei kanavalla, siitä sitten etelään, kohden Mogolian rajaa?
Välttää metsät ja mäet aika tehokkaasti.

Herra commented on 16.01.2010 (fi)

Herra  

@TarjaO Minä saan matkaraportit apeltani koordinaatteina.

Herra commented on 16.01.2010 (fi)

visualradio  

Sitralla on kansallinen kehitysprojekti "Jos Suomen järvet viinaksi muuttuisi....!” silloin kotimaan taloustaantuma hoituisi huomaamatta. Nokia on luopunut kännykän tuotannosta ja valmistaa jälleen vessapaperia ja kumisaappaita puolukanpoimijoille. Reinot ja Ainot menevät kaupaksi kuin häkä, kun meitä suonikohjuisia ja heikolla ääreisverenkierrolla siunattuja rappioihmisiä on kymmeniä miljoona pelkästään kotimaassa ja maailmalla ostetaan tossuja varastoon jääkausipelottelun takia.

visualradio commented on 16.01.2010 (fi)

ubiq  

@Herra kiitos vinkistä :) Olen vasta mallailemassa ensimmäistä draftia ja otin nuo koordinaatit mitä ensimmäisenä tuli vastaan vain nähdäkseni miltä ne näyttäisivät tekstin seassa. Kotityöt ovat mielestäni yksi kirjallisen työn perustoja ja se on vielä tyystin tekemättä. Obi kuulostaa metkalta. Mielessä on jo mongolialaiset kuljetuskylät, mutta tyystin paikantamatta.

ubiq commented on 16.01.2010 (fi)

ubiq  

Kuriositeettina, harva kirjoittaa ilman esikuvia. Tuossa Paul Di Filippon haastattelu ammoisessa Wiredissa 1996: http://www.wired.com/wired/archive/4....

ubiq commented on 16.01.2010 (fi)

Herra  

@ubiq Mä olen karttafriikki.
Yhtäältä mä olen ylpeä siitä, että en koskaan käytä karttoja paikan päällä, eli matkat ja metsäreissut tehdään suuntavaiston varassa.
Mun unelma olisi erityinen "tilannehuone", eli huone joka olisi kuin kirjasto, mutta vain kartoille ja sellainen karttapöytä, jossa olis pituutta 2,80 * 4,55, alla vetolaatikot paperikartoille, plotteri ja katossa projektori, jolla karttoja voisi heijastaa suoraan pöydän pintaan.

Herra commented on 16.01.2010 (fi)

Ile  

@Herra Jos karttalaatikot olisi seinustalla, karttapöytä voisi olla valkoista lasia ja video heijastettaisiin alapuolelta. Se voisi olla sivustapäin muodoltaan
____
\___/

..vähän jyrkemmillä kulmilla, eli jaloille jäisi tilaa vaikka pöydän rakenne olisi suljettu.

Ile commented on Oulu 16.01.2010 (fi)

Herra  

@Ile Ideasi ei ole huono, mutta kuinka syvä pöytän pitäisi olla jos kuvan pitäisi olla tuon suuruinen?
Koko on kyllä valittu toisen harrasteen parista.
Kaksi kertaa kankaan leveys.

Herra commented on 16.01.2010 (fi)

Ile  

@Herra Olen nähnyt tykkejä jotka puolen metrin päästä heittää 2,5 metriä leveää kuvaa (yläviistosta, voidaan siis kiinnittää valkokankaan yläpuolelle). Jos heijastaa peilin kautta, saa heijastusmatkan tuplattua. Tätä kokeilimme meidän wiiremotesmartboard-workshopissa (pahvilaatikko, peili, videotykki, valkokailvoinen pleksi).

Tässä jotain linkkejä lyhyen etäisyyden tykkeihin: http://www.projectorpeople.com/resour...

Ile commented on Oulu 16.01.2010 (fi)

Ile  

@Herra Toiseen harrastukseen liittyen, yläpuolta puoltaisi se, että saisit kaavat heijastettua suoraan kankaalle... Alapuolelta toimisi vain vaaleille/ohuille kankaille.

Ile commented on Oulu 16.01.2010 (fi)

Herra  

Kuulostaa hyvältä.
Valkoinen, korkealaatuinen lasi päälle, sivut kaunista tammea.
Mistä mieleen.
Pitäisi jossakin vaiheessa päästä sahaamaan yksi tammen oksa pienemmäksi.
Onko täällä kellään vannesahaaP
Taistelukirves tarvii vartta.

Herra commented on 16.01.2010 (fi)

Herra  

Tuo kaavan heijastaminen kankaalle olisi hieno juttu.

Herra commented on 16.01.2010 (fi)

Ile  

@Herra Mulla on vannesaha ja moottorisaha. Jos ei ekalla niin sitten tokalla..
Mitkä on tammen läpimitat? Kova puu + mun 700W vannesaha ei salli kovin isoja läpimittoja.

Ile commented on Oulu 16.01.2010 (fi)

Herra  

Sellainen, 20-25 senttinen.
Se on nyt jemmassa tuolla ulkona, paikassa jossa se kuivuu hyvin hitaasti.
Sahattavissa varmaan vasta kesällä, kun se on ylivuotinen.

Herra commented on 16.01.2010 (fi)

Ile  

@Herra Suosittelen nikkaripajaa Suomenojalla. 5 euroa tunti, siellä on huippulaitteet.

Ile commented on Oulu 16.01.2010 (fi)

Login or register to leave a comment